Messed up

Hiusvärejä

-Markus-

Karri:
No tapasitko Samin?

Markus:
Joo. Itseasiassa
just viime viikolla.

Karri:
Miten meni?

Markus:
Aika hyvin. Vaikutti olevan
ihan okei. On töissä
siivoomassa jossain ja
asuu kuulemma kissan
kanssa. Jos ihminen
omistaa kissan se ei voi
olla niin paha??

Karri:
Hienoo. Varmaan
ihan hyvä tyyppi.

Markus:
Niin. Mites sä
ja Mikael?

Karri:
😏

Markus:
🤩🤩

Mä tiesin, että
teistä vielä tulee
jotain

"Täällä te vaan makaatte", Lola kommentoi mun ja Mikaelin olemista. Mikael istui sohvan toisessa nurkassa mun istuessa toisessa. Olin koulun jälkeen raahannut itseni taas Mikaelin luokse. Ei me oltu edes suunniteltu tekevämme mitään. Oltiin vaan ja hengattiin. Ei sitä aina kai tarvitse tehdä jotain. Välillä on vain mukava olla.

Lola seisoi olohuoneen ovella kädet lanteillaan ja niin kuin tavallisesti, arvosteleva ilme kasvoillaan. Mikael ei sanonut mitään, joten mäkin vain kohautin olkiani.

"Ja sä kutsut mua puhelinaddiktiksi, vaikka itse olet koko ajan naama kiinni kännykässä ja tossa mahjongissa", tyttö jatkoi nyrpeään sävyynsä.

"Ainakaan mä en aiheuta minkäänlaista kohtausta siitä, että netti ei toimi", Mikael vastasi siskolleen vilkaisten tätä. Se sai vastineeksi katseen, joka käski tätä pitämään turpansa kiinni. Se kuitenkin vain kääntyi takaisin oman puhelimensa pariin. Lola lähti kiukkuisesti pois. Se tömisteli rappuset ylös yläkertaan ja paiskasi voimalla huoneensa oven kiinni.

Mikael rypisti kulmiaan itsekseen. Jotain oli näidenkin välillä selvästi meneillään, mutta en viitsinyt kysyä mitä. Lolan käytöksen perusteella aihe oli herkkä, mutta kaikki aiheet tuntui olevan sille herkkiä. Se joko raivosi tai katsoi pahasti päälle. Mä en sitten yhtään ymmärtänyt naisia. Ihmettelin, miten Santtu tuli sen kanssa toimeen. Ehkä seksi ja alkoholi paransi tytön mieltä.

Mikael huokasi raskaasti.

"Mikä teillä on?" kysyin. Laskin samalla puhelimen viereeni sohvalle.

"Ei mikään. Se nyt vaan taas alotti", poika vastasi vältellen. Se vilkaisi mua ja hymyili hiukan vakuuttaakseen mut.

Sitten me istuskeltiin hiljaa. Tuijotin ulos pihalle olohuoneen ikkunoista. Näin loppuvuodesta pimeä alkoi tulla aikaisin. En mä huolissani Mikaelin ja Lolan väleistä ollut. Mulla oli omia sisaruksia ja tiesin hyvinkin millaista se saattoi välillä olla. Mun sisaruksista kukaan kuitenkaan ei onneksi ollut noin aggressiivinen.

"Mä ajattelin värjätä hiukset uudelleen", Mikael kertoi ja nosti katseensa mahjong pelistään. Puheenaihe vaihtui toiseen. Sulattelin hetken ajatusta mielessäni. Mä tykkäsin sen nykyisestä valkoisesta väristä. Toki se sai pojan näyttämään kalpealta, jotenkin haamumaiselta. Olisi kiva, jos sillä olisi välillä vähän väriä kasvoissa. Eniten kuitenkin olisin halunnut nähdä sen hiusten ihan oman värin. Olin sitä joskus ehdottanutkin, mutta omien hiusten takaisin kasvattaminen oli Mikaelin mielestä liian turhauttavaa ja pitkä prosessi. Eikä kuulemma tykännyt omistaan niin paljoa.

Sitten sain päähäni ajatuksen. Hiusten värjääminen voisi olla ihan hyvä idea. Milla muisti, että pojalla, jota halasin oli valkoiset hiukset. Eri värin ansiosta Millalla olisi pienempi mahdollisuus tajuta, kuka poika oli.

"Eikö sulla lähde hiukset päästä ton kaiken värjäämisen takia?" vitsailin kulmiani kohotellen. Idea jäi pyörimään päähäni.

"Haha", Mikael sanoi kuivasti ja näytti mulle keskisormea. Mä vaan nauroin. Mikaelista paljastui koko ajan uusia puolia. Tutustuessa lisää mä olin saanut huomata, että se oli sarkastinen ja aika nenäkäs välillä. Mun mielestä sen luonne oli ihana. Se ei näyttänyt sitä heti kaikille vaan antoi ihmisten itse ottaa siitä selvää. Mä olin tyytyväinen, että päätin ottaa ja tyytyväinen myös siitä, että se päästi mut lähelleen.

