Messed up

Sinermiä

Kaisa mummo:

Hei, Karri! Kävin juuri
ostamassa uusia lankoja
ja aion kutoa taas uusi
villavanttuita ja villasukkia.
Nyt alkaa olemaan jo kylmä! Tarvisitko sinä uusia?

Minä:

Hei! Minä en tarvitse uusia tällä hetkellä. Ilona kuitenkin haluaisi villasukat ja kaverini tarvitsisi lapaset. Olisi kiva, jos tekisit.

Kaisa mummo:

Minkä väriset te halauaisitte?
Tietysti minä kaverillesikin
teen! Ei kylmällä sovi
liikkua ilman.

Minä:

Ilona halusi punaiset
villasukat ja lapasten värillä
ei ole väliä, jotakin vaaleaa.

Kaisa mummo:

Selvä. Pääsenkin heti
töihin. Liiku varovasti
ulkona.

Minä:

Kyllä, samoin.

"Kyllä sun niskat on jumissa", kommentoin ja jatkoin Mikaelin niskojen hieromista. Sillä oli paikat ihan jumissa. Lihakset oli jäykät ja jumikohdat ratisi mun peukaloiden alla.

"Sitä se koneella istuminen teettää", toinen vastasi hieman vaikertaen. No niin näköjään, mietin itsekseni. Me oltiin taas Mikaelin luona. Yleensä me vaan maattiin sängyllä tai käytiin ulkona kävelemässä. Aiemmin satanut lumi oli kuitenkin sulanut ja ulkona tihutti vettä. Se loska ei houkutellut meitä kumpaakaan ulos. Me oltiin sitten päädytty kirjoittamaan mun argumentaatioanalyysiä, joka oli äidinkielen kurssin yksi pakollisista töistä. Mikael oli oikeastaan tehnyt melkein kaiken työn. Mä vaan kirjoitin analyysiin asioita, joita se oli huomannut tekstistä. Jos Santtu ja Lola olisivat nähneet, ne olisivat pitäneet meitä ihan hulluina. Mikaelin ansiosta saatiin työ jopa valmiiksi ja nyt mä kiitokseksi hieroin sen niskoja.

"Vittu, kun tuntuu hyvältä", se huokasi.

"Vois tuntua vielä paremmaltakin", nojauduin kuiskaamaan sen korvaan.

"Pidä mielikuvitukses kurissa", se sanoi ja huitaisi mua. Se oli niin suloinen. Se oli melkein sulaa vahaa mun käsissä ja se huokailu sai mun mielikuvituksen laukkaamaan. En mä mitään sille voinut.

Jatkoin hieromista vielä hetken, mutta sitten vedin sen luokseni sohvalle. Se suuteli mua. Se oli kiihkeää. Se nosti kätensä mun kaulalle ja raotti huuliaan päästääkseen mun kielen sen suuhun. Siitä seurasi aikamoinen sessio. Mä jätin pieniä suudelmia sen poskelle ja leukaluulle. Lopulta mä suutelin sen kaulaa ja sen käsi löysi reittinsä mun paidan alle. Mä näykin kohtaa sen korvalehden alapuolella. Vaihdoin kohtaa vähän ja sain aikaan haluamani reaktion. Mikael voihkaisi. Sen kädet tarttui mun hiuksiin ja nyt ainakin se oli sulaa vahaa mun sylissä.

Mä suutelin ja näykin sen kaulaa. Välillä me suudeltiin ja Mikael veti suureen ääneen henkeä aina, kun löysin kaulalta herkän kohdan. Sen hiukset oli sekaisin ja huulet turvoksissa. Se oli aika seksikästä.

"Voi helvetti", joku kirosi. Minä ja Mikael irottauduttiin toisistamme ja päät kääntyi äänen suuntaan. Lola seisoi olohuoneen ovella kädet lanteillaan. Luojan kiitos, se oli yksin. Vilkaisin Mikaelia ja näin sen kasvojen punehtuvan.

"Rajottakaa nyt vähän", Lola sanoi katsoen vuorotellen meitä. Se tuntui katsovan erityisen pahasti mua.

"En mä halua, että te muhinoitte meidän olohuoneen sohvalla", se jatkoi ja sitten kääntyi pois mennäkseen keittiöön. Mikael aukoi suutaan saamatta kunnolla sanoja ulos.

"Ei me..." se mutisi ja kurtisti kulmiaan. Me istuttiin vierekkäin sohvalla hetken hiljaa. Mikael taisi olla hämmentynyt. Mua inhotti Lolan katse, mutta ei ollut ensimmäinen kerta, kun mä jään kiinni tällaisesta tilanteesta. Mikaelille se taitoi kuitenkin olla. Mulle tuli paha mieli sen puolesta. Se näpersi villapaitansa hihoja ja kietoi kangasta sormiensa ympärille.

Mä en ollut varma, mitä mun olisi pitänyt tehdä. Olisin halunnut halata sitä, mutta en uskaltanut.

"Sori", sanoin, kun en muutakaan keksinyt. Musta myös tuntui, että mun piti sanoa se.

Mikael kääntyi katsomaan mua: "Eihän se ollut mitenkään sun vika. Ei me voitu tietää, että Lola kävelee paikalle". Kohautin olkiani.

"Mä sen aloitin", sanoin. Mulla oli syyllinen olo nähdessäni sen tollaisena.

"Ei se mitään. Mua vaan vähän nolottaa", se sanoi hiljaa. Mä uskaltauduin halaamaan sitä ja se nojasi päätään mun olkaa vasten.

"Okei. No oliko se muuten paha?" kysyin varovasti. Oli ainakin vaikuttanut, että se oli ihan tykännyt ja nauttinut. Olihan se kyllä noloa jäädä kiinni siskolle. Onneksi ei ollut vanhempi sentään. Muistin kerran, jolloin Markus oli kävellyt sisään, kun mä ja yksi tyttö oltiin oltu puolipukeissa. Toisaalta se tyttö ei ollut ottanut asiaa kovin kummoisesti. Markus oli kyllä vitsaillut mulle asiasta pitkään.

"Ei ollenkaan", se mutisi ja mä pystyin kuulemaan hymyn sen äänessä.

Se nosti kuitenkin pian päätään. Puna kasvoilta oli laskenut. Se yritti tasoitella hiuksiaan. Mä en voinut kuin hymyillä nähdessäni sen kaulan. Olin saanut aika hyvää jälkeä.

"Mitä sä virnuilet?" se kysyi. Hymyilin vain, enkä vastannut.

Mikaelin silmät laajenivat ja se nosti kätensä kaulalleen. Hätäisesti se etsi puhelimensa. Se avasi etukameran ja sillä peilasi kaulaansa.

"Karri!" se moitti nähtyään mun taideteoksen. Nauroin reaktiolle.

En nauranut kuitenkaan sen kauempaa. Mikael nimittäin löi mua koristetyynyllä. Isku ei jäänyt yhteen. Mun onni kuitenkin oli, että lopulta sekin nauroi.