Messed up

Jätä mut rauhaan

Tänä aamuna Ilona oli mulkoillut mua pahemmin kuin muina aamuina. Olin nimittäin myöhässä pahemmin kuin aikaisemmin. Eteisessä hän oli huitaissut minua lapasillaan ja sitten hoputtanut äkkiä bussiin. Jos Ilona ei olisi joka aamu huolehtimassa  minusta, en varmaan olisi koskaan ajoissa koulussa. Vaikka Ilona oli vasta niin nuori, osasin jo nyt sanoa että vuosien päästä hänestä tulisi tiukka varmasti äiti, joka opettaisi lapsensa olemaan aina ajoissa.

Koulussa kaksi ensimmäistä tuntia sujuivat ihan hyvin. Yritin parhaani mukaan keskittää kaiken huomioni opettajan sanoihin. Tuijotin koko ajan taululle ja tein muistiinpanoja. Olin kuitenkin enemmän kuin helpottunut, kun oli aika päästä syömään. Silloinkin yritin olla päästämättä ajatuksiani vaeltelemaan.

Kävelin mahdollisimman ripeästi ruokalaan. Ripustin takkini naulakkoon ja tiputin reppuni sen alle. Sitten siirryin jonoon linjastolle.

Tuoksusta päätellen ruokana oli keittoa. Päästessäni lämpimän ruoan luo sain todeta olleeni oikeassa. Tartuin kauhaan ja kauhoin keittoa lautaselleni. Huokasin kun sain taas huomatta, että kaikki perunat olivat astian pohjalla ja nakin palat kelluivat pinnalla. Otettuani ruokaa otin lasiin vettä ja nappasin korista itselleni leivän ja pienen voipaketin.

Kävelin rauhallisesti ruokalan perälle ikkunan viereen. Istumapaikaltani näin koko ruokalan. Jonoon oli kerääntynyt jo suuri määrä ihmisiä.

Istuin pari minuuttia yksin, kunnes Petri ja Santtu kävelivät pöydän luokse jossa istuin. Kumpikaan heistä ei ollut ottanut ruokaa.
"Turha tuolla jonossa on seistä ja odottaa", Santtu sanoi hieman turhautuneena.
"Pitää joko olla nopea tai käyttää kyynärpää taktiikkaa, jos haluaa nopeasti syömään", sanoin ja hörpin lusikan avulla nakkikeittoa. Pojat olivat istuneet alas ja Petri selaili jo puhelintaan.
"Ohittelu ei sitten ole reilua muita kohtaan", Santtu sanoi mietiskellen. Kohautin olkiani.
"Milloin jonottaminen olisi reilua? Tapa tai tule tapetuksi, niin se yleensä menee", Petri sanoi minulle ja Santulle nostaen katseensa puhelimestaan. Santtu huokasi.

Lopulta kymmentä minuuttia myöhemmin jono oli kaikonnut ja muut opiskelijat olivat saaneet otettua ruokansa. Sitten Santtu ja Petri raahautuivat hakemaan omansa.

He palasivat tarjottimien kanssa takaisin pöytään. Istuin hetken poikien kanssa, mutta lopulta minua alkoi hieman kyllästyttää keskustelun seuraaminen. Olin itse lopettanut syömisen jo aikoja sitten.

"Mä haen vielä yhden leivän", Petri ilmoitti. Pyöräytin silmiäni.
"Mitä sulla on seuraavaks?" Santtu kysyi minulta.
"Hissaa. Ja mulla on kirja kaapissa. Mä taidan mennä jo et ehin hakeen sen", sanoin ja nousin seisomaan. Santtu nyökkäsi ja me sanottiin heipat toisillemme. Matkalla palautus linjastolle näin Petrin juttelevan jonkun tytön kanssa. Meille se aina väitti, että sillä ei ollut ketään kiinnostuksen kohteita, mutta se miten Petri katteli sitä tyttöä kertoi jotain muuta. Pitäis kysellä siltä asiasta, mietin palauttaessani astiat.

Kävelin käytävään, jonka toisella seinustalla oli pitkä rivi kaappeja. Kaapit olivat pienikokoisia neliöitä, jotka oli aseteltu päällekkäin ja vierekkäin. Ne eivät olleet sellaisia kuin amerikkalaisissa elokuvissa näki. Sellaisessa olisi ollut enemmän tilaa, mutta kyllä tähänkin kaappiin mahtui, mitä sinne tarvisi mahtua.

Avasin kaappini oven ja rupesin kaivelemaan historian kirjaani muiden vanhojen kirjojen alta. Kyllä sen täällä pitiäisi olla, mietin jo hieman tuskastuen.

