Messed up

Kiinnostuskiikarit

Ihmisiä käveli kadulla eteenpäin omissa ajatuksissaan. Kaikki tuntui olevan omissa kuplissaan. Vanha nainen kävelytti pientä innokasta koiraansa hihnassa, pikkutyttö käveli puhelintaan räpläten ja nuorella parilla vaikutti olevan riita meneillään.

Mä käänsin pääni takaisin edessäni istuvaan poikaan. Se tuijotti jonnekin kaukaisuuteen. Noukin tarjottimeltani ranskalaisen. Dippasin sen ketsuppiin ja laitoin sitten suuhuni. Pureskelin hitaasti samalla katsellen pojan kasvoja. Se nosti limsan huulilleen ja joi hieman. Sitten se laski kupin takaisin pöydälle. Tämän kaiken se teki kääntämättä katsettaan kohteesta, jota tuijotteli. Käänsin pääni sinne suuntaan, mutta en havainnut mitään, joka olisi voinut kiinnostaa toista niin kovasti.

Huokasin ja jatkoin ranskalaisten mutustelua. Mikael oli käyttäytynyt oudosti Santun ja Lolan järjestämistä bileistä asti. Se oli jotenkin poissaoleva. Yritin kysellä asiasta, mutta se vain vastasi kaiken olevan kunnossa. Poika oli kuitenkin etäinen ja vaikutti jopa olevan poissa tolaltaan. Se häiritsi mua. Siltä oli vaikea saada vastaus enää mihinkään. Olin miettinyt pääni puhki, olinko tehnyt jotain väärin. Kaikki kuitenkin, Mikael lukuun ottaen, vakuutteli, etten ollut tehnyt mitään typerää kännissä. Hörppäsin limsaa kupista ja katsoin taas ulos suuresta lasisesta ikkunasta.

Pikaruoka ravintolan rauha särkyi, kun sisään asteli joukko kikattelevia tyttöjä. Joukko tilasi ja asettui pöytään, joka oli selkäni takana. Mikael palasi tähän maailmaan ja siirsi katseensa tyttöihin. Seurasin pojan silmien liikettä. Nojasin leukaani kämmeneeni. Tyttöporukka repesi uuteen naurukohtaukseen. Se sai Mikaelin hymyilemään vienosti. Mutristin suutani.

Vilkaisin taakseni nähdäkseni porukan kunnolla. Joukko oli eloisa: puhelimen räpläystä, kuvien ottoa ja keskustelu pomppi aiheesta toiseen. Käännyin takaisin omaa pöytäämme kohti. Olimme syöneet jo oman ruokamme. Mikael hymyili ja heilautti kättään. Sen katse oli suunnattuna mun taakse. Kuului kikattelua.

"Tuttuja?" kysyin.

"Porukkaa koulusta. En kuitenkaan tunne sen pahemmin", Mikael vastasi. Tyttöjen reaktion perusteella pojan olisi voinut luulla olevan lähemmissäkin väleissä niiden kanssa. Ajatus sai mut hieman ärtymään. Huokasin turhautuneena.

Mikael jatkoi tytöille hymyilyä ja pian viereisestä pöydästä käveli leveästi hymyilevä tyttö. Tämän hiukset oli värjätty sinisenkirjaviksi. En edes viitsinyt ruveta laskemaan, kuinka montaa sävyä tällä oli hiuksissaan. Punaisiksi värjätyissä huulissa oli pieni lävistys. Tyttö oli pukeutunut vaaleaan villapaitaan ja vaaleansinisiin farkkuihin. Se oli kieltämättä kyllä hyvän näköinen.

Mikael käänsi katseensa seuraamme liittyneeseen neitiin. Se hymyili hurmaavasti, mutta hymyssä oli jotain vikaa. Poika ei oikeasti hymyillyt tuolla tavalla. Mua hämmensi vielä enemmän. En pysynyt yhtään mukana siinä, mitä tapahtui.

Tyttö aloitti keskustelun Mikaelin kanssa jostain turhanpäiväisestä. Kaksikko oikein flirttaili. Se sai mut ärtymään vielä enemmän. Pakkoko tuollaista oli toisten kasvoihin hinkata. Nousin ylös tarjottimeni kanssa ja kävelin ripeästi heittämässä roskani pois. En enää saanut selvää kaksikon puheesta. Se jäi taka-alalle.

Työnsin paikan oven auki ja lampsin ulos ulkoilmaan. Riuhdoin takkini vetoketjun kiinni ja vedin lapaset kiukkuisena käsiini. Pääni sumentui kiukusta ja sisälläni velloi jokin muukin ruma tunne. Se sai oloni myös fyysisesti pahaksi. Samaan aikaan olin niin ärtynyt, että olisi tehnyt mieli potkaista jotain, mutta olin myös surullinen.

