Messed up

Sen jälkeen ei olla enää kavereita

Mä katselin Mikaelia, joka istui mua vastapäätä. Se taas katseli pihalle kahvilan suuresta ikkunasta. Valkoiset hiukset oli hieman pörrössä päässä olleen pipon takia. Se sekoitteli hajamielisen näköisenä lusikkaansa matcha lattensa seassa. Toisella kädellään se piti kiinni lämpöisestä kupista sormet punaisina kylmästä.

"Mitä sä ajattelet?" kysyin hiljaa. Kahvila oli tyhjä puheliasta ulkomaalaista pariskuntaa lukuun ottamatta. Mikael käänsi päätään mua kohti ja pudisti päätään. Se katsoi mua suoraan silmiin, kunnes päästi katseensa harhailemaan kahvilan jouluvaloihin.

"C'mon. Kerro nyt", maanittelin. Pojan katse palasi takasin muhun ja se hymyili pienesti. Se sai mun sisuskalut heittämään kuperkeikkaa.

"Liian noloa", se huokasi ja puri alahuultaan pitääkseen hymynsä kurissa. Pyöräytin silmiäni ja nostin kahvikuppini huulilleni. Join kuumaa nestettä ja tuttu kahvin maku täytti suuni. Poika mua vastapäätä jatkoi lusikallaan sekoittelua. Me oltiin hetki hiljaisuudessa. Kahvilan toisella puolella pariskunta rävähti nauramaan. Sekin sai hymyn nousemaan mun huulille. Mä hymyilin nykyään melkein kaikelle. Koko ajan oli tosi hyvä fiilis. Tavallaan mä nyt aloin ymmärtämään Santtua ja sen kokoaikaista hymyilyä.

"Okei", Mikael hymähti. Se katsoi suoraan mua. Kohotin kulmiani. Mikael liikutti jalkaansa pöydän alla ja hipoi kengän kärjellään mun pohjetta.

"Mä mietin sua", se sanoi ja laski katseensa pöytään. Sen posket sai hennon punaisen värin. Mun poskiin alkoi sattua jo se kaikki hymyileminen.

"Mäkin mietin sua", sanoin naurahtaen, "tosi paljon". Loppuosan sanoin mahdollisimman hiljaa toivoen, että toinen ei kuulisi. Mikael kuitenkin taisi kuulla. Se nosti katseensa ja hymyili leveästi. Se joi latteaan ja yritti kai kupillaan peittää hymyilyään. Me vaan tuijotettiin toisiamme. Se oli ehkä parhaita tunteita ikinä.

Me istuttiin vielä hetki kahvilan lämmössä, kun oltiin saatu juomamme juotua. Sitten me lähdettiin kävelemään kohti bussipysäkkiä. Meidän oli tarkoitus mennä Mikaelin luo loppupäiväksi.

Katu oli aika rauhallinen. Me käveltiin niin lähekkäin, että meidän kädet välillä kosketti toisiaan. Mun olisi tehnyt mieli pitää sitä kädestä. En kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään, kun Mikael yhtäkkiä kasvatti meidän välistä matkaa. Se jatkoi kävelyä pääpainuksissa. Rypistin kulmiani ja olin jo avaamassa suuni, mutta en ehtinyt taaskaan tehdä mitään.

Meitä vastaan tuli käkättävä nuorisojoukko. Yksi osoitteli Mikaelia. Joku sanoi jotain, mitä en kuullut. Koko porukka rävähti uuteen nauruun. Porukan ollessa kohdalla yksi tönäisi Mikaelia olkapäällään ja tämä sai juuri pidettyä tasapainonsa.

Tilanne oli nopeasti ohi. Mä vilkaisin taakseni ja otin parilla nopealla askeleella Mikaelin kiinni. Se vaan kiihdytti kävelyvauhtiaan ja mun täytyi ottaa sen kädestä kiinni, että sain sen pysähtymään.

Mikael ei suostunut katsomaan mua. Sen katse laahasi meidän kengissä ja likaisessa asfaltissa. Mä sanoin sen nimen ja se vain pudisteli päätään. Kaikki meni taas ihan nurinkurin parissa sekunnissa, eikä mulla ollut mitään hajua mitä oli tapahtunut. Kunnolla edes ajattelematta tekoani mä vedin sen itseäni vasten ja kiersin kädet sen ympärille, vaikka me oltiin julkisella paikalla. Halaaminen tuntui kuitenkin sillä hetkellä parhaalta teolta. Mikael halasi lopulta takaisin. Me irrottauduttiin toisistamme. Se ei suostunut vieläkään katsomaan mua.

Pysäkillä me noustiin bussiin ja koko matkan me istuttiin hiljaa katsoen ulos ikkunasta.

Mikael heittäytyi sängylleen makaamaan. Sen vanhemmat olivat tervehtineet meitä alakerrassa. Mä näin ne aina vaan vilaukselta, mutta ne vaikutti ihan mukavilta. Mä istuin varovasti sen sängylle ja kurottauduin siirtämään valkoisia hiussuortuvia pois sen silmiltä. Se veti mut makaamaan. Asetin pääni sen vatsan päälle ja tuijottelin kattoon.

