Messed up

Kofeiinipitoisia piristäviä virvoitusjuomia

Näpyttelin kerrostalon alaovella koodin ja avasin oven rappukäytävään. Santtu oli antanut minulle jo vuosia sitten heidän rappunsa ovikoodin, jotta pääsisin helpommin sisään eikä hänen aina tarvitsisi olla avaamassa minulle ovea. Ihme kun hän ei silloin ollut teettänyt minulle myös avainta asunnon oveen. Kiipesin rappuset ylös kolmanteen kerrokseen. Siellä jouduin soittamaan ovikelloa ja odottamaan, että joku tulisi avaamaan.

Ovi avautui, mutta sitä ei ollut tullut avaamaan Santtu vaan Lola. Kohotin kulmiani.

"Hei", tyttö vain sanoi neutraalisti ja lähti sisemmälle asuntoon jättäen oven auki. Se ei selvästikään pitänyt musta. Astuin sisälle rappukäytävästä ja jätin kenkäni naulakon alle, jossa roikkui enemmän takkeja kuin tavallisesti. Kävelin käytävää vähän matkaa ja saavuin olohuoneeseen. Jäin ovelle seisomaan nojaten ovenkarmiin.

Lola istui sohvalla Santun vieressä. Santtu tuijotti kiinteästi televisioon. Hänen toisella puolellaan oli poika, joka teki samoin. Heillä oli tiukka peli meneillään. Sen takia Santtu ei siis ollut itse tullut avaamaan. Yhdessä nojatuolissa minulle täysin tuntematon tyttö, jolla on polkkatukka. Käännän katseeni toiseen nojatuoliin ja sydämeni alkaa heti hakkaamaan nopeammin. Jostain syystä myös Mikael on täällä.

Poika raapi toisella kädellä päätään ja toisessa kädessään hänellä oli puhelin. Hän ei vaikuttanut kiinnittävän ympäröivään maailmaan yhtään huomiota. Olin väärässä. Yhtäkkiä Mikael nosti katseensa puhelimestaan minuun. Hän silmäili minua päästä varpaisiin ja nyrpisti sen jälkeen nenäänsä. Käänsin oman katseeni äkkiä pois. Miten minusta tuntui, että molemmilla sisaruksilla oli jotain minua vastaan?

"Hei, Karri!" Santun ääni havahdutti minut mietteistäni. Poika Santun vieressä, Matias hänen lukioryhmästään, nyökkäsi minulle tervehdykseksi. Siirryin sohvan nurkkaan istumaan. Kaivoin itsekin puhelimeni taskustani, koska muu porukka oli myös niin mahdottoman sosiaalista. Santtu ja Matias juttelivat pelaamisesta.

Tuijotin puhelimeni näyttö. Mietin hetken, missä Santun koira on. Minulla ei koskaan ollut ollut lemmikkejä, joten en tullut kovinkaan hyvin eläinten kanssa toimeen. En vain osannut olla niiden kanssa. Santun koira kumminkin tuli yleensä aina tervehtimään minua. Ehkä se on taas Santun vanhempien kanssa mökillä.

Lola valitti nälkäänsä.
"No lähdetään käymään kaupassa ja laitetaan jotain syötävää. Meidän jääkaappi on ihan tyhjä", Santtu sanoi ja rupesi nousemaan sohvalta. Lola ja Matiaskin nousivat.

"Mäkin tuun", nojatuolissa istunut tyttö sanoi venytellen ja lähti muiden mukana eteiseen. Vain minä ja Mikael jäimme olohuoneeseen istumaan.
"Jos te kerran jäätte tänne, mun ei varmaan tarvi ottaa avaimia mukaan", Santtu puoliksi huusi eteisestä.

"Ookoo", vastasin ja sen jälkeen kuulin kuinka asunnon ulko-ovi aukesi ja sulkeutui porukan perässä. Tuijotin hetken taas puhelimeni näyttöä ja sen jälkeen suljin sen. Ei minulla todellisuudessa edes ollut mitään kiinnostavaa selattavaa. Tuijotin edelleen nojatuolissa istuvaa Mikaelia. Siniset hiukset olivat valuneet hänen silmiensä eteen. Hän oli taas jotenkin aistinut tuijotukseni.

"Mitä?" poika kysyi tiukkaan sävyyn. Kohautin olkiani. Tuijotimme hetken toisiamme, kunnes hän laski katseensa takaisin puhelimeensa ja jatkoi näpyttelyä.

"Kuka toi tyttö on?" kysyin rikkoakseni hiljaisuuden. Minulla alkoi olemaan tylsää ja olisin halunnut tehdä jotain. Koska ainoa ihminen seuranani oli Mikael, yritin kuumeisesti keksiä keskustelun aiheita.

"Ömm.. Se on Lolan paras ystävä. Sen nimi on Mimi", Mikael selitti pehmeämpään sävyyn katsoen minua suoraan silmiin.

"Okei", huokasin, "onko se amiksessa vai lukiossa?". Jatkoin kyselyäni. Halusin tuijotella pidempään Mikaelin harmaita silmiä. Poika laski puhelimensa pois, mikä oli mielestäni hyvä merkki.
"Amiksessa", Mikael sanoi, "se taitaa olla vähän kiinnostunut Matiaksesta". Nyökkäsin. Poika vaikutti jo rentoutuneemmalta.

