♡Blind Channel In The World ♡

Luku 117.

Pov: Tommi
Vauva-arkemme on lähtenyt hyvin käyntiin. Isla ja Niclas ovat nukkuneet melkein kokoajan, joten heistä ei ole ollut paljoakaan vaivaa. Yleensähän ne pienet lapset nukkuvat kaiken aikaa. Muutimme Lauran kanssa siihen omakotitaloon Oulussa, jota katsoimmekin ennen kaksosten syntymää. Allekirjoitimme paperit heidän synnyttyä ja vanhempamme siirsivät tavaramme sinne meidän ollessa vielä sairaalassa. Olisi ollut vaikeaa, jos olisimme asuneet vielä erillään Lauran kanssa. Varsinkin kun lapsia on yhden sijasta kaksi.

Tänäkin aamuna heräsin Islan itkuun ja hän saa aina Niken tartutettua mukaan siihen. Olen luvannut huolehtia näistä aamun aikaisista herätyksistä, ainakin nämä alkuajat, jotta Laura ehtisi vielä toipua takaisin normaaliin kuntoonsa synnytyksen takia. Hänen sydämensähän käynnistettiin uudelleen, joten tuon pitääkin ottaa rauhallisemmin.

Aina aamuruokinnan jälkeen lähden kaksosten kanssa kävelylle. Raikas ilma saa heidänkin paremmalle tuulelle ja he nukahtavat helpommin, jotta Laura ei sitten heräisi, kun alkavat itkeä jo toista kertaa aamulla. Minulle on kertynyt valtavasti univelkaa, mutta se ei ole nyt tärkeintä nukkua niitä heti pois. Enköhän minä ehdi myöhemminkin.

Kävelen peruslenkkiämme työntäen samalla rattaita, jonne molemmat mahtuvat. Nikke nukahti jo lenkin alussa ja Isla vasta äsken. Pysähdyn puistonpenkin viereen ja istahdan. Se tuntuu hieman kylmältä, mutta se ei haittaa mitään. Ouluun on satanut todella paljon lunta, enemmän kuin Helsingissä. Tosin se ei ole edes ihme.

Liikutan rattaita edestakaisin, jotta kumpikaan heistä ei heräisi. Joitakin ihmisiä menee ohitseni jo tähän aikaan. Väläytän heille leveät hymyt, vaikka en tunnekaan heitä. Uusi asuinalueemme on melko tuntematon minulle vielä. Olen löytänyt lähistöltä hyvän kahvilan, josta haen melkein aina aamukahvia. Siinä on jotakin erityistä. Sellaista mitä ei perus kotitekoisessa suodatinkahvissa ole.

Nousen ylös penkiltä ja lähden kävelemään puiston hiekkatietä pitkin kohti tuota kyseistä kahvilaa. Sinne ei ole pitkä matka. Lumi narskuu kivasti kengissäni, joka saa omankin mieleni rauhoittumaan.

Saavun kahvilan luokse ja menen pyörätuoli ramppia pitkin ovelle, koska rattaiden kanssa muualta ei pääse. Avaan kahvilan oven, joka on auennut vasta 15minuuttia sitten. "Huomenta Anniina", hymyilen nuorelle naiselle, joka on omistaa tämän kahvilan. "Ai moi Tommi! Otatko perus?" "Joo kiitti." Jään odottamaan tiskin eteen kahviani, jonka tuoksun voin jo haistaa. Täällä harvoin on ketään muuta tähän aikaan aamusta. Anniina tulee takaisin kahvikupin kanssa. Kaivan taskustani pankkikorttiani. "Mä tarjoon", hän kiiruhtaa sanomaan. Nyökkään ja suljen taskuni. "Kiitos."

"Millos meet Helsinkii studiolle?" "Kattoo nyt. Mulla on vielä pari viikkoa isyyslomaa jäljellä, varmaan sitte. En kyllä haluais jättää näitä pikkusia ja Lauraa tänne." "Uskon. Munki pitäis mennä näkee Aleksia jossain vaiheessa, ei olla nähty mun tänne muuton jälkee viel kertaakaa eli johonkin vuoteen." "Nii kumman puolelta ootte serkkuja?" "Äitin puolelta."

Juttelemme varmaan puolituntia kaiken näköistä Anniinan kanssa. Ei villään viitsisi mennä tuonne ulos kylmään takaisin, siellä on varmaan -15 astetta pakkasta. Minun kuitenkin pitää alkaa palailemaan kotiin, jotta Laura ei turhaan alkaisi huolestumaan. "No mut mun pitää nyt varmaan mennä, nähään taas sitte joskus. Moikka!" "Moikka ja kiva ku kävit!"

Saavun kymmenen minuutin matkan jälkeen takaisin meidän kotiimme. Käteni ovat hieman jäässä, mutta eiköhän ne lämpeä kohta. Otan kaksosilta ulkovaatteet pois ja vien heidät jatkamaan uniaan. "Oliks hyvä aamulenkki?", Laura kysyy eteisestä viltti päällään. "Joo oli. Täällä on vähän kylmä, voisin sytyttää takan."

Menen hakemaan meidän kahden auton autotallista puita takkaa varten. Pelkkä lattialämmitys ei enää näytä riittävän. Tulen takaisin puukorin kanssa ja menen takan eteen. Alan laittamaan niitä takkaan sisälle siistiin kasaan, ja väleihin laitan vanhoja sanomalehtiä, että takka syttyisi edes joskus. Nappaan sytkärin käteeni ja takka leimahtaa leikkeihin hetkessä. Suljen luukun ja katson tulta ylpeänä. Laura tulee viereeni halaamaan minua.