Messed up

Et kyydistä sä nousta voi

Juna saapui asemalle. Mä katselin, kuinka ihmisten alkoi kerääntymään kohti laituria. Ovet avautui ja porukkaa astui ulos. Me astuttiin sisään. Minä, Santtu, Lola ja Mikael istuttiin neljän paikalle. Mikeal ja minä istuttiin vierekkäin selät menosuuntaa kohti. Santtu ja Lola piteli toisiaan kädestä. Toisella kädellään tyttö asetteli uuden talvitakkinsa karvareunaista huppua parempaan asentoon. Se oli myös käynyt leikkauttamassa hiuksiaan lyhyemmiksi ja värjäyttänyt ne mustiksi. Tumma väri sopi sille yllättävän hyvin.

Mikael tuijotteli ulos ikkunasta. Sillä oli päällään vanha musta tuulitakkinsa. Sen sisko valitti sille siitä. Näpräsin oman takkini helmaa hiljaa. Santtu vain hymyili iloisesti tyttöystävänsä muoti-innolle.

Oli tiistai iltapäivä ja me kaikki oltiin päästy koulusta aikaisin. Me päätettiin lähteä pienelle reissulle. Junamatka kohteeseemme kestäisi noin tunnin. Lola oli innoissaan ehdottanut lähtemistä. Aiottiin kierrellä kaupoissa ja sitten käydä syömässä. Pienikin maisemanvaihdos tekisi hyvää. Olin ihan tyytyväinen päästessäni pois kotoa ja samoista piireistä, edes vaikka sitten vain pieneksi hetkeksi. Ehkä me kaikki kaivattiin tätä.

Pian maisema ikkunassa alkoi muuttua ja me lähdettiin matkaan. Aika kului nopeasti rupatellessa. Santtu ja Lola pääasiassa hoitivat puhumisen ja mä vajosin omiin ajatuksiini. Perillä me noustiin junasta. Keskusta oli todella lähellä juna-asemaa. Ostoskeskuksessa Lola lähti vetämään Santtua heti mukanaan ja minä ja Mikael jäätiin keskenämme. Me katteltiin vähän avuttomina ympärillemme ja päädyttiin menemään vaatekauppaan.

Me ei paljoa Mikaelin kanssa puhuttu. Ensimmäisestä kaupasta ei löytynyt meille kummallekaan mitään. Seuraavasta toinen meistä löysi pari kivaa paitaa. Mikael lähti sovittamaan ja mä norkoilin sovituskoppien ulkopuolella. En ollut koskaan oikein ollut innostunut shoppailusta ja aika harvoin sovittelin mitään. Yleensä hankin jotain, jonka tiesin jo valmiiksi olevan sopiva.

Pienen hetken kuluttua poika veti kopin edessä olevan verhon sivuun ja näytti mitä sovitti. Sillä oli päällään beigen villapaita. Siinä oli resori hihoissa ja paidan helmassa. Resori oli myös kauluksessa, joka nousi hieman ylöspäin. Muuten paita oli ihan perus suora malli.

"Onko tää okei vai pitäiskö mun ottaa tumma väri?" se kysyi näyttäen tummansinistä paitaa. Pudistin päätäni. Mun mielestä sen pitäisi pitää vaaleita väriä myös muuallakin kuin hiuksissaan. Se kurtisti kulmiaan.

"Ei ole hyvä?" se kysyi.

"On hyvä", sanoin ja nyökkäilin hyväksyvästi. Pojan rohtuneet huulet nousivat hymyyn. Se näytti tyytyväiseltä. Se veti verhon eteen vaihtaakseen vaatteet. Mä katselin muualle liikkeeseen ja seurasin ihmisten tekemisiä. Sitten mä näin ihan helkutin tutun näköisen tytön ja paniikki iski. Verenpaine nousi taivaisiin ihan parissa sekunnissa. Ei Milla voisi mitenkään olla täällä, ajattelin. Pyörin ympyrää ja mietin, mitä tekisin. Kunnes tein taas jotain typerää. Liikahdin äkkiä Mikaelin sovituskoppiin piiloon.

