Messed up

Aikamoinen soppa

Koulun ruokala oli kohtalaisen tyhjä, kun laskin tarjottimen ruokineen pöytään. Opettaja oli kerrankin päästänyt meidät tunnilta ajoissa ja olin nyt kaveriporukastani ensimmäinen syömässä. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi ilmestymään käytävältä. Mun katse tarkkaili jokaista opiskelijaa, joka siirtyi linjastolle täyttämään tarjottimensa. Hermostutti, eikä ruoka oikein maistunut.

Mua oli koko aamupäivän stressannut, kuinka nopeasti Milla tai Lola tulisi mua vastaan. Mä tiesin, että mun olisi pakko kohdata ne jossain vaiheessa. Olin kuintenkin tällainen pelkuri, jonka olisi tehnyt mieli jäädä vällyjen alle piiloon.

"Kappas, Karri boi on taas terve", Santtu sanoi iloiseen sävyyn istuessaan pöytään. Petri tuli tämän perässä. Heidän ilmestymisensä säikytti mut ihan perin pohjin. Sydän tuntui hyppäävän pois paikoiltaan. Keskittyminen oli herpaantunut ja olin vajonnut ajatuksiini.

"Et sä kyllä ole mitään oikeastaan missannut, vaikka poissa ootkin ollut", Santtu alkoi selittämään, "on ollu aika erityisen kuivat kolme päivää. Olisit silti voinut välillä puhelinta katsoa". Poika valitti lopuksi ja otti sitten ison haukun näkkileivästään. Mutisin hiljaisen anteeksipyynnön. Petri vain katsoi mua pitkään kummallisella ilmeellä.

Vähitellen rentouduin Santun alkaessa kertomaan jonkun opettajan kömmähdyksistä tunnilla. Ei kuulemma ollut osannut käyttää powerpointia kunnolla, eikä sen jälkeen osannut laittaa youtube videota näkymään koko ruudulle. Sitten melkein jokainen luokassa oli yrittänyt huudella ohjeita, mutta opettaja ei siltikään meinannut saada oppituntinsa digitaalista osuutta kuntoon. Mielialani kohosi hieman ja sain jopa syötyä suurimman osan lautasellani olleesta ruoasta kuunnellessani Santun tarinoita.

"Kumma kyllä, että meidän pitää osata kaiken maailman ohjelmien käyttö, mutta opettajat itse sitten eivät edes osaa youtubea käyttää!" Santtu pauhasi tuohtuneena. Sille ei voinut muuta kuin nauraa.

Olin kuitenkin tukehtua, kun huomasin Lolan kävelevän meidän pöytään. Petri hakkasi mua selkään ja yritin vain saada vedettyä henkeä. En nyt ihan kumminkaan halunnut kuolla tukehtumalla koulun kuivaan salaattiin.

Sitten ei tapahtunut mitään. Mä sain henkeä. Lola ei edes katsonut mua päin. Se tervehti, mutta loi silmäyksen vain Santtuun ja Petriin, ihan kuin mä en olisi ollut olemassa. En tiedä, poikkesiko se tytön normaalista käytöksestä. Ainakaan se ei tahtonut puhua mulle. Ei se toisaalta kyllä yleensäkään tahtonut.

Ruokailu jatkui jonkin aikaa ihan tavallisesti. Santtu selitti tarinansa uudelleen tyttöystävälleen. Petri kommentoi jotain aina väliin ja Lola pyöritteli silmiään. Se tuntui liiankin tavalliselta. Mun sisällä myllersi kovaa.

"Onko tässä vapaa paikka?" tytön ääni kysyi ja me kaikki neljä käännyttiin katsomaan. Milla seisoi pöydän vieressä osoittaen mun vieressä olevaa tyhjää tuolia. Me vilkaistiin toisiamme ja käännyttiin taas katsomaan tyttöä, joka ei koskaan aiemmin ollut istunut meidän kanssa. Tietysti muutkin tiesi Millan. Se oli ihminen, jonka monet tiesi, mutta kukaan ei tainnut tuntea ihan läpikotaisin. Petri oli ensimmäinen, joka sai suunsa auki ja se kertoi tytön voivan ihan hyvin istua meidän kanssa.

Milla istahti alas ja laski kalliin puhelimensa ja ruokalan linjastolta haetun omenan pöydälle. Se oikoi ensin talvitakkinsa karvareunusta ja nappasi omenan uudestaan käsiinsä. Se lähti haukkailmeaan pieniä paloja ja me neljä vaan tuijotettiin sitä edelleen. Santtu, Lola ja Petri kummastuneina ja mä kauhulla.

"Sori. Siis mun kavereilla on eri aikaan ruokailu ja mä ajattelin, että voisin tulla teidä kanssa. Ollaan kumminkin Karrin kanssa kavereita", Milla selitti pirteänä siirappisesti hymyillen. Kylmät väreet kulki mun selkää pitkin. Nyt vuorostaan Santtu ja Petri kääntyivät katsomaan mua kulmiaan kohotellen. Ne halusi multa jonkin selityksen. Mä kohautin olkiani. Se sai luvan riittää tällä hetkellä. Otin haarukan käteen ja palasin väkisin syömisen pariin, vaikka ruokahalu oli nyt viimeistään kadonnut ihan kokonaan. Pohdin, mitä tekisin, mutta pää vain löi tyhjää. Kaikki ohjat oli Millan käsissä.