Messed up

Valkoista

"Sä kysyit, mitä mä teen viikonloppuna", Mikaelin innostunut ääni kuulu linjan toisesta päästä.

"Niin".

"No nyt mä sen keksin!" ääni hihkui. En ollut koskaan kuullut sitä noin innokkaana. Pyysin sitä kertomaan. Mikael kertoi, että oli koko aamun raahannut tavaroita pois huoneestaan sen maalaamista varten. Uutta seinien väriä se ei ollut vielä päättänyt, mutta se ilmoitti haluavansa mut auttamaan. Mä suostuin mitään miettimättä. Halusin hetkeksi pois kotoa. Ilmapiiri oli vähän viileä vanhempien ja Markuksen erimielisyyksien takia. Mä lähdin seuraavalla bussilla keskustaan. Markus käski mun pitää hauskaa kerrottuani, minne olin menossa.

Mikael odotti mua jo keskustassa. Oltiin sovittu näkevämme rautakaupan ulkopuolella. Poika seisoi ulkona kädet taskussa ja se hymyili mun saapuessa. Se näytti nukkuneen enemmän viime aikoina. Me seistiin hetki ulkona viileässä ilmassa ja sitten Mikael raahasi mut sisälle. Kuljin sen perässä läpi muiden osastojen, kunnes päädyttiin pitkän hyllyrivin luo. Maaleja oli tosi paljon erilaisia. Mietin, miten Mikael osaisi valita mieleisensä värin, kun valinnanvaraa oli niin paljon.

Mä katselin vieressä, kun Mikael tutkiskeli eri purkkeja ja värimalleja. Se keräsi värikkäitä lappusia ja kiersi hyllyä. Mä vain katselin, mitä se teki. Sen uudelleen värjätyt hiukset tuntui hohtavan kaupan loisteputkilamppujen alla. Välillä se kurtisti kulmiaan verratessaan värejä toisiinsa.

"Musta tuntuu, että mä olen valinnut", Mikael sanoi kävellen mun luo. Se ojensi mulle värikortin.

"Mitä mieltä olet? Yksi seinä tuolla ja muut valkoisella".

Tarkastelin kortin väriä. Se oli kuin tummanpunaisen ja liilan sekoitus. En oikein osannut sanoa, mikä se oli. En ymmärtänyt mitään sisustuksesta tai värienyhdistelystä. Nyökkäsin hyväksyvästi.

"Tää on kiva. Aattelin ensin sinistä, mutta tää on lämpimämpi", poika selitti.

Me napattiin mukaamme tarvittava määrä maaleja ja välineitä. Mikael maksoi ostokset kassalla ja sitten me suunnattiin kohti bussipysäkkiä. Kyyti tuli kohtalaisen nopeasti ja päästiin matkaan.

Omakotitalon pihalla me kohdattiin Mikaelin vanhemmat, jotka oli nousemassa auton kyytiin. Molemmilla oli vaaleat hiukset ja kasvon piirteet pystyi aika helposti yhdistämään Mikaeliin ja Lolaan. Me tervehdittiin toisiamme nopeasti ja nainen halasi poikaansa.

"Ne on menossa sukulaisiin", Mikael selitti.

"Ja jättivät teidät kotiin?" kysyin hieman ihmetellen. Meidän perheessä tällainen ei olisi tullut kysymykseenkään.

"Menevät auttamaan muutossa ja meitä ei kuulemma tarvittu", toinen kertoi olkiaan kohauttaen. Sitten me mentiin yläkertaan. Tasanteella näytti olevan suurin osa Mikaelin omaisuudesta. Ei sitä paljoa näyttänyt edes olevan. Sen huoneessa oli ainoastaan jakkara ja sanomalehtiä lattialla. Se oli ehtinyt jo teippaamaan ja suojaamaan kohtia, joita ei maalattaisi. Seinien alkuperäinen väri oli ihmeellinen. Se oli kellertävä valkoinen. En ihmetellyt, miksei Mikael pitänyt siitä.

"Ootko sä ennen maalannut mitään?" kysyin tutkien maalipurkin etikettiä.

"En, mutta ei tää niin vaikeeta voi olla", Mikael sanoi ja naurahti. Sitten me aloitettiin maalaamaan. Sudittiin pensseleillä ja teloilla pohjamaali seiniin ja sitten sen piti antaa kuivaa. Sillä aikaa me laitettiin ruokaa ja ehdittiin katsoa parikin elokuvaa. Käytettiin myös Jolene pihalla.

