Messed up

Paskanjauhantaa

Petri ja Santtu istuivat lattialla Petrin sängyn vieressä. Mä makasin Petrin sängyllä ja tuijottelin kattoon. Santtu kirosi aina välillä. Petri oli aina ollut sitä parempi pelaamaan pleikkarilla ,oli kysymys sitten mistä tahansa pelistä. Vilkasiin television ruutua, mutta käänsin sitten katseeni takaisin kattoon. En ollut koskaan ollut oikein kiinnostunut pelaamaan. Vaikka olinkin alkoholiin menevä olin silti tavallaan luonnonlapsi. Ainakin äitini mielestä. Tokikaan hän ei tiennyt juomisestani mitään. Vaivuin takasin ajatuksiini. Pyörittelin puhelintani käsissäni.

"Pakko pitää tauko. Mun pitää päästä kuselle", Santtu sanoi, nousi lattialta ja lähti huoneesta. Siirsin katseeni valkoisesta katosta televisioruutuun. Petri oli taas voittanut. Sekin oli laskenut ohjaimen kädestään ja noussut seisomaan. Seurasin sivusilmällä, kun poika venytteli.

"Mä en jaksa heti jatkaa", Santtu huokasi palatessaan huoneeseen.

"Pelkäät vaan uutta häviötä", Petri kiusasi hymyillen. Santtu mutristi huuliaan. Pojan ilme kumminkin muuttui nopeasti iloisemman näköiseksi, kun hänen puhelimensa värähti. Se katseli ensin puhelimen näyttöä hymyillen ja sitten se alkoi kirjoittamaan kiivaasti.

"Lolakos se siellä taas viestittelee?" Petri kysyi kiusoittelevaan sävyyn. Santtu nosti katseensa puhelimestaan ja vain hymyili meille. Mietin, miten sen posket ei olleet vielä haljenneet kaikesta siitä hymyilystä.

"Kyllä teitäkin hymyilyttäis, jos teillä olis näin kuuma tyttö", Santtu sanoi jatkaen kirjoittamista.

"Mun mielestä se on aika temperamenttinen", Petri sanoi hieman epäillen toisen mielipidettä.

"Se on mun mielestä vaan hyvä", paras kaverini tokaisi virnuillen. Lopulta hän viimein laski puhelimen kädestään.

"Mites te?" Santtu kysyi ja katsoi meitä. Mä nousin istumaan sängyllä seinää vasten. Katsoin kavereitani hetken ja sitten suuntasin katseeni ulos ikkunasta. Olin pohtinut niin pitkään jo aiemmin. Olin sinut itseni kanssa, mutta en ollut uskaltanut kertoa kellekään. Miten he reagoisivat? Hyvin, huonosti vai hyvin huonosti?

"Kyllä te tiiätte. Ei mulla oo aikaa kun on futis ja koulu", Petri sanoi. Me oltiin Santun kanssa epäilty jo vähän aikaa, että se saattais olla ihastunut johonkuhun, mutta ei vaan uskaltanut tehdä asialle mitään. Se oli kyllä aika ujo tyttöjen kanssa, mutta jos se oikeasti yrittäis, se sais kenet vaan.

Sitten molemmat pojat kääntyivät katsomaan mua. Huomasin tuijotuksen ja katsoin heitä vuoronperään. Kohautin vastaukseksi vain olkiani.

"Eikö sulla muka ollu perjantaina ketään?" Petri kysyi.

"No ei ollut", vastasin hieman tiuskaisten. Nyt oli jo tiistai. Miksi ihmiset silti jaksoivat puhua perjantaista?

"Onko jätkä vähän turhautunut?" Santtu kysyi kohotellen kulmiaan. Toivoin että maa nielisi sängyn, jolla istuin, ja minut sen mukana. Pojat istuivat lattialla ja virnistelivät minulle. Rojahdin makaamaan vatsalleni sängyllä ja painoin kasvoni päiväpeitteen kangasta vasten.

"Hei, Karri. Onko kaikki varmasti hyvin?" Petri kysyy hetken kuluttua äänessään hieman huolta. Vedin niin syvään henkeä kuin vain kykenin ja nousin istumaan sängylle. Haraisin hiuksiani ja katsoin poikia, jotka vieläkin tuijottivat minua.

Mietin hetken. Olin paljastanut katkeralle ja kostonhimoiselle tytölle suurimman salaisuuteni, jota en ollut kertonut edes parhaille kavereilleni enkä perheelleni. Koulussakaan ei mennyt mitenkään kehuttavasti. Mietin, voitiinko se laskea hyväksi.

"Viikon päästä on koeviikko. Mä en ole oikein ollut kursseilla mukana ja se vähän stressaa", sanoin vakavasti. Sanomani oli ainakin jotenkuten lähellä totuutta. Kaverini sanoivat pari rohkaisevaa sanaa minulle ja asia oli sitten loppuun käsitelty. Siirryin heidän viereensä lattialle istumaan ja jatkoimme pelaamista.

Siinä se ilta sitten kului. Santtu ja Petri pelasivat . Minä seurasin vierestä.

~~~~~~

Odotan kesää vaan niin kovasti. Sitten mulla on aikaa muullekin kuin koulujutuille.