"Voooi mitäs mun lempi hintti täällä puuhaa?" joku huudahti kovaan ääneen. Nostin päätäni ja vilkaisin äkkiä ympärilleni. Käytävää pitkin minua kohti käveli pahin painajaiseni, Milla. Sydämeni alkoi heti hakkaamaan nopeampaa tahtia. Vilkaisin toiselle puolelle käytävää ja siellä seisoskeli pari tyttöä. Ehkä he kuvittelivat Millan huuhtelun olevan kaveri läppää, toivoin.

Milla tuli luokseni ja nojautui vasten kaappeja. Yritin jatkaa kaappini kaivelua, mutta käteni tärisivät liikaa. Jotenkin samaan aikaan pääni löi tyhjää. Mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa?

"Eikö sua kiinnosta keskustella mun kanssa?" Milla kysyi mukamas pettyneellä äänellä.
"Ei oikeestaan", sanoi ääni väristen. En ymmärtänyt miten saatoin pelätä tuota tyttöä niin paljon. No toisaalta hän oli maailman ainoa ihminen, joka tiesi suurimman salaisuuteni eikä hän vaikuttanut kovinkaan hyvältä salaisuuksien pitäjältä.
"No harmi, mutta kyllä mä aina jonkun keskustelu kumppanin löydän", Milla hymyili vieressäni. Hän viestitti katseellaan ja sanoillaan paljon enemmän kuin ulkopuolinen olisi ymmärtänyt. Liikuttelin tavaroita kaapissani edes takaisin enkä saanut mitään aikaan.

"Mä oon pahoillani", sopersin nopeasti.
"No toi ei kyllä paljoa auta", Milla sanoi kylmällä äänen sävyllä. Nyt tytön kasvoja koristi tekohymy. Hänen suupielensä olivat kohotettu ylöspäin, mutta silmät salamoivat.
"Sä mokasit kyllä niin hemmetin pahasti. Eikä kukaan aseta mua sellaseen tilanteeseen ilman seurauksia", Milla sähisi.

Sitten minulla kiehui yli. Tuollaista uhkailua en halunnut kuulla.
"Jätä mut rauhaan", tiuskaisin vieressäni seisovalle tytölle. Hän kohotti kulmiaan.
"Voi kuulee tää ei ollut vielä tässä", Milla sanoi ja lähti kävelemään toiseen suuntaan pitkin käytävää.

Huokasin. Painoin pääni vasten kaappeja edessäni. Jalkani tuntuivat ihan veteliltä. Olisin halunnut kaatua lattialle ja luikerrella jonnekin nurkkaan piiloon. Ja pysyä siellä koko loppuelämäni.

Ihmiset olivat monimutkaisia. Heistä ei koskaan tiedä milloin he oikeasti vitsailevat ja milloin ovat tosissaan. Ovatko ihmiset tosissaan kun he sanovat vegaani poikien ja totaalikieltäytyjien tai sivariin menevien olevan homoja? Sanovatko he sen leikillään vai tosissaan? Se minua häiritsi eniten. Ei tiennyt haittasiko ihmisiä oikeasti vai oliko se heille okei. Tiesin, että joitakin läheisiäni se ei haittaisi ja he silti rakastaisivat minua. Joistain ihmisistä en vain ollut varma. Oli vain helpompaa olla kaapissa. Tokihan välillä siellä oleminen tuntui ahtaalta.

Otin lopulta historian kirjani esiin kaapista. Vilkaisin seinällä olevaa kelloa. Minulla olisi vielä pari minuuttia aikaa ehtiä tunnille. Nappasin reppuni ja takkini lattialta ja lähdin kohti luokkaani.

Opettaja tuli myöhässä tunnille. Tunsin olevani ihan muissa maailmoissa. Olin sopinut itseni kanssa etten joutuisi yhteenottoihin Millan kanssa. Se lupaus oli jo rikottu. Ei tahallaan kylläkään, mutta rikottu kumminkin. Annoin siis itseni rikkoa myös toisen lupauksen.

Annoin ajatusteni vaeltaa Mikaeliin. Poika oli mitä luultavimmin hetero ja tämä juttu sekoittaisi päätäni vielä enemmän kuin se jo valmiiksi onkaan, mutta en jaksanut juuri sillä hetkellä enää taistella. Mietin erityisesti hänen hymyään ja harmaita silmiään. Kaikki mitä opettaja sen tunnin aikana sanoi jäi minulta täysin kuulematta.

~~~~~~
Kertokaas teidän suosikki biisejä tai sellaisia joita tykkäätte muuten vaan kuunnella. 😏😉