Messed up

Kevätrullia ja riisiä

-Aa Mikael-

Minä:
Osaisitko laittaa järjestykseen
Lapin sodan, Suomen
sisällissodan, Jatkosodan
ja Talvisodan?? :D

Aa Mikael:
Sisällissota, talvisota,
jatkosota ja lapin sota

Minä:
Kiitos! :3

Aa Mikael:
Kui

Minä:
Hissan kurssi.

Aa Mikael:
Olisit voinut tarkistaa
sen netistäkin -_-

Minä:
En jaksanut..

Aa Mikael:
( ︶︿︶)_╭∩╮

Minä:

Aa Mikael:

Minä:
Kaikki hyvin?

Mikael:
Eikö sun pitäis opiskella?

Minä:
Ja sun ei?

Mikael:
┐(￣ヘ￣)┌

Minä:
Mutta ihan tosissaan.
Onko kaikki hyvin?

Mikael:
Joo

Minä:

Mikael:
Huono päivä vaan...

Minä:
Tuun koulun jälkeen
käymään ja tuon ruokaa

Mikael:
Ei tarvitse

Minä:
Se ei ollut kysymys.

Mä seisoin Mikaelin kodin ulkopuolella. Olin juuri soittanut ovikelloa ja nyt vain odotin, että se tulisi avaamaan oven. Siinä kesti jotenkin todella kauan. Lopulta kuitenkin valkoinen ulko-ovi avautui mun edessä.

Mikael seisoi ovella. Sillä oli päällään ylisuuri villapaita ja flanellihousut. Se näytti väsyneemmältä kuin tavallisesti. Silmäpussit sen silmien alla näytti tummemmilta kuin yleensä. Toivoin, että se johtui vain valaistuksesta. Mikaelin hiukset oli sekaisin ja sen oma hiusten väri tuli vielä enemmän esiin värjättyjen hiusten juuresta.

"Hei", poika sanoi hieman vaisusti ja se silmäili mua. Sitten se teki tilaa ja päästi mut sisälle. Eteisessä mä laskin reppuni lattialle ja riisuin takin päältäni. Mikael lähti keittiöön ja mä seurasin perässä. Se seisoi siinä keskellä keittiötä vähän avuttoman näköisenä. Mä kaivoin repustani valkoisen muovipussin, joka sisälsi noutoruoka-astioita. Mikael katsoi vähän ihmeissään.

"Toin ruokaa", kerroin, vaikka toinen varmasti näki sen ihan ominkin silmin.

"Ei sun olis tarvinnut", se sanoi vaimeasti. Mä väitin kuitenkin vastaan ja sanoin, että mä tahdoin. Lopulta se luovutti vänkäämisen.

Me asettauduttiin olohuoneen lattialle sohvapöydän ääreen. Mä availin rasioita, joissa oli riisiä, kevätrullia, vihanneksia ja uppopaistettua kalaa. Sillä aikaa Mikael etsi pari vilttiä ja otti tyynyjä sohvalta lattialle.

Sitten me molemmat rauhoituttiin istumaan ja syömään. Se kauhoi suuhunsa riisiä haarukalla ja mä dippasin kevätrullaa sweet chili kastikkeeseen. Ainoat äänet, jotka olohuoneessa kuuluivat, olivat meidän mussutus ja televisiosta kuuluva vaimea puhe. Oli vasta iltapäivä, joten siellä näytettiin vaan taas jotain vanhoja sarjoja ja uusintoja.

"Millanen päivä sulla on ollut?" mä kysyin hetken kuluttua. Olin antanut Mikaelin syödä ensin rauhassa. Se oli kumminkin yllättävän nälkäinen. Se kohotti olkiaan syöden kevätrullaa. Mä pidättelin huokausta.

"Kyllä sä voit mulle puhua, jos joku asia vaivaa", mun teki vähän irvistää mun sanoille. Mä halusin kertoa sille tuon, mutta jotenkin ääneen sanottuna se kuulosti kiusalliselta. En mä koskaan puhunut noin muuta kuin mun sisaruksille tai silloin joskus Jennille.

"Mua vaan väsyttää", se sanoi tuskastuneen oloisena.

"Väsyttää vai väsyttää?"

"No sillä tavalla, että mä en ole nukkunut viime aikoina", se ärähti. Mä katsoin sen kasvoja, joilla ilmeet vaihtuivat nopeasti.

"Sori. Ei mun ollut tarkoitus puhua tuollaisella äänensävyllä", poika mun vieressä sanoi hiljaa.

"Ei se mitään. Miksi sä et nuku?" kysyin kallistaen päätäni hieman. Kysymys tuntui tyhmältä.

"Unettomuus"

"Ai".

Mikael tuijotti hetken syliinsä ja sitten se jatkoi riisin syömistä. Me noustiin lattialta sohvalle tyynyjen ja vilttien kanssa, kun me oltiin syöty. Me asettauduttiin sohvalle vierekkäin. Mikael oli laittanut dvd:ltä jonkun italialaisen elokuvan pyörimään. Mä seurasin elokuvaa aika tarkasti. En yleensä katsellut varsinkaan italialaisia elokuvia. Tunsin itseni jotenkin kultturelliksi.

Olin niin katse kiinni elokuvassa, etten ollut huomannut Mikaelin nukahtaneen. Sen pää nojasi taas mun olkaa vasten.