"Tuutko mukaan, kun menen hankkimaan värin?" se kysyi. Nyökkäsin. Sitten se nousi sohvalta.

"Ai nyt heti?" kysyin.

"Jep", se tarttui mun käsiin ja lähti vetämään mua ylös. Mä vastustelin hetken, mutta nousin lopulta. Se painoi nopeasti huulensa mun omille ja lähti sitten kohti eteistä.

Me lähdettiin lähimpään suureen ruokakauppaan. Siellä kuulemma olisi hyvä värivalikoima. Me käveltiin matka jutellen ja nauraen. Mikael kertoi, millaista oli ollut värjätä ensimmäisen kerran hiukset. Sen vanhemmat oli olleet aluksi ajatusta vastaan, mutta lopulta olivat suostuneet. Poika kertoi, että olisi tehnyt sen kumminkin ilman vanhempiensa suostumustakin. Yritin kuvitella Mikaelin kinastelemassa vanhempiensa kanssa. Se ei vaikuttanut ihmiseltä, joka kinastelee ja kiukuttelee turhasta. Ajatus sai mut hymyilemään.

Mä seurasin Mikaelia pitkin kaupan käytäviä. Se tiesi heti, minne suunnata. Tietysti tiesi, ajattelin, monen kerran kokemus. Mikael kurtisti hieman kulmiaan tutkiessaan tarkasti paketteja ja tuotesisältöjä. Valkoiset hiukset valui sen kasvoille, kun se kumartui kohti alempaa hyllyä.

Mikael tuntui tietävän, mitä teki. Se tuntui aina tietävän, mitä teki. Hitto, jätkä oli todella fiksu, hauska ja kaunis. Voiko poikaa kutsua kauniiksi? No sitä Mikael kuitenkin oli. Se tuntui tietävän, mitä tahtoi ja se teki tahtonsa mukaan. Mun täytyi myöntää, että ihailin sitä todella paljon. Olin todella iloinen, että se halusi olla juuri mun elämässä.

"Kaikki hyvin?" Mikael kysyi. Mä havahduin mun ajatuksistani.

"Joo. Kuinka niin?" kysyin. Se nousi kunnolla seisomaan hiusväripaketti käsissään.

"Sä tuijotit", se sanoi hieman ujosti.

"Kaikki hyvin", vakuutin. Se nyökkäsi ja hymyili. Ai, että mun olisi tehnyt mieli suudella sitä.

Me oltiin kuitenkin keskellä kauppaa. Nurkan takaa ilmestyi myyjä, joka tuli täyttämään käytävän toisella puolella olevaa hyllyä. Me ei oltu yksin. Se ei ehkä ollut paras paikka hempeilylle juuri tällä hetkellä.

"Onko tää okei?" se kysyi näyttäen pakettia, jonka kyljessä luki pinkki.

"Joo", sanoin. Kaikki värit sopii sulle varmasti, mun teki mieli lisätä.

"Sä näytät vähän yllättyneeltä", sitä nauratti.

"Joo- tai siis.. en mä tiiä. En mä osannut arvata, minkä värin sä haluat", yritin selittää. Silmäilin nopeasti hyllyä ja keskitin sitten huomioni takaisin Mikaeliin. Tällä kertaa se oli pakannut päälleen paksun hupparin ja se liikkui edelleen mustassa tuulitakissaan.

"Ajattelin, että vois kokeilla jotain uutta", se kertoi. Mä nyökkäsin.

"Sä et oo varmaan koskaan värjännyt?" Mikael kysyi, kun käveltiin pitkin kaupan käytäviä.

"En. En oo edes koskaan ajatellut sitä", sanoin. Se hymisi vastaukseksi. Me päädyttiin hedelmähyllyille ja se rupesi valitsemaan satsumoita korista.

"Sulle vois sopia musta, pienet raidat tai joku sävyte", se höpötti ollen hieman omissa ajatuksissaan. Käytiin hakemassa vielä paketti viinirypäleitä. Mä hypistelin tummaa hiussuortuvaa sormissani.

Sitten Mikeal yhtäkkiä pysähtyi ja kääntyi katsomaan mua.

"Mut kyllä mä tykkään noista. Oot tollane luonnonlapsi", se sanoi hymyillen ja kääntyi uudelleen kävelläkseen eteenpäin.

Sitten me oltiin valmiita. Suunnattiin kassalle, Mikael maksoi ostoksensa ja me lähdettiin hitaasti kävelemään takaisin sen kotiin.

~~~~~~
Voi koulu minkä teet.🙄

Kertokaa jotain teidän suosikki sarjoja! 💙