Messed up

Stop, baby, don't stop

Santun perheen asunto oli kohtalaisen täynnä porukkaa. Osan tyypeistä tunnistin, osaa taas en. Olohuoneessa hengaili mun lisäksi Santtu ja Petri. Yhdessä nurkassa hengaili Matias, joka vilkuili aina välillä hieman ahdistuneen näköisenä huoneen toiselle puolelle, jossa Mimi istui napaan asti yltävässä topissaan. Lisäksi oli tyyppejä, joita en tuntenut sekä lukiosta että ammattikoulusta.

Parhaan kaverini vanhemmat olivat lähteneet viikonlopuksi jollekin työmatkalle, joten poika oli päättänyt järjestää illanistujaiset. Se oli pitänyt kutsuttujen määrän tarkasti rajoissa. Kukaan ei oikeasti halunnut olla järjestämässä sellaisia bileitä kuin Jenni. Tyttö joutui siivoamaan aina seuraavana aamuna oksennukset vähintään yhdestä kukkaruukusta ja pesemään vierashuoneen lakanat.

"Onko Mikael.. ja Lola tulossa?" lisäsin äkkiä Lolan nimen kysymykseeni, etten vaikuttaisi liian kiinnostuneelta Mikaelista. Santtu kääntyi mun suuntaani.

"Joo, jossain vaiheessa", poika selitti. Kummankaan meistä ei onneksi tarvinnut huutaa. Musiikki oli sen verran hiljaisella. Kukaan ei halunnut naapureiden tulevan valittamaan. Vaikka Santtu rakasti juhlimista, hän ei tahtonut kumminkaan joutua ongelmiin. Oli kuitenkin onni, että Santun perheen naapuri oli puolikuuro mummo.

Olisinhan mä toki voinut kysyä myös Mikaelilta, oliko se tulossa. Olin kumminkin kysynyt sitä jo aiemmin viikolla. Silloin se ei ollut vielä varma tulisiko. En viitsinyt ruveta painostamaan asialla, vaikka toivoinkin kovasti pojan näkemistä.

Ajan kuluessa kului myös juomia. Mä en halunnut juoda kovin paljoa. En halunnut olla aivan päissäni, kun Mikael tulisi. Mä arvelin, ettei se arvostaisi sitä kovin paljoa, niin kuin ei silloin niitä fritsujakaan, kun ensimmäisen kerran tavattiin.

Mä seurasin muiden menoa nojatuolin nurkasta. Tytöt tanssi. Jätkät seisoi tai istui huoneen laitamilla juomat käsissä. Joku, joka opiskeli ammattikoulussa jotain ruokaan ja juomiin liittyvää, värkkäsi drinkkejä Santun perheen viinakaapin sisällöstä. Santtu vakuutteli, ettei se haitannut, kun Petri oli kysynyt asiasta. Kuulemma aina jossain vaiheessa Santun vanhemmat unohtivat, mitä kaappi sisälsi, eikä siis haitannut, jos sieltä katosi jotain.

Mimi oli lähtenyt hitaasti lähestymään Matiasta. Matias katsoi aina vain kauhistuneemmalla ilmeellä aina, kun Mimi oli siirtynyt lähemmäs. Kävi jätkä parkaa sääliksi, kun lopulta Mimi tanssi hänessä kiinni. Matias lähti karkuun ja Mimin pöyristynyt ilme nauratti minua.

Ovikello soi. Mun olisi tehnyt mieli hypätä nojatuolista ja rynnätä avaamaan ovi, mutta hillitsin itseni ja jäin istumaan. Yritin pysyä rentona. Lihakseni kuitenkin jännittyivät ja katseeni liimautui olohuoneen ovelle. Aika tuntui hidastuvan ja ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen Santtu palasi viimein eteisestä Lola kainalossaan. Näin Mikaelin ohittavan olohuoneen ja suuntaavan luultavasti keittiöön. Nousin mahdollisimman hitaasti ja kävelin itsekin keittiöön.

Siellä oli vain kaksi tyttöä juoruamassa ja Mikael. Se nojasi keittiötasoon ja joi vettä. Osa vedestä valui sen leualle. Se huomasi mun ilmestyneen ja se laski lasin huuliltaan. Sitten se pyyhki huuliaan ja leukaansa hupparin hihallaan hätäisesti. Me vaihdettiin pienet tervehdykset ja mäkin nojailin vasten tasoa. Mikael ei näyttänyt tällä hetkellä niin väsyneeltä. Mä pidin sitä hyvänä merkkinä ja olin tyytyväinen.

Nauru raikasi olohuoneessa. Kaikki oli lopulta päätyneet samaan huoneeseen istumaan. Oltiin päästy siihen vaiheeseen, että kuunneltiin 90-luvun suomihittejä ja kerrottiin älyttömiä juttuja. Suurin osa porukasta oli aika päissään. Lola oli taas ottanut liikaa. Se nauroi niin kovaa, että oli tukehtua juomaansa. Santtu yritti parhaansa mukaan pitää tyttöystävänsä elossa.

Mun vieressä sohvalla istui Mikael. Se nojasi kyynärvarttaan rennosti sohvan selkänojaa vasten. Mä vilkuilin sitä välillä. En vaan mahtanut sille mitään ja toivoin, ettei se huomaisi. Se ei nauranut, mutta hymyili iloisen näköisenä.