Poika mun edessä katsoi mua järkyttyneenä. Se ei saanut sanaa suustaan, tuijotti vain suu auki. Mä yritin hymyillä pahoittelevasti. Laskin katseeni, mutta nostin sen äkkiä ylös. Nyt Mikael ajattelisi mun olevan joku kamala perverssi, kun tungin koppiin sen vaihtaessa paitaa. Poika parka piti käsiään ja sovittamaansa paitaa yläkroppansa suojana. Olin silti nähnyt sen vaalean sileän ihon. Voi jestas. Eihän tässä pitäisi olla mitään ihmeellistä, kun me molemmat kerran ollaan jätkiä. Mä olin kuitenkin aiheuttanut aivan järkyttävän kiusallisen tilanteen. Vielä rumempaa siitä olisi tullut, jos Milla olisi mut nähnyt, yritin lohduttaa itseäni.

"Mitä sä teet?" Mikael kysyi melkein kuiskaten. Tunsin poskieni kuumenevan.

"Mä.. tota noin... tuolla oli mun ex... säätö", änkytin. Onnistuin kuitenkin keksimään nopeasti valheen, jonka Mikael voisi uskoa. Sivusilmällä näin pojan kohottavan kulmiaan. Yritin parhaani mukaan pitää katseeni katossa.

"Öhh.. Me ei erottu hyvissä väleissä", valehtelin vähän vielä lisää. Mikael noukki naulakosta oman paitansa ja hivutti sen nopeasti päällensä. Mä laskin viimein katseeni alas.

"Sori", sanoin.

"Jaha", se nyökkäsi, "voidaanko nyt mennä?" Vetäisin verhon auki ja poistuin kopista Mikael perässäni. Vilkuilin ympärilleni. Näin uudelleen samaisen tytön. Se käveli ihan vierestä ja mun olisi tehnyt mieli vajota maan alle. Tyttö ei edes ollut Milla! Olisin halunnut kiljua ääneen nolostuksesta. Olin hätiköinyt ja toiminut ihan ajattelematta.

Mikael päätti ottaa sovittamansa paidan. Se maksoi kassalla ja sen jälkeen me kierreltiin vielä muissa kaupoissa. Mä hankin farkut ja se vielä yhden paidan. Keskustelu oli aika vähäistä. Itsepähän sen aiheutin, kirosin itseäni mielessäni. Lopulta me todettiin olevamme valmiita ja mä soitin Santulle. Nekin totesi olevansa valmiita ja innokkaita menemään syömään. Me päätettiin mennä ravitolaan, jossa oli halpa buffet. Noutopöytä oli täynnä rasvaisia ja epäterveellisiä ruokia. Mikael tuijotti hetken kauhulla rasvaista ruokaa, mutta suostui kutenkin mukisematta. Ehkä se mietti mielessään niitä kaikkia terveysfaktoja, joita oli lukenut lukion terveystiedon kirjasta.

Lapattiin lautaset täyteen ruokaa ja istuttiin nurkkapöytään. Lola asetteli ostoksensa lattialle. Se oli ostanut paljon enemmän kuin me kolme jätkää yhteensä. Mikael oli täyttänyt lautasensa salaatilla, mutta sekin uskaltautui lopulta syömään pari palaa pitsaa. Lola valitti sen syömisestä. Tyttö söi enemmän kuin veljensä. Lola ei varmaan tahtonut vaikuttaa miltään suursyömäriltä poikaystävänsä silmissä. Santtu ei kuitenkaan huomannut yhtään mitään. Se varmaan ottaisi Lolan millaisena tahansa. Mikael jätti valitukset huomiotta ja söi salaattinsa tyytyväisen oloisena.

Juna-asemalla Lola raahasi Santun mukaansa vielä hankkimaan vesipullon kioskista. Me jäätiin Mikaelin kanssa kahdestaan seisoskelemaan seinustalle. Se tarttui äkkiä mun käteen ja puristi sitä nopeasti. Mä puristin takaisin ja vilkaisin sitä. Poika hymyili rauhallisesti. Se päästi kuitenkin irti heti nähdessään Lolan ja Santun palaavan. Mä pidin huuleni kurissa, etten olisi hymyillyt ihan hervottomasti. Olo oli huojentunut. En onneksi ollutkaan pilannut mitään sekoiluni takia.

Junassa kotimatkalla Mikael laski päänsä mun olkapäälle ja lepuutti silmiään. Lola loi muhun kuitenkin paheksuvia katseita.

~~~~~~

Päätinkin sitten jättää koulujuttujen teon tältä illalta ja tulla tänne. Ehkei sitä joka päivä tarvitsekaan niin panostaa.