"Ehkä se on jo tarpeeksi kuiva", Mikael pohti ääneen kokeillen kädellään seinää eri puolilla huonetta. Avattiin valkoinen maalipurkki ja ruvettiin hommiin. Maali haisi, joten avattiin ikkunaa vähän, jotta saatiin ilma vähän vaihtumaan huoneessa.

Mikael seisoi jakkaralla telalla maalaten ja mä pysyin ihan lattiatasolla. Juteltiin ihan niitä näitä. Oltiin saatu jo kaksi seinää maalattua. Mikael selitti koiransa tempauksista, kun se oli ollut pentu. Juttua riitti, kunhan pojan vain sai avautumaan. Se selitti tosi eloisasti ja heilutteli käsiään. Sen kädessä olevasta telasta tipahti mun olkapäälle valkoista maalia. Oli onni, ettei paita ollut mun vaan vain joku Mikaelin isän vanha.

Poika hiljeni ja laski katseensa hitaasti muhun ja mä katsoin sitä.

"Sori", se sanoi ja laskeutui jakkaralta kastamaan telansa uudelleen maliin. Mä huitaisin sitä omalla telallani ja kuin refleksistä se huitaisi lisää maalia mun päälle. Tällä kertaa rintamukselle. Mä kallistin päätäni ja yritin pitää hymyni kurissa. Se katsoi mua hieman kauhistuneena, mutta huvittuneena. Mun kädenliikkeen jälkeen Mikaelin poski oli ihan valkoinen. Se seurauksena mun otsa sai valkoisen värin. Tästä seurauksena me jahdattiin telojen ja pensseleiden kanssa toisiamme ympäri huonetta.

Mikaelin nauru kaikui tyhjästä huoneesta muualle taloon. Se oli mulle kuin musiikkia. Mun poskia särki se kaikki hymyileminen. En kuitenkaan lopettanut. Mikael meinasi liukastua sanomalehteen, jonka tarkoituksena oli suojata lattiaa. Kädet heilui ilmassa. Tiputin maalausvälineet lattialle. Mä sain kuitenkin napattua sen kiinni. Mä kiedoin omat käteni sen kropan ympärille ja sain pidettyä sen pystyssä. Nauru lakkasi. Me oltiin molemmat ihan hengästyneitä ja maalin peitossa.

Jokapuolella oli valkoista. Mä tunsin maalin kosteuden paitani läpi. Mikaelin mustat farkut olivat valkoisessa maalissa. Sitä oli meidän kasvoillakin. Lattialla oli myös maalia, vaikka sanomalehtiä oli muka sitä suojaamassa. Seinät oli valkoiset.

Mun kädet oli edelleen kiedottuna Mikaelin yläkropan ympärillä. Mun rinta oli sen selkää vasten. Se käänsi päätään nähdäkseen mun kasvot. Sen ilmettä oli vaikea kuvailla. Päästin irti.

Mikael yskäisi avatakseen kurkkuaan: "Mä haen paperia, jotta saadaan toi maali pois lattiasta ennen kuin se kuivuu". Mä vain nyökkäsin.

Sitten me jatkettiin maalaamista puhumatta. Mikael laittoi musiikkia soimaan taustalle ja hyräili hiljaa mukana. Mies ääni lauloi englanniksi poikamiehen kuolemasta. Mies oli menossa naimisiin.

Saatiin maalattua kolmas valkoinen seinä ja yksi seinä kardinaalilla. Ulkona oli taas jo todella pimeää. Mikael saattoi mut ovelle. Se olisi tullut bussipysäkille asti, mutta mä käskin sen menemään kunnolla suihkuun saadakseen kaiken maalin pois. Itse olin vain pyyhkinyt enimpiä märällä pyyhkeellä pois. Menisin kotona suihkuun.

"Mä varmaan maalaan vielä yhdet kerrokset, että näyttää varmasti hyvältä", poika kertoi. Se keinutteli päkiöillään mun edessä. Katseeni harhautui pojan puhuessa sen huuliin. Ne oli taas kuivat, mutta silti mä olisin tahtonut niin kovasti suudella niitä. Mun täytyi repiä kasteeni irti niistä. Mikaelilla oli vanha t-paita päällään ja oli yltä päältä valkoisessa maalissa. Se näytti silti niin hyvältä. Oudoimmissa tilanteissa sitä aina huomasi kuinka kauniita ihmiset oli.

Mä olin täysin ajatuksissani, kun Mikael painoi itsensä mua vasten. Mä kiersin äkkiä käteni sen ympärille sen halatessa mua.

"Kiitos, että viitsit tulla", poika sanoi vaimealla äänellä.

"Milloin tahansa".