Olin päässyt jonkin matkan päähän ruokapaikasta, kun tunsin käden olkapäälläni. Pysähdyin ja käännyin katsomaan. Mikael seisoi takanani hieman hengästyneenä takki auki ja kännykkä toisessa kädessään. Sen ilme oli hieman ihmettelevä. Mun olisi tehnyt mieli jättää se siihen yksin seisomaan.

"Olisit voinut sanoa, että lähdet", se syyllisti mua. Kohautin olkiani välinpitämättömästi. Halusin jonnekin muualle.

"Tunsin itseni hieman tarpeettomaksi sun siinä flirttaillessa", tiuskaisin. Poika mun edessä näytti häkeltyneeltä. Se availi suutaan niin kuin kultakala. Mä kohotin sille kulmiani.

"Sori", se sanoi hiljaa. Käännyin ympäri ja lähdin kävelemään nopeasti eteenpäin. En edes tiennyt, minne olin menossa! Tiesin käyttäytyväni ihan lapsellisesti. Ihastukseni alkoi mennä jo yli. Vittu, ei Mikael edes pitänyt jätkistä. Tämä mustasukkaisuus oli ihan typerää. Olisin halunnut purskahtaa itkuun ja kieriä maassa säälittävällä tavalla.

Mikael juoksi mut uudelleen kiinni. Tällä kertaa se oli saanut takin päälleen kunnolla ja kiinni. Puhelintaan se tunki taskuunsa.

"Sori oikeesti", se yritti uudelleen. Mä pidin katseeni ylhäällä, etten alkaisi itkeä. Musta tuntui niin pahalta.

"Mitä hittoa sun käytös on nykyään?" kysyin samalla pysähtyen niin yllättäen, että Mikael oli törmätä muhun.

"Sä oot ihan maasi myynyt, mutta et suostu kertomaan, mikä on vialla. Nukutko sä ollenkaan?" tivasin. Mä olin myös huolissani siitä. Se ei tiennyt, mitä sanoa. Mä näin sen pojan katseesta. Se asetteli takkinsa huppua paremmin kuin keksiäkseen jotain tekemistä vältelläkseen kysymyksiäni.

"Ei aina voi olla niin hyvä fiilis. Mä nukun nyt ihan hyvin", se kertoi. Mä nyökyttelin.

"Okei", mulla ei vieläkään ollut mitään hajua, mitä tapahtui. Haroin hiuksiani, mikä näytti varmasti typerältä, koska mulla oli lapanen kädessä. Mua itketti edelleen. Tuntui niin vaikealta. Olin yrittänyt pitää jutun mahdollisimman kevyenä. Olin yrittänyt olla haaveilematta Mikaelista. Tässä sitä nyt kuitenkin oltiin. Olin ihan liian ihastunut poikaan ja se oli yksi asia, mikä mua itketti. En ikinä saisi suudella pojan huulia tai pitää tätä sylissäni.

Mikael seisoi mun edessä tietämättä, mitä tehdä. Sen hämmentynyt ilme oli niin viaton. Se ei tiennyt yhtään, mitä se sai aikaan. Toi poika sai mut niin sekaisin. Koko jätkä oli silti melkein yhtä viaton kuin valkoinen lumi.

"Mun tekee mieli kahvia", ilmoitin vaihtaakseni aihetta. Mun olo oli edelleen jähmeä ja itkuinen.

"No mennään jonnekin kahvilaan", Mikael ehdotti varovasti. Se vaikutti olevan hieman eksyksissä. Vastasin myöntävästi ja me lähdettiin kohti lähintä kahvilaa.

"Ooks kiinnostunut siitä tytöstä?" kysyin. Yritin kuulostaa mahdollisimman rennolta. Yritin olla ihan kuin kysymys olisi vain tullut ohi mennen mieleeni, enkä kuin olisin miettinyt sitä. Emme olleet koskaan oikein jutelleet tällaisista asioista. Jotenkin se ei vain koskaan tullut puheeksi.

"Ehh. Onhan se nätti, mutta en oikein", Mikael vastasi raapien niskaansa. Sillä ei ollut taaskaan hanskoja kädessä. Hymisin jotain epämääräistä vastaukseksi. Oloni alkoi rauhoittua. Astuimme sisään kahvilaan ja yritin työntää ikävät ajatukset pois ja olla normaalisti. Jätimme aiheen siihen.