♡Blind Channel In The World ♡

Luku 121.

On hämärää. Vain täysi kuu paistaa kirkkaasti taivaalla valkoisten pilvien välistä. Kylmä maa tuntuu ikävältä pääni alla. En muista mitään viimeisistä päivistäni, joka on hieman outoa. Nousen istumaan ja huomaan olevani  metsässä. Nään melko sumeasti, mutta pystyn kuitenkin erottamaan pienet lumihiutaleet, jotka tippuvat mustille housuilleni. Hymyilen pienesti. Talvi on tulossa.

Mutta miten ihmeessä olen päätynyt tänne?Pystyn sanomaan sen, että Suomessa olen, mutta tarkemmin en tiedä. Kylmävirta menee läpi kehoni, joka aiheuttaa minulle kylmätväreet. Pala nousee kurkkuuni. Nousen hitaasti ylös seisomaan, jolloin tasapainoni meinaa pettää. Saan kuitenkin juuri ja juuri pidettyä itseni pystyssä. Nostan hieman tummanpunaista pipoani, joka on valahtanut puoliksi silmilleni. Katson ylleni. Minulla on musta untuvatakki ja beige kaulahuivi. Ne eivät kuitenkaan ole minun vaatteitani. Pudistan päätäni ja laitan takkini vetoketjun kiinni sen ollessa vielä auki. Katselen ympärilleni etsien hanskoja paleleviin käsiini, mutta tuloksetta. Puhelintakaan ei ole lähimaillakaan. Toivon tämän olevan vain painajaista.

Lähden harppomaan pimeää polkua pitkin. Pieni mutakerros alkaa korostamaan valkoisten lenkkareideni pohjia. Sullon palelevat käteni taskuihin. Polku vaan jatkuu ja jatkuu. Tuntuu, että se ei koskaan lopu. Maisemat ovat täysin samat, mikään ei muutu. Haluan vain kotiin lämpimän takkatulen ääreen katsomaan jouluelokuvia kaakao-mukin kanssa. Sekin on liikaa pyydetty ilmeisesti.

Kuu menee pilven taakse piiloon, jolloin en enää eteeni näe. Paniikki valtaa kehoni. Jalkani eivät enää jaksa kantaa ja romahdan kuraiselle polulle. Kyyneleet alkavat virtaamaan poskiani pitkin. Loppua ei näy. Pimeässä metsässä kylmänä talvi iltana ei kuulosta hyvältä. Varsinkaan kun en tiedä missä olen ja miten olen päätynyt tänne. Muistini on pyyhitty pois. Selviänkö koskaan täältä elossa pois..? Onko minulla joku, joka kaipaa minua..?