"Ne oli vaan jotain vanhoja tuttuja yläkoulusta. Ei tultu kauheesti toimeen", Mikael kertoi hiljaa. Ajatukset risteili mun päässä ja mietin, olikohan jotain joskus tapahtunut. Juttu olisi kumminkin jo vanha, ei mulla varmastikaan ollut mitään syytä huoleen. Yläkoulu oli ja meni. Harkitsin hetken pitäväni suuni kiinni, mutta päätin kumminkin kysyä asiasta. Mä halusin tietää enemmän Mikaelista. Mä halusin, että se tietäisi kaiken musta.

"Sattuiko jotain?", kysyin ja käänsin päätäni niin, että näin sen paremmin. Sen katse liikkui pitkin huoneen seiniä vältellen mua.

"Kyllä sä varmasti tiedät, millaisia kaveriporukat on. Ensin ollaan kavreita, sitten ihastutaan väärään ihmiseen ja sen jälkeen ei enää olla kavereita. Tässä tapauksessa mä nyt vaan satuin olemaan se, joka teki kaikkien mielestä väärin", se kertoi. Mä nyökkäsin, enkä tosissaan tiennyt, mitä olisin vastannut. Mietin, kukahan sen ihastus oli ollut ja, mitä se meinasi väärällä ihmisellä. Ehkä sekin oli ollut poika. Olin itse todella onnekas, kun mulla oli kaveriporukka, jonka ei ollut tarvinnut käydä läpi draamoja.

Me maattiin hiljaa paikoillamme. Mikael hengitteli rauhassa ja sen sormet leikki mun hiuksilla. Mulla oli taas hyvä olla. Mun olo oli raukea ja päätin sulkea silmäni hetkeksi. Lopulta mä nukahdin siihen.

Myöhemmin heräsin johonkin alakerrasta kuuluneeseen ääneen. Mä olin yksin Mikaelin sängyllä. Mulla ei ollut hajuakaan, mitä kello oli. Kaivoin puhelimeni hupparin taskusta ja se näytti melkein kuutta illalla.

Mä nousin sängystä ja todettuani olevani yksin koko yläkerrassa lähdin alas etsimään Mikaelia. Se istui keittiön pöydän ääressä pelaten mahjongia puhelimellaan. Kävelin kunnolla keittiöön ja poika nosti katseensa muhun.

"Unikeko", se kommentoi hymyillen. Pyöräytin silmiäni ja haroin hiuksiani. Hellan ääressä seisoi Mikaelin äiti. Nainen kääntyi katsomaan meitä.

Niin kuin mä olin arvellutkin Mikaelin vanhemmat oli mukavia. Sen äiti, Mira, hymyili melkein koko ajan. Sen juttuja oli kiva kuunnella, eikä sen kysymykset kuulostaneet mitenkään tenttaavilta. Myös Mikaelin isä, Leevi, oli tosi rento. Kun se tuli keittiöön, se painoi suukon vaimonsa huulille ja auttoi ruoan laitossa.

Mä jäin syömään. Musta oli todella mukava nähdä Mikael vanhempiensa seurassa. Sain todeta, että se taisi olla normaalistikin aika hiljainen. Se otti kuitenkin osaa keskusteluun ja hymyili pienesti koko ajan. Me juteltiin kevyesti läpi koko ruokailun. Sen jälkeen Mikaelin vanhemmat suostuttelivat meidät vielä syömään jälkiruokaa. Yhtäkkiä Mira ehdotti, että voisin jäädä yöksi, jos tahtoisin. Vilkaisin nopeasti Mikaelia ennen kuin suostuin.

Mira toi Mikaelin huoneeseen puhtaat petivaatteet ja patjan. Me laitettiin Mikaelin kanssa patja nukkumakuntoon puhumatta juurikaan mitään. Mikael kaivoi mulle kaapistaan jonkun vanhan ylisuuren t-paidan, jolla voisin nukkua. Oli vielä melko aikaista, mutta me oltiin valmiit nukkumaan. Silti me vain seistiin kiusallisesti keskellä huonetta katsellen toisiamme.

"Et kai sä oikeasti aio nukkua tossa?" Mikael kysyi. Se kiersi oman paitansa helmaa sormensa ympärille.

"En, jos sä et tahdo", sanoin.

"No sitten sä et nuku", Mikael sanoi vetäen mut sängylleen. Me asetuttiin vierekkäin peiton alle. Ainoa valonlähde huoneessa oli enää pieni pöytälamppu, jonka luultavasti ylsi sammuttamaan sängystä poistumatta.

Me maattiin vierekkäin, kunnes Mikael tuli vielä lähemmäs. Se kiersi kätensä mun kyljille vähän punastellen ja sitten painoi huulensa mun huulille. Suudelma oli hidas. Siirsin käteni toisen poskille ja vedin vielä lähemmäs.

Lopulta me vetäydyttiin hieman kauemmas toisistamme. Me maattiin kyljillämme kasvot vastakkain. Me juteltiin pitkään kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Sanottiin asioita, joita mieleen vaan sattui tulemaan. Paljastettiin pieniä salaisuuksia ja lapsuusmuistoja. Musta tuntui, että mä hetki kerrallaan aloin tuntemaan tuon pojan vielä paremmin. Sanojen välissä me suudeltiin ja mä olin niin onnellinen, ettei kukaan poukannut sisään ja tullut keskeyttämään.

Sinä yönä me nukuttiin toistemme sylissä jalat toisiinsa kietoutuneina.

~~~~~~

Mp uusi Muumilaakso -sarja?