♡Blind Channel In The World ♡

Luku 122.

Ja takaisin kirilin luokse..

Pov: Olli
Alan pikkuhiljaa tekemään taas elonmerkkejä. Kirkas valo paistaa suoraan minua kohti, jolloin siristelen silmiäni. Samalla sekunnilla minulle iskee aivan järkyttävä darra. Pudistan päätäni ja nousen ylös istumaan. Katselen ympärilleni. Päälläni on vielä edellisen päivän vaatteet, huh en ole tehnyt kännissä siis mitään tyhmää. Tai siis seksuaalisessa mielessä. Katselen makuuhuonetta, jossa tällä hetkellä olen. Tunnistan olevani Kirilin luona, koska olimmehan me yhdessä jonkin aikaa ja täällä tuli vietettyä paljon aikaa.

Minulle tulee yhtäkkiä pakottava tarve oksentaa ulos eilisen baari-reissun saldon. Hyppään nopeasti ylös sängyltä ja ryntään vessaan katsomattani enempää ympärilleni. En tiedä, olenko yksin täällä asunnossa. Missäköhän Aleksikin mahtaa olla?

Kyykistyn vessanpöntön eteen ja oksennan useaan kertaan. Saanpahan ainakin nyt kaiken kerralla ulos. Säälin maksaani. Nappaan vessapaperia vierestäni ja pyyhin huuliltani siihen. Heitän paperin oksennuksen sekaan ja nousen ylös samalla vetäen vessan.

Avaan vessan haadan ja kurottaudun ottamaan suuni täyteen vettä. Purskuttelen sitä hetken aikaa, jotta oksennuksen maku lähtisi kokonaan suustani. Syljen vedet lavuaariin ja pesen käteni. Katseeni harhailee samalla vessan peiliin. Kasvojani korostavat mukavasti tummat silmäpussit ja parit finnit. Eli melko normaali look. Pesen vielä kasvoni ja kuivaan ne kaapista löytämääni pyyhkeeseen. Heitän pyyhkeen Kirilin pyykkikoriin ja astun vessasta ulos laittaen samalla perästäni valot pois. En halua olla syy Kirilin kalliille sähkölaskulle, vaikka tuolla on kyllä rahaa helpostikin sen maksuun.

Suljen vessan oven ja raahustan keittiöön taaskaan katsomattani ympärille. Ainut asia mitä tällä hetkellä vain haluan, on burana. Availen keittiön kaappeja etsien buranaa, mutta tuloksetta. Mieleeni muistuu takauma siitä, kuinka Kiril oli keksinyt piilottaa buranat, jotta kukaan ei sitten vetäisi hirveässä krapulassa niitä kaikkia. Istun lattialle ja alan tunnustelemaan sitä. Näen tutun halkeaman ja avaan lattiassa olevan pienen salaisen kätkön. Heti ensimmäisenä nään burana purkin. Jes.

Otan purkista pari tablettia ja laitan ne suuhuni. Nielaisen ilman vettä, koska pienempänä jostakin syystä opettelin vetämään lääkkeet ilman vettä. Oli vissiin aika tylsää pikku-Ollilla. Olen laittamassa purkkia takaisin lattialuukkuun, mutta katseeni vaeltaa muihin siellä oleviin tavaroihin.

Nappaan käteeni kuvan, jossa olen minä ja Kiril. Mieleeni muistuu se hetki, kun olimme ottamassa tuota kuvaa, jonka otti Kirilin kollega. Meillä oli todella hauskaa sinä päivänä. Otimme paljon kaikenlaisia kuvia. Missäköhän ne muut ovat?

Pudistan päätäni ja annan lattialuukussa olleiden tavaroiden olla, vaikka kuinka haluaisinkin tutkia niitä enemmän. En halua loukata Kirilin yksityisyyttä, vaikka hän onkin exäni. Asetan kuvan ja lääkepurkin takaisin omille paikoilleen ja laitan lattian lankun takaisin.

Nousen ylös lattialta ja kävelen kohti olohuonetta. "Kiril?!", huudan samalla. Se olisi outoa jos olisin yksin hänen asunnossaan. Kuulen tasaista tuhinaa sohvalta. "Noniin löysinhän sut..", naurahdan ja kävelen sohvan luokse. Pysähdyn kuitenkin kuin seinään. "Mitä helvettiä?!", huudan huomatessani Aleksin ja Kirilin makaavan sohvalla lusikassa vain viltin peittäessä heidän kriittiset alueensa. Aleksin kroppa on täynnä pieniä punaisia fritsuja.