Messed up

Mikä se semmonen koulu on?

Maanantai aamuna uniini tunkeutui erittäin ärsyttävä ja kimeä ääni. Minulta meni hetki tajuta mistä ääni tuli. Naama edelleen tyynyssä haparoin kädellä lattialta puhelintani. Minulla menee ainakin minuutti puhelimen löytämiseen ja ääni saa melkein pääni räjähtämään. Ei, en ollut enää krapulassa. Minulla ei ollut tapana vetää sunnuntai kännejä. Puhelimeni herätysääni oli vain niin kovaääninen. Muuten en millään heräisi siihen. Saan viimein napautettua oikeaa kohtaa näytöllä ja ääni puhelimestani lakkaa. Kello on paria minuuttia yli seitsemän. Huokaisen syvään ja nousen sängystä.

Nostin ikkunan edessä olevat pimennysverhot pois. Ulkona oli hämärää, mutta ikkunasta tuleva valo riitti auttamaan minua suunnistamaan huoneeni läpi. En jaksanut laittaa valoja päälle. Nappasin lattialta ensimmäisenä käteeni osuvat housut ja paidan. Vedin ne ylleni ja lähdin huoneestani.

Hortoilin rappuset alakertaan ja kävelin suoraan keittiöön. Talossa oli hiljaista. Kaivoin vieläkin unisena jääkaapista mehupurkin. Keittiön ruokailupöydän ääressä istui 12-vuotias pikkusiskoni. Seisoin paikallani. Kiersin mehupurkin korkin auki ja join suoraan purkista. Vanhempamme olivat jo lähteneet töihin.

"Äiti on sanonut ettei saa juoda suoraan purkista", Ilona motkotti minulle mulkoillen. Koko sisaruskatraasta hän muistutti eniten äitiämme. Kohautin vain välinpitämättömästi olkiani. Ilona keskittyi taas leivän syöntiin ja lukemaan edessään auki olevaa sarjakuvaa. Tein itselleni nopeasti leivän ja söin sen seisaaltaan. Ilona loi minuun taas paheksuvia ilmeitä, kun leivästä tippui muruja lattialle.

Syötyäni lähdin keittiöstä ja pesin hampaani. Kylpyhuoneen peilikaapissa oli kaiken kaikkiaan neljä hammasharjaa. Muistin kuinka jotain vuosia sitten kaapissa oli ollut kuusi hammasharjaa. Kaksi vanhempaa sisarustani olivat jo muuttaneet kotoa. Kira kävi aina silloin tällöin lomillaan meillä, mutta Markusta en ollut nähnyt pitkään aikaan. Vaikka en myöntänyt kellekään, minulla oli häntä aina välillä ikävä.

Hain huoneestani päälleni vielä hupparin ja heitin koulukirjat reppuuni. Ilona silmäili minua taas pahasti, kun hän odotti minua jo kaikki ulkovaatteet päällä eteisessämme.

"Sori, sori, sori, mennään, mennään, mennään", hoin siskolleni kun vedin äkkiä tennarit jalkaani. Menimme aina joka aamu samalla bussilla kouluun. Ilona vain jäi aiemmalla pysäkillä pois kyydistä. Vaikka kävin varmasti joka aamu Ilonan hermoille, hän halusi silti vieläkin istua vieressäni bussissa. Tämän perheen sisarussuhteet olivat mielestäni kummallisia.

Bussissa painoin pääni vasten ikkunaa. Olisin tahtonut olla kotona nukkumassa. Suljin silmäni. Alakoululaisten lasten äänet kantautuivat korviini.

"Eilen satoi lunta", yksi nuorimmista sanoi kovaan ääneen.

"Tyhmää kun se ei jäänyt maahan", toinen huokasi. Sitten joku kolmas puhui luistelusta ja koko porukka alkoi puhumaan talviurheilulajeista.

Heti kun yksi lapsista oli maininnut lumen mieleeni tuli yksi sinihiuksinen poika. Rupesin miettimään miltä Mikael näyttäisi oikeasti lumisessa ja kauniissa maisemassa. Lopulta Ilona havahdutti minut ajatuksistani.

Ilona iski minua käsivarteen uudestaan laukullaan. Nostin pääni ja käänsin katseeni häneen. Pieneksi tytöksi Ilonalla oli yllättävän paljon voimaa.

"Karri hei, älä nuku! Mun pitää nyt nousta kyydistä. Sä et voi ajella koko päivää ympäri kaupunkia bussin kyydissä", Ilona sanoi. Nyökkäsi nopeasti. Sitten hän lähti. En ollut edes huomannut, että olimme jos alakoulun kohdalla. Minun olisi pakko ryhdistäytyä. Työnsin kaikki ajatukset sinisistä hiuksista ja lumesta syrjään. En tulisi kumminkaan enää tapaamaan häntä missään. Loppumatkan ajan keskityin ohi soljuvien talojen katseluun.