Messed up

netflix & chill

~I'm a loser who loves you~

Oli tiistai-ilta ja mua jännitti ihan kamalasti. Ei mua tiistait jännitä. Santtu oli laittanut koulun jälkeen viestiä, jos haluaisin hengailla sen ja Lolan kanssa Lolan luo. Petri ilmoitti, ettei päässyt tulemaan. Mua siis jännitti se, että olin menossa Lolan luo ja myös Mikael voisi olla siellä.

Nousin bussin kyydistä oikealla pysäkillä ja lähdin kävelemään läpi ihan kohtalaisen mukavan asuntoalueen läpi. Taivaalta sateli hieman vettä. Vedin tummaa tuulitakkiani paremmin ympärille. Tarkistin osoitteen vielä pari kertaa puhelimestani. Lopulta löysin oikean talon. Se oli puinen ja kaksi kerroksinen. Kävelin varovasti pihaan ja pitkitin ovikellon soittamista mahdollisimman kauan. Inhosin soitella ihmisten kotien ovikelloja. Aina sai pelätä kiusallista kohtaamista kaverin vanhemman kanssa. Pahinta olisi, jos menisi väärälle ovelle.

Lopulta soitin ulko-oven vieressä olevaa kelloa, kun olin vain seisoskellut kaksi minuuttia sateessa pihalla. Onnekseni Santtu tuli avaamaan. Ei tarvinnut sietää kiusallista hetkeä kaverin tyttöystävän kanssa.

Me astuttiin sisälle ja heti saatuani ulkovaatteet me siirryttiin olohuoneeseen. Eteisestä lähti rappuset yläkertaan ja käytävä eteenpäin. Oikealla oli huone, jonka huomasi työhuoneeksi. Käytävän päässä oli iso tila. Tilan oikealla puolella oli keittiö ja ruokailutila ja vasemmalla oli olohuone. Olohuone oli aika iso. Siellä oli kaksi pienempi kokoista harmaata sohvaa. Toisella niistä istuskeli Lola räpläten puhelintaan.

Santtu heittäytyi sohvalle Lolan viereen ja mä menin toiselle sohvalle istumaan. Televisio oli auki ja siellä pyöri jonkun amerikkalaisen komediasarjan uusinnat. Sivusilmällä näin kuinka Santtu kietaisi toisen kätensä Lolan ympärille ja syventyi katsomaan sarjaa. Tyttö kiinnitti edelleen kaiken huomionsa puhelimeensa, mutta nojautui kuitenkin hieman kohti poikaa.

Huokaisin. Tästä olisi tulossa pitkä ja hieman kiusallinen ilta, jos se jatkuisi tällä tavalla, mietin itsekseni. Santtu nauroi välillä komedialle ja kommentoi hahmojen tekemisiä. En ollut itse koskaan oikein ollut kiinnostunut istumaan vain sohvalla ja katsomaan sarjoja.

Nojasin kämmeneeni asettaen kyynärpääni sohvan käsinojalle ja asetin mahdollisimman mukavaan asentoon. Tuijotin teevee ruutua, mutta annoin ajatusteni harhailla muualle. Jännitykseni oli kadonnut, kun olin astunut kunnolla sisälle taloon ja huomannut ettei Mikael ollut paikalla. Olin edelleen hieman pettynyt.

Olin odottanut näkeväni Mikaelin tänään. En nähnyt häntä usein, koska olimme eri kouluissa ja meillä oli eri kaveriporukat. Kuitenkin aina kun hänen nökemiseensä ilmaantui mahdollisuus odotin sitä innolla. Tänään olin kumminkin saanut pettyä.

Komediasarjan jakso vaihtui uuteen. Yritin katsoa sarjaa ja pysyä mukana juonen käänteissä. Sillä hetkellä se oli ainoa, joka kiinnitti huomioni pois surkeista ajatuksistani.

Odotin varmasti muutenkin turhaan pojan näkemistä. Olemassa oloni ei varmastikaan merkitsisi hänelle paljoa. Eivätkä ne kerrat, kun olimme jutelleet, ne kerrat, jotka saivat minut niin iloiseksi. Huokaisin. Taas sitä mentiin näihin ajatuksiin.

Aikaa kului. Silmäni olivat jo painamassa kiinni. Siitä oli jo tunti kun olin tullut ja olimme vain istuneet hiljaa. Kuulin oven kolahtavan eteisessä. Sitten yhtäkkiä olohuoneeseen jolkotti vaalea kultainennoutaja. Se tassutteli kohti Lolaa ja Santtua ja yritti kerjätä heiltä huomiota. Lola oli edelleen puhelimella ja Santtu rapsutti koiraa laiskasti katse edelleen televisiossa.

Koira ei ollut tyytyväinen saamaansa vähään huomioon ja se suuntasi minun luokseni. Se kurottautui laskemaan päänsä syliini ja se katsoi minua anovasti silmillään. Asetuin parempaan asentoon ja rapsutin koiraa molemmin käsin. En tiennyt että Lolalla oli koira. Kukahan sen kanssa tuli kotiin, pohdin. Ei se kumminkaan itse ulko-ovea auki saa.