Messed up

Filosofisempaa kuin filosofian tunnit

Mä tuijottelin Mikaelia. Oikeastaan olin tujotellut varmaan jo tunnin ajan. Sen hiukset olivat nyt vaaleanpunaiset. Ihan vaaleanpunaisen purkan tai hattaran väriset. Ne oli hieman pörröllä ja suortuvat kehysti sen kasvoja.

Oltiin Mikaelin kanssa tultu vaihteeksi mun luokseni koulun jälkeen. Oltiin saatu ensin olla jonkin aikaa rauhassa, kunnes Ilona tuli kotiin. Se oli iloinen saadessaaan tavata Mikaelin kunnolla. Ilona oli liittynyt mun ja Mikaelin seuraan sängylle istumaan.

Mikael kyseli Ilonalta koulusta ja hetken kuluttua sisko uskaltautuikin avautumaan sille kaverisuhteistaan. Mikael osasi olla todella sympaattinen. Se kuunteli ja tuntui siltä, että se osasi sanoa juuri oikeat sanat. Se osasi lohduttaa. Se kertoi jopa hieman omista entisistä kavereistaan. Ne olikin yhtäkkiä kääntyneet toisiaan vastaan, eikä ystävyyssuhteet olleet sen jälkeen enää ennallaan.

Mä istuin hiljaa sängyn toisessa päässä kaksikon jutellessa. En halunnut keskeyttää, enkä mä olisi varmaan osannut edes sanoa mitään järkevää. Mun lohdutus yrityksetkin on aina niin laimeita ja säälittäviä.

"Ella on tosi mukava, mutta siihen tutustuminen tuntuu välillä vaikealta", Ilona kertoi uudesta kaveristaan. Mikael oli hetken hiljaa.

"Ehkä Ella on vaan ujo tai vaikka introvertti", Mikael aloitti pohtivasti. "He saattaa olla rauhallisempia tai miettiä asioita itsekseen enemmän ennen kuin kertoo niitä muille. Tutustuminen saattaa tuntua vaikealta, mutta mä olen varma, että Ella avautuu ja kertoo enemmän elämästään, kun on valmis. Sun ei kannata luovuttaa vielä. Viettäkää aikaa yhdessä. Kyllä se siitä sitten. Mä ymmärrän kyllä, että sua jännittää, kun sun aiemmat kaverit on olleet paljon sosiaalisempia". Ilona nyökytteli mietteliään näköisenä. Katselin Mikaelia. Se oli puhunut koko iltapäivän muutenkin tuollaisia viisauksia. Mistäköhän sillä niitä riittää?

"Kiitos, Mikael", sitten Ilona kääntyi mun puoleeni, "on hyvä Karri, että sulla on nyt sun elämässä joku viisas ihminen. Ehkä sä et enää pian tee mitään tyhmiä juttuja". Sitten se hymyili. Mä naurahdin. Ilona oli tyytyväinen siihen, että joku oli kuunnellut sen murheita ja saanut apua. Sitten se lähti omaan huoneeseensa.

Mä heittäydyin halaamaan Mikaelia ja me molemmat kaaduttiin makaamaan. Se nauroi. Mun sydäntä kivisti. Mä olin ihan hulluna tohon nauruun.

"Sä oot niin fiksu", sanoin. Mikael kohautti olkiaan. Mä kiedoin kärteni sen vyötärölle. Se suikkasi suukon mun nenälle.

"Sä voisit ihan hyvin olla lukiossa. Susta tulis vaikka mahtava terapeutti tai kuraattori", jatkoin. Mikael huokasi.

"Mä voin kyllä hakea yliopistoon ammattikoulunkin jälkeen", se totesi, "mä en vain kokenut lukiota omaksi paikakseni". Nyökkäsin.

"Miksi sä valitsit juuri media-assistentin koulutuksen?" kysyin kiinnostuneena. Me ei oltu koskaan puhuttu tästä aiheesta. Mun olisi varmaan pitänyt kysyä jo aiemmin. Toisaalta taas Mikael ei itsekään usein kertonut koulujutuistaan. Samalla mä silittelin sen selkää. Tunsin selkärangan nikamat sormieni alla.

"Se vaikutti hyvältä. Mä tykkään kuvata ja editoida", se selitti rauhallisesti. Tunsin sen hengityksen mun kaulalla.

"Sun pitäis näyttää sun töitä mulle joskus", sanoin.

"Ne ei oo mitenkään ihmeellisiä", se vähätteli itseään, "ehkä joskus". Se suuteli mua yllättäen. En kyllä pannut asiaa pahakseni. Se nosti toisen kätensä mun hiuksiin. Mä vedin sitä lähemmäs itseäni. Sen kosketus tuntui ihanalta ja sitä mä kaipasin.

Sitten me vaan halattiin. Mun kasvot oli vasten sen niskaa. Sen hiukset tuoksui jollekin shampoolle ja college paita pesuaineelle ja niiden kodille. Se tuoksui Mikaelille.

"Voinko mä vaikka pitää sun paidan tai jotain?" mutisin toisen kaulaa vasten, "sä tuoksut hyvälle". Mikael naurahti ja silitti mun hiuksia. Mä tykkäsin Mikaelin naurusta, kosketuksesta ja tuoksusta. Mulle tuli niin hyvä olo aina, kun me koskettiin toisiamme. Mä en ollut aiemmin tiennyt, että ketään voisi tulla niin ikävä. Aina kun me ei nähty mulla oli ikävä sen kosketusta ja läsnäoloa.

"Ihmisen aivoissa on sellanen osa, jonka nimi on limbinen järjestelmä. Se on vastaamassa tunne-elämän säätelystä. Nenästä lähtevät hajuhermot on suoraan yhteydessä siihen ja sitten sen takia tuoksuilla on suuri merkitys ihmisen tunne-elämässä", Mikael selitti hieman naurahtaen, "Ihmiset käyttää hajuaistiaan myös valitessaan puolisoaan. Tiedostamattaan sitä tietysti". Se käänsi katseensa pois hieman nolostuneena.

"Kyllä sulla on selitys kaikkeen", sanoin hymyillen. Mä en ollut itse taaskaan ajatelleeksi mitään tuollaista. Me oltiin loppujen lopuksi todella erilaisia. Mikael oli viisas ja kunnollinen. Se yllätti mut aina uudelleen, enkä mä koskaan kyllästynyt sen seuraan. Mä vaan toivoin, että mä riitän sille.

Nostin päätäni ja katselin Mikaelia. Se katsoi mua ja kohotti kulmiaan hieman hymyillen. Sitten mä kurottauduin suutelemaa sitä.

~~~~~~

Miten teidän pääsiäisloma meni / mitä teitte?