Messed up

Se, kun kaikki menee päin honkia

Joku tarttui mua tiukasti käsivarresta ja mä melkein tunsin terävät kynnet mun hupparin kankaan läpi. Käännyin katsomaan, kuka mun menon pysäytti. Se oli itse paholainen. Milla soi mulle kauniin hymyn, mutta silmien katse oli aivan jäätävä.

"Mitä sä tahdot?" tiuskaisin. Porukka töni meitä, koska oltiin pysähdytty keskelle koulun ahdasta käytävää. Mulla oli kiire tunnille. Opettaja oli ihan kamala ja myöhästymismerkintöjen laittaminen taisi kuulua ihan sen harrastuksiin. Taisi saada jotain mielihyvää opiskelijoiden päivien pilaamisesta. Enkä mä todellakaan kaivanut Millaa sillä hetkellä. Olisin mieluiten pitänyt päiväni mahdollisimman mielekkäinä.

"Mulla on sulle asiaa", tyttö sanoi ja lähti vetämään mua perässään. Vastakkaiseen suuntaan mun luokasta, totesin huokaisten. Ei siinä muu auttanut kuin antaa toisen viedä, vaikka mä sitä vihasinkin. Ehkä ei ollut hyvä aiheuttaa kohtausta käytävällä. Nämä nuoret tuntien juttu leviäisi kaikkien tietoon nopeammin kuin ehtisi kissaa sanoa.

Lopulta me oltiin päädytty hiljaiseen nurkkaan. Mä seisoin naputellen jalallani lattiaan. Mua stressasi Millan asia ja se, että myöhästyisin tunnilta. Tyttö kaivoi puhelimen taskustaan ja näpytteli rakennekynsineen sitä hetkisen. Seurasin toimintaa kärsimättömänä.

Se löysi etsimänsä ja käänsi puhelimen näytön mua kohti. Mun koko kroppa jähmettyi. Näytöllä oli kuva musta ja Mikaelista halaamassa. Kuva oli selvästi otettu viikonloppuna, kun me oltiin lähdössä kotiin sen jälkeen, kun se porukka oli kävellyt meidän ohi keskustassa. Mun kädet oli kietoutuneet pojan ympärille, jonka valkoiset hiukset pilkisti pipon alta. Mut oli helppo tunnistaa kuvasta, mutta Mikaelin kasvot olivat piilossa.

"Tässä taitaakin olla sä ja sun rakas", tyttö totesi hymyillen. Ilkeästi.

Pudistin päätäni: "Ei ole. Mulla ei ole rakasta". Yritin pelata aikaa ja keksiä, mitä tekisin.

"Älä valehtele", tyttö säihisi, "tää taitaakin lähteä nyt kaikille sun tutuille". Alkukantainen paniikki ja pelko iski.

Sitten mä tein jotain typerää. Milloin mä en tekisi jotain typerää? Mä nappasin puhelimen tytön käsistä, tönäisin sen sivuun ja lähdin juoksemaan pitkin käytäviä. Milla päästi yllättyneen huudahduksen, mutta mä jätin sen yksikseen sinne nurkkaan. Kenkät painautui lattiaa vasten ja mua hengästytti.

Käännös vielä ja sitten mä olisin mun luokan edessä. Mä en edes uskaltanut katsoa taakseni vaan jatkoin vain matkaa. Käytävät oli tyhjillään, koska tunnit oli jo alkaneet. Mun eteneminen oli helppoa, mutta samalla se tarkoitti, että olin itse myöhässä. Valitsin kuitenkin mielummin murhaavia ja pettyneitä katseita opettajalta kuin Millan juonen toteutumisen.

Mä kiirehdin luokan ovelle ja melkein hakkasin sitä. Vilkaisin taakseni, eikä Millaa näkynyt missään.

Opettaja päästi mut ärtyneenä sisään. Mutisin anteeksipyynnön ja livahdin paikalleni istumaan. Onnekseni puhelimen lukitus ei ollut mennyt vielä päälle ja pääsin selaamaan kuvat läpi. Poistin kaikki löytämäni ja tarkistin jopa snapchatin muistot, ettei siellä olisi mitään. Saatoin vain toivoa, ettei kuvia ollut tallennettu pilveen. Ehkä se ei sellaista ollut vielä ehtinyt keksiä.

Pystyin viimein vetämään kunnolla henkeä ja rauhoittumaan. Sydän hakkasi ihan tuhatta ja sataa. Loppu tunnin mietin, mitä tekisin puhelimelle. Millalle en ainakaan sitä itse olisi palauttamassa. Opettajaan ja opetukseen en tainnut keskittyä ollenkaan.

Tunnin loputtua kävelin kanslialle ja valehtelin kanslistille löytäneeni puhelimen käytävältä.

~~~~~~

Suosikki Disney elokuva?