Välillä elämä on selvempää, välillä taas sotkuisempaa. Karrin elämä menee ihan sekaisin, kun hän tapaa Mikaelin.
Ystävyyttä, romantiikkaa ja perhedraamoja.
Sisältää kiroilua, päihteiden käyttöä ja jotain seksuaalisia kohtia. Luet omalla vastuulla.
K...
Mun musta piponi todella oli löytänyt uuden omistajan.
Mä astuin Santun kodin olohuoneeseen ja näin Mikaelin istumassa samassa nojatuolissa, jossa se istui silloin kun me oltiin porukalla viimeksi siellä. Sillä oli taas puhelin kädessä ja se oli kiinnittänyt kaiken huomionsa siihen. Erona tällä kertaa oli vain se, että pojalla oli päässään musta pipo. Olisin tunnistanut pipon missä tahansa. Se oli veljeni Markuksen vanha. Veli oli lahjoittanut sen minulle muuttaessaan pois kotoa.
Paikalla oli Mikaelin ja tietysti Santun lisäksi myös Lola, Petri ja Mimi. Ehkä Matias oli saanut tarpeekseen Mimin seurasta ja halusi pysyä tästä mahdollisimman kaukana. Santun koira oli tällä kertaa kotona. Se tuli tervehtimään minua seisoskellessani olohuoneen laitamilla. Koira oli jonkin sortin isokokoinen pystykorva. Sen oli välillä varmaan aika tukalaa asua kerrostaloasunnossa, vaikka asunto iso olikin. Siitä syystä Santun vanhemmat varmaan ottivatkin sen niin usein perheen mökille mukaan.
Koira tökki minua kuonollaan, joten jouduin suomaan sille sen kaipaamaa huomiota. Rapsuttelin koiraa hetken ja sitten nousin ylös lattialta. Kävelin huoneen poikki istumaan nojatuoliin, joka oli Mikaelin oman vieressä. Poika nosti viimein katseensa puhelimestaan huomatessaan liikettä vieressään. Se tarkkaili mun liikkeitä kun asettauduin mukavaan asentoon.
Santtu ja Petri kysyivät minulta jotain johonkin peliin liittyen. He kinastelivat taas pelien hyvistä ja huonoista puolista. Toinen kinastelun aihe oli se kumpi heistä oli parempi. Jouduin hetkeksi ottamaan osaa keskusteluun. Sivusilmällä huomasin Mikaelin palaavan puhelimensa pariin. Hetken kuluttua kumminkin onneksi minut jätettiin ulkopuolelle kaksikon peli kiistasta. Lola pyöritteli silmiään ja sipisi Mimin kanssa jostain sohvan toisella puolella.
"Sulla on uus pipo", huomautin Mikaelille. Tämä nosti katseensa puhelimestaan. Hän katsoi mua pari sekuntia silmiin.
"Niin muuten taitaa ollakin. Aika tyylikäs vai mitä?" se kysyi leikkisästi. Se yritti näyttää vakavalta, mutta pieni hymy pyrki sen huulille. Se sai mut sulamaan.
"Aivan helvetin tyylikäs", sanoin, "varmaan hankit sen jostain kalliista kaupasta, etkä kahvilan pöydältä". Sen pokka alkoi pikkuhiljaa pettää, vaikka ei meidän keskustelu kyllä niin hauska ollutkaan. Mä kuitenkin nautin siitä. Ehkä sekin nautti.
"Mitään mistään kahvilan pöydältä", se sanoi ja nosti kätensä rinnalleen esittäen loukkaantunutta. Mä hymyilin. Sen pokka petti ja sekin alkoi hymyilemään. Vähän silleen varovasti, mutta kuitenkin.
Mä yritin napata mun piponi takaisin, mutta se väisti taidokkaasti. Huokasin mukamas pettyneenä. Se asetteli pipoa paremmin päähänsä. Mielessäni muodostui pieni suunnitelma ja hetken mielijohteesta päätin toteuttaa sen. Vilkaisin muualle olohuoneeseen. Muut olivat syventyneet omiin puhelimiinsa ja keskusteluihinsa.
"Tiedätkös", aloitin ja yritin pidätellä hymyäni.
"No", Mikael kysyi kallistaen päätään.
"Santun koira kerran kusi ton päälle", sanoin ja yritin pysyä mahdollisimman vakavana. Mikaelin silmät laajentuivat hieman. Yhdellä nopealla käden liikkeellä se otti pipon pois päästään ja viskasi sen mun naamalle. Mä nauroin, kun se katsoi mua järkyttyneenä.
"Tietysti se on pesty sen jälkeen", sanoin hymyillen. Se naurahti hiukan. Varmaan häpeillen omaa reaktiotaan.
"Mitä mun koirasta?" Santtu kysyi toiselta puolelta huonetta minua katsoen. Myös Lola, Petri ja Mimi käänsivät huomionsa pois laitteistaan.
"Että se kusi kerran mun pipon päälle", selitin kohottaen mustaa pipoani kädessäni.
"Miten niin kävi?" Mimi kysyi. Olin hiljaa ja annoin Santun kertoa.
"No tota... Oltiin täällä Petrin ja Karrin kanssa. Saatettiin olla hiprakassa ja mä saaatoin unohtaa, että mulla on koira.. joten se protestoi sitä ettei päässyt pihalle", Santtu päätti tarinansa virnistellen. Lola pyöritteli sille silmiään ja Mimi näytti pohtivan kuinka idiootteja me välillä oltiin.
Pikku hiljaa muut palasivat omien juttujensa pariin. Mikael kääntyi mun puoleen.
"Te ootte kyllä surkeita eläimenomistajia. Sä et kyllä koskaan tuu olemaan minkään näköisissä tekemisissä mun koiran kanssa", se sanoi.
"Kiitos".
Nyt mä tiesin sen omistavan koiran ja se teki mut järkyttävän iloiseksi.
~~~~~~
Ei jestas tää on kyllä kuiva luku. Mun puolesta sais tää lämpökin jo riittää.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Jos ei muuta niin ihailkaa tätä kuvaa DAY6:n Young K:sta.
