♡Blind Channel In The World ♡

Luku 71.

KIITOS ÄLYTTÖMÄSTI 20K LUKIJOISTA<3 Sen hyväks saitte kolme lukua tänää🥳
——
POV: Olli
"Joonas?" Huudan. En saa vastausta takaisin.
"Voi vittu." Poliisi ojentaa minulle taskulampun ja otan Aleksin kädestä kiinni. Laitan taskulampun päälle ja lähden kävelemään Aleksin kanssa portaita alaspäin. Ne narahtelevat inhottavasti, mutta jatkamme silti matkaamme. Varmaan aika vanhat. Pian pääsemme portaiden päähän. Täällä on oikeasti melko kylmä. Puristan lujaa Aleksin kättä. "J-Joonas.. missä sä oot..?"
En edelleenkään saa vastausta takaisin.

Lähdemme kävelemään tyhjää pimeää tilaa eteen päin. Meillä on valonlähteenä vain tuo taskulamppu. Taino Juusolla ja jollain poliisilla on myös taskulamput täällä, mutta he kulkevat erisuunnassa. "Aika sokkeloista."

Täällä tosiaan on todella sokkeloista. Tuntuu kun tila vain jatkuisi ja jatkuisi loputtomiin. Emme nää enään edes muiden taskulamppujen valoja. Saatikka portailta tulevaa valoa. Puristan tiukasti Aleksin kättä. Nyt en haluaisi eksyä hänestä. Miten Joonas edes pärjää täällä? Ihan jäätävän kylmä.

POV: Tommi
Joel on tullut luokseni majoittumaan pariksi päiväksi. Carlan piti lähteä hänen vanhempien luokse Joensuuhun, kuulemma joku suvun perinne juttu, en oikein tiedä tarkkaan. Halusin Joelin tänne, ettei tämän tarvitsisi nyt olla yksin. Kieltämättä en itsekään halua olla nyt yksin, mikäli saamme uutisia Ollilta ja Aleksilta. Kävi mielessä lähteä itsekin sinne Venäjälle katsomaan tilannetta, mutta ehkä parempi olla täällä, koska Joel on aika rikki. Hän ei pystyisi mennä sinne. Mitenköhän Olli ja Aleksi pärjäävät? On varmaan tosi rankkaa, kun joutuu etsimään parhaita ystäviään vieraasta maasta tietäen, että heille on takuulla sattunut jotain.

Olemme jutelleet Joelin kanssa viimepäivinä paljon. Myös teetä on tullut litkittyä huomattavan paljon, se auttaa rauhoittumaan. Luulin, että Joel ei edes pidä teestä, mutta tuo hamuaa sitä jatkuvasti. Ei siinä mitään. Aleksista ja Ollista ei ole ny hetkeen kuulunut mitään. Oikeastaan aika moneen tuntiin. He lupasivat pitää meidät aina ajantasalla, mutta alkaa jo pian huolestuttamaan heidänkin olinpaikastaan. Heillä on varmasti kaikki hyvin ja yliajattelen vain. Tämä Joelin stressaaminen on tarttunut minuunkin.

Päätän soittaa Aleksille ihan varmuuden vuoksi, mutta hän ei vastaa. Soitan myös Ollillekin, mutta se menee heti vastaajaan. Ei pitäisi huolestua, mutta silti huolestun heistä. Ehkä heillä on vain kiire? Tai sitten oikeasti heillekin on sattunut jotain. En kestä jos menetän monta parasta ystävääni. Okei, nyt pitäisi rauhoittua. Teen vähän teetä, syön suklaata ja katson netflixiä. Ehkä se saa minun ja Joelin ajatukset muualle.

POV: Aleksi
Emme enää kuule Juusoa tai Jenniä. Heidän äänensä kuului juuri todella hiljaa, mutta nyt täällä on enää vain Olli kuulo etäisyydellä. Pidän edelleen tuon kädestä kiinni lujaa, kiertääkö hänellä veri? No se on pienin murhe nyt. Pian Olli pysähtyy. Ihmettelen tuota, mutta pysähdyn itsekin, koska en halua päästää hänen kädestään irti. "Mitä nyt?"
"Näätkö.." "Mitä pitäis nähä."
Katson eteenpäin Ollin osoittamaan kohtaan, johon taskulampun valo menee..

Näen edessäni oven. Oven, missä on lukko. Oven, minkä takana on..

Lähestymme Ollin kanssa tuota mystistä ovea. Yritän avata sitä, mutta turhaan. Se on lukossa tietysti. "Jenni! Juuso! Me taidettiin löytää jotain!" Olli huutaa. Hänen äänensä kaikuu tyhjässä tilassa. Kuulikohan he edes. "Me ollaan varmaan aika omillaan." Olli niiskuttaa.
"Miten me saadaa tää ovi auki?" "Katotaa jos täällä ois jossain jotain avainta tai sorkkarautaa tai jotain mikä auttais."

Emme erkaannu Ollin kanssa, sillä meillä on edelleen vain tuo yksi taskulamppu ainoana valon lähteenämme. Ihme jos edes löydämme jotain täältä. "Hei kato tonne alle." Olli sanoo ja osoittaa maassa olevia vanhoja sanomalehtiä. Nyökkään. Katson sanomalehtien alle ja pelästyn. "Hyi vittu oikeesti haluun pois täältä!" Huudahdan. Lehtien alla oli verta. Kyyneleet alkavat valumaan poskiani pitkin. Lysähdän maahan kyykkyyn. "Vittu ne on varmaa kuollu jo!" Huudan. Olli tulee halaamaan minua. "Ei ajatella kaikkien pahinta vielä." "No mitä sitte?"

Nousen ylös maasta, mutta Olli jää vielä sinne. "Oota." Katson Ollia joka katsoo maahan. "Tässä on jotain." "Mitä siin on?" Tulen hänen viereensä katsomaan. "Nuoli."

Nuoli osoittaa eteenpäin. Katsomme toisiamme ja Olli osoittaa taskulampullaan nuolen suuntaan. Edessämme näemme vanhan lipaston. Kävelemme hitaasti sen luokse. Huomaamme lipaston päällä olevan avaimen.
"Avain!" Huudahdan. Otan avaimen käteeni ja näytän sitä Ollille. "tolla varmaan se ovi aukee.."

Menemme takaisin oven luokse. Sinne ei ole pitkä matka, ja onneksi muistimme, että missä se oli. "Joonas? Ooks sä siel!" Olli huutaa oven edessä.

"Mä en ole Joonas."
———————————————————————
Sanoja: 701
Apua sos miten tästä tuli kauhutarina yhtäkkii🤔Okei okei enää pari lukuu tätä venäjä juttuu tyylii. Kukakohan oven takana on, jos se ei oo Joonas?