"Miten sä ja Santtu ootte kavereita?" Mikael kysyi yllättäen, "tai siis kun Santtu on niin eläväinen ja iloinen koko ajan ja sä vaikutat..." Mikael selitteli hieman häveten yllättävää kysymystään. Lopulta hän jopa jätti lauseen kesken.

"Mä vaikutan miltä?" kysyin painostaen Mikaelia jatkamaan. Halusin palavasti tietää, mitä se musta ajatteli.

"Aika jurolta", Mikael sanoi ja hymyili sen jälkeen hieman pahoittelevasti. Mun teki mieli tehdä kärrynpyöriä. Sen hymy oli niin ihmeellinen. Se ei ehkä ollutkaan niin kylmä miltä antoi vaikuttaa.

"Ahaa", sanoin päätäni raapien, "me ollaan tunnettu päiväkodista asti. Ehkä mä en ollut silloi niin juro". Puhuin vakavasti, mutta sen jälkeen nostin suupieliäni hymyyn.

"Okei", Mikael sanoi ja kallisti hieman päätään. Ovikello soi ja nousin sohvalta avaamaan ovea. Santtu, Lola, Mimi ja Matias olivat tulleet takasin. Santtu suuntasi ostoskassin kanssa keittiöön. Menin itsekin hengaamaan sinne.

Pääasiassa kokkeinamme toimivat Santtu ja Lola. Me muut vain oleskelimme keittiön pöydän ääressä ja vitsailimme siitä kuinka Santtu ja Lola olivat jo kuin oikea aviopari siinä kokkaillessaan. Spagetti ja tonnikala-tomaattimurska kastike tuli nopeasti valmiiksi. Söimme keittiön pöydän ääressä keskustellen. Noh, Mikael ei kovinkaan paljoa siihen keskusteluun osallistunut. Mimi taas paljastui aika kovaääniseksi ihmiseksi. Huomasin nyt kunnolla kuinka hän puolet ajasta flirttaili Matiaksen kanssa. En tiedä, huomasiko Matias asiaa mutta ei hän ainakaan pahakseen asiaa ottanut.

Syömisen jälkeen palasimme olohuoneeseen istumaan ja Santtu ja Matias pelasivat taas. Seurasin kaksikon pelaamista. Matias kävi kaivamassa ostoskassista energiajuomia. Hän ojensi tölkit Santulle ja Lolalle. Yhden hän piti itsellään. Mimi näki tilaisuutensa tulleen. Hän siirtyi nojatuolista sohvalle Matiaksen viereen ja rupesi kinumaan tältä energiajuomaa. Sitä seurasi taisto sohvalla. Matias käski Mimin jättää hänet rauhaan. Äänensävystä ei kuitenkaan saanut selvää oliko hän tosissaan.

Lola kiljaisi kun hän tippui sohvalta Matiaksen tönäisemänä. Santtu seurasi vierestä sanattomana. Kaikki sohvan tyynyt päätyivät uuteen järjestykseen ja lopulta Matiaksen tölkki kaatui lattialle.

"Ei helvetti, mun mutsin matto!", Santtu kiljui, "mä tapan sut jos toi ei lähde tosta ja sitten mun mutsi tappaa mut". Koko olohuoneen valtasi kiljuminen ja huuto. Matias ja Mimi syyttelivät toisiaan. Santtu syytti Matista ja huolehti matosta. Lola yritti rauhoitella kaikkia kolmea, mutta tuloksetta. Makea sokerin haju oli levinnyt huoneeseen ja valkoinen matto oli märkä.

Katsoin Mikaelin suuntaan, mutta huomasinkin hänen puuttuvan. Poika oli kaikkien huomaamatta avannut parvekkeen oven ja mennyt ulos seisomaan. Kukaan ei huomannut omaa poistumistani ja menin ulos hänen seurakseen. Astelin varovasti seisomaan hänen viereensä.

"Mulle tulee päänsärkyä tosta sokerin hajusta", Mikael selitti rauhallisesti. Me oltiin hetki hiljaa.
"Tiesitkö sä että energiajuomien runsas käyttö on vaarallista niiden korkean kofeiinipitoisuuden vuoks ja suuri kofeiinimäärä voi aiheuttaa rytmihäiriöitä", Mikael selitti yllättäen. Hän katseli jonnekin kaukaisuuteen. Näin, että pojan posket punehtuivat hieman.

"Sori. Mä en yhtään tiedä miten toi tuli mun mieleen just nyt", Mikael sanoi vilkaisten mua.

"Ei se mitään. En itseasiassa tiennyt. Mä en oo koskaan ees ajatellu mitään tollasta", sanoin. Mikael vaikutti hieman kiusaantuneelta. Huuto sisältä kuului ulos asti. En vaivautunut kääntymään katsomaan ikkunasta sisään mitä sisällä tapahtui. Ihmisistä paljastui kyllä aina välillä uusia puolia. Mikael ei tainnutkaan inhota minua toisin kuin antoi aluksi vaikuttaa ja enkä ollut koskaan kuvitellut hänen latelevan yhtäkkiä tuollaisia faktoja tyhjästä.

Nyt halusin tutustua häneen yhä enemmän.