Messed up

Kipua

Edellisen päin juttutuokio Millan kanssa pyöri koko ajan mun päässä. Mietin kaikkia erilaisa vaihtoehtoja. Jossittelin mielessäni ja mietin, miksi elämä oli tällaista. Kysymyksiä sinkoili mun päässä, enkä mä löytänyt yhteenkään niistä vastausta. Mä en keksinyt niihin vastauksia, enkä uskaltanut kysyä keneltäkään.

Musta tuntui, että mä kuolen. Mä tiesin, että mä en kuole, mutta silti musta tuntui siltä. Päätä särki liiallisesta miettimisestä ja analysoinnista. Välillä mua oksetti.

Mä toivoin, että olisin saanut elää rauhallista elämää. Kävisin koulua, joisin joinan viikonloppuina ja hengaisin sisarusteni kanssa. Toivoin helppoa elämää. En kuitenkaan saanut sitä. Saiko kukaan? Ihmiset teki elämästä vaikeaa, niin muut toisten elämästä kuin me itse omastamme. Joku oli joskus mulle sanonut, että jos selviää ihmissuhteista, selviää mistä vaan. Musta tuntui, etten mä selvinnyt.

Mä pelkäsin ja jännitin kertomista mun seksuaalisuudesta. Piilossa kaikki oli ollut yksinkertaisempaa ja tavallaan turvallista. Mä pelkäsin, miten ihmiset reagoisi. Mitä mun vanhemmat sanoisi? Mun pulssi lähti nousuun heti, kun edes ajattelin kertomista mun isovanhemmille. Mä valehtelin paljon, mutta oikeasti mä vihasin sitä. Olisinko mä kamala pettymys, jos mulla ei olisikaan kaunista vaimoa ja suloisia lapsia vaan kaunis mies ja suloisia koiria?

Aina jossain vaiheessa mä päädyin ajattelemaan Mikaelia. Surullista, mutta totta. Mun täytyi myöntää, että Milla oli oikeassa yhdestä asiasta. Mikael varmasti "juoksisi mun perääni". Niin muistaakseni Milla oli sen muotoillut.

Sen juttutuokion jälkeen mä olin alkanut ignoraamaan Mikaelia. Jestas sentään, ei noin tehdä omalle seurustelukumpaanille tai ylipäätään kellekään oikeastaan. Yleensä me viestiteltiin Mikaelin kanssa joka päivä. En ollut vastannut sille koko lauantain aikana. Nyt sunnuntaina se oli jopa soittanut, mutta en ollut vastannut siihenkään. Se oli huolissaan ja mulla oli syyllinen olo.

Mä en uskaltanut puhua kellekään. Mä en halunnut kertoa Millasta. Se oli mun itse aiheuttama soppa ja mä halusin huolehtia siitä itse. Mikael ei ollut halunnut kertoa vielä kellekään, eikä ketään voinut pakottaa. Mulla ei loppujen lopuksi ollut väliä paljastaisiko Milla minut kaikille, mutta Mikaelin paljastaminen olisi sitten ihan kokonaan toinen juttu.

Mä halusin aikalisän elämään. Halusin hetken miettiä asioita yksikseni ilman ylimääräisiä muuttujia. Olisin halunnut kaikki typerästi käyttäytyvät tytöt pois elämästäni. Oli onni, etttä olin kiinnostunut pojista.

Mietin pääni puhki. Olin vain maannut molemmat päivät sängyssä. Olin tuskin nukkunut edellisenä yönä. Mietin, mietin ja vain mietin. Tuntuiko Mikaelista tältä, kun se ei saanut yöllä unta?

Lopulta mun mieleen tuli aivan paska suunnitelma. Mä tarvitsin kuitenkin hetken, että saisin Millan pois kimpustani ja varsinkin Mikaelin kimpusta.

"Mitä ihmettä sä olet puuhannut?! Mä olen ollut sairaan huolissani", Mikael huoksi heittäytyen mun syliin heti nähtyään, kuka oven takana oli. Se kietoi kätensä tiukasti mun ympärille ja veti lähelleen. Mä halasin takaisin ja painoin pääni sen kaulaa vasten. Sen hiukset tuoksui shampoolle. Painoin huuleni hennosti sen kaulan paljaalle iholle.

Mä jätin vastaamatte sen kysymykseen. Mä riisui kengät jalastani ja me mentiin yläkertaan sen huoneeseen. Mikael istahti sängylleen selkä seinää vasten. Mä istuin sängyn toiseen päähän.

"Onko kaikki hyvin?" Mikael kysyi kurtistaen hieaman kulmiaan. Mun kädet hikosi. Nyökkäsin hajamielisenä. Tujotin hetken ulos ikkunasta. Oli jo tosi pimeää. Ei se kuitenkaan mikään ihmeellinen juttu ollut, kun oli jo aika myöhäinen ilta.