♡Blind Channel In The World ♡

Luku 156.

Pov: Olli
"Olli anna mein selittää." "Siis ymmärsinks oikein, et te suunnittelette nyt bändin jatkamista?" "No kutakuinkin." "Vittu et ootte kusipäitä! Ei tätä voi jatkaa ilman Aleksia!", huudan heille. Tunnen sisälläni pettymyksen. En voi uskoa, että jätkät eivät kertoneet minulle tästä aiemmin ja meinaavat jatkaa bändiä, vaikka Aleksi makaa edelleen koomassa sängyn pohjalla. Ihan kuin hänellä ei olisi enää mitään väliä.

"Meinaatteks mullekki kääntää selän vaa yhtäkkiä? Mä oon yhtälailla osana viel tätä bändiä." "Olli rauhotu, me vaan suunnitellaan sen jatkamista." "Ai vaan suunnittelette? Just kyl laitoitte tein stoorii et bändi jatkaa ens kuusta lähtien?" "No se oli nyt vaa sellanen heitto.." "heitto? Ei vittu tein kans. Vaikka Aleksi on koomassa ni voitte kohdella mua kyl normaalina ihmisenä. En mä oo mistää vitun posliinista tehtyä." "No sä et kuitenkaa ois kannattanu sitä." "Miks vitussa oisin? Me sovittiin ettei jatketa tätä Aleksin ollessa pois kuvioista." "No.."

Sitten tajuan sen. Tajuan, että bändi jatkaa ensi kuusta lähtien. Tajuan, että päätös Aleksin tilasta pitää tehdä ennen seuraavaa kuukautta. Aleksin vanhemmat ovat tehneet siis jo päätöksensä. Päätöksen, jota en haluaisi kuulla.

Purskahdan itkuun ja romahdan lattialle. Pian rakkaani on poissa. Paremmassa paikassa, mutta pois luotani. Tiedän hänen olevan siellä turvassa, mutta en vain voi päästää vielä irti. Vastahan me aloimme seurustelemaan. Se oli elämäni parhainta aikaa. Nyt nämä viimeiset vuodet ovat olleet vain alamäkeä. Aina jossain kohtaa saavuttaa lopun. Se tuli vähän liiankin äkkiä tässä tapauksessa.

Joonas kävelee luokseni ja kaappaa minut halaukseen. Vaikka kuinka haluaisin työntää hänet pois luotani ja huutaa vastaan, tunnen olevani tällä hetkellä liian heikko siihen. Kykenen vain vuodattamaan nuo tuskaisat kyyneleet, jotka vierivät tiuhaa tahtia poskiani pitkin alaspäin.

"Shh.. kaikki järjestyy kyl viel..", hän yrittää lohduttaa minua. "Miten muka? Mä en voi vaikuttaa niitten päätöksee." "Mä voin yrittää viel puhuu niille." "Ei se auta mitää..", änkytän itkuisena. "No joo.. mut aina pitää yrittää."
"Tää tarkottaa siis sitä et mulla ei oo enää viikon päästä poikaystävää..", purskahdan uudelleen itkuun. Joonas silittää selkääni. "Ei nyt aatella vielä niin pitkälle. Asiat voi kääntyä viel parempaa päin. "Tuskin. Ei Aleksi tuu enää tosta herää." "Et sä sitä voi tietää." "Sen ois pitäny jo yli vuosi sitte herää." "No mut onhan siihen vielä mahollisuus. Moniki on heränny koomasta monen vuodenki jälkee." "No Aleksi ei tuu herää. Ei ainakaa jos ne koneet sammutetaa." "Nonii.." "Mun pitää vaa ilmeisesti hyväksyy se tosiasia etten nää sitä enää koskaa..", itken.

Joonas vain edelleen halaa minua ja silittää selkääni. Muut jätkät varmaan katsovat vain vierestä silmät pyöreinä, mutta tällä hetkellä se on viimeinen asia, josta välitän. Ihan sama mitä muut ajattelevat minusta. Ilman Aleksia en ole sama ihminen. Vaikka tämä kuulostaakin tyhmältä, hän oli osa minua. En ikinä enää tule olemaan samanlainen kuin ennen.

"Tota.. pitäiskö mennä baarii? Sais vähä muita ajatuksii", kuulen Joelin äänen takanani. Irtaannun Joonaksen halauksesta ja pyyhin kyyneleet hupparini hihaan. "Siis mitä vittua? Meinaatteks et alkoholi ratkasee vaa kaikki ongelmat tosta noin vaa?", sanon hieman ärtyneesti. "En mä nyt sitä tarkottanu. Nollaus tekis vaa hyvää kaikille." "No ei kiitos. Mä en ala ettimää alkoholista mulle jotain lohtua. Pärjään ihan hyvin ilmanki sitä." "No ei väkisin. Mites muut?" "No kieltämättä tekis kyl vähä mieli. Viime kerrasta on sen verran pitkä aika jo." Katson vain muita ihmeissäni. Miten he pystyvät vain vetämään sitä tappavaa litkua kurkustaan alas tälläisessä tilanteessa? Tiedän, että jokainen käsittelee ongelmiaan eri tavoin, mutta en silti pysty ymmärtämään sitä.
Tosin nämä jätkät eivät koskaan pysty kieltäytymään viinasta.

"Olli pliis tuu ees mukaa.." "Ai kattomaa ku te sekoilette ihan umpikännissä? Joo ei kiitos."
"No jos me ei juoda ku parit? Ei niistä tuu kännii." "No okei, mut mä en sit vedä yhtää mitää." "Joo ei sun tarvii jos et haluu." "Ettekä sit nuole toisianne", katson kohti Nikoa ja Joonasta. He nyökyttelevät päitään. Se jää sitten nähtäväksi, toteutuvatko nämä ehdot. Eivät ne parit drinkit koskaan jää siihen. Onneksi voin koska vain lähteä pois, jos meno käy liian tukalaksi.

Sanoja: 674
Sori ku ei oo tullu hetkee uutta osaa, mul on ollu vaa iha hirveesti koulujuttui taas viime aikoin. Ens viikol mul on hiihtoloma ni ehin varmaa kirjottelee tätä enemmä sillo:)