Messed up

Kumpels

Nojasin ovenkarmiin ja tuijottelin peilin edessä kääntyilevää Mikaelia. Se oli niin keskittynyt puuhaansa, ettei ollut nähnyt mun ilmestyvän paikalle. Lopulta se kääntyi ympäri ja huomasi mut.

"Mitäs tykkäät?" se kysyi virnistäen. Se levitti kätensä ja esitteli päällään olevaa paitaa, joka oli varmaan kaksi kokoa liian iso.

Paita oli punainen ja karvainen. Siinä oli edessä vihreä kuusipuu ja poroja. Suoraan sanottuna koko vaatekappale oli ihan kamala.

"Sata prosenttista polyesteria", Mikael jatkoi, "ei hengitä ja on pidettävä poissa tulen lähettyviltä". Sitten se hihitteli itsekseen.

"No mä kyllä tykkään enemmän siitä, mikä on sen sisällä", kerroin. Kävelin hitain askelin huoneen poikki istumaan sen sängylle.

"Älä nyt. Tämä on mun joulupaita", se selitti liioitellun loukkaantuneella äänensävyllä, samalla hymyillen.

Nostin jalkani sängylle ja istuin risti-istunnassa. Mikael pyörähti vielä kerran peilin edessä ja liittyi sen jälkeen mun seuraan sängylle.

"En mä tämä päällä oikeasti minnekään ole menossa", se selitti. Kuten olin monesti aiemmin jo todennut, niin sen päällä kaikki näytti hyvälle, mutta tuo paita saattoi olla jo liikaa.

"No sittenhän mä voin auttaa sua riisumaan sen", sanoin matalammalla äänellä nojautuen toisen puoleen. Hivutin sormeni punaisen hirvityksen alle ja liikutin käsiäni hitaasti pitkin Mikaelin kylkiä. Kävi toisin kuin olin aavistellut. Se ei työntänytkään mua pois vaan nojautui mun luokse. Se nosti toisen kätensä mun niskalle ja veti mua lähemmäs. Katse suoraan silmiin ja sitten me suudeltiin.

Tunsin Mikaelin kylkiluut sormieni alla. Sileä iho ja siellä täällä oli luomia. Mun hiukset oli sen käsissä. Se kietoi itsensä niihin ja syvensi suudelmaa entisestään. Vain taivas saattoi tietää, kuinka paljon mä olinkaan tätä kaivannut. Pelkäsin, että olin ehtinyt unohtaa sen kaiken viikossa. Meillä synkkasi täydellisesti yhteen. Nostin paidan helmaa ja Mikael vetäytyi hetkeksi kauemmas. Vaatekappale sai kokea syöksyn kohti lattiaa. Mikael asetti huulensa nopeasti mun omille ja vetäytyi sitten uudestaan pois.

"Kiitos avusta", se sanoi nousten sängyltä. Se noukki joulupaitansa lattialta ja suuntasi vaatekaapille. Mä rojahdin selälleni sängylle. Se oli oikea kiusaaja.

Mikael puki toisen paidan päälleen. Se asetteli hetken hiuksiaan ja sen jälkeen tuli seisomaan sängyn viereen odottamaan.

"Nyt ylös. Meidän pitää mennä", se käski. Mä ojensin käteni sille ja se repi mut ylös sängyltä.

Alakerrassa meitä odotti Lola jo täysissä pukeissa. Se vilkaisi puhelimesta kelloa ja katsoi meitä sitten arvioivasti. Sitten tyttö huokaisi ja veti hanskat käteensä.

"Mennään jo", se naputti kengän kärjellä lattiaa.

"Kyllä te sisarukset jaksatte hoputtaa", mä mutisin. Me puettiin myös ulkovaatteet päällemme ja sitten oltiin valmiina.

Meidän oli tarkoitus mennä elokuviin. Tällä kertaa tehtiin yhdessä jotain oikein koko porukalla. Minä, Mikael ja Lola hypättiin bussiin ja me tavattaisiin Santtu, Petri ja Hilla kaupungissa. Petri oli viimein suostunut siihen, että me muut saataisiin tavata Hilla. Niiden juttu oli vielä aika uusi, enkä tiennyt, oliko ne edes ihan kunnolla yhdessä. Oli silti kiva tavata se. Petri ansaitsi kunnon tytön, niin kuin oikeastaan kuka tahansa.

Matkaan meni parisen kymmentä minuuttia ja pysäkiltä me käveltiin keskustan läpi teatterille. Hilla ja Petri odotti meitä jo. Santtu tuli hetken kuluttua meidän jälkeen. Siinä välissä me ehdittiin vähän tutustua Hillaan. Se vaikutti tosi mukavalta. Ehkä se oli vähän ujo, mutta silti tosi kultaisen oloinen. Ne piti Petrin kanssa toisiaan käsistä. Hetken mä tunsin piston sisälläni. Mä olisin itse tahtonut seistä siinä kiinni Mikaelin kädessä.

Me maksettiin lippumme ja herkkumme. Sitten me vaellettiin tilojen läpi ja löydettiin oikea sali. Elokuvan oli tarkoitus olla komedia, joka sopi kaikille. Vietiin siitä pienestä salista melkein kokonaan yksi rivi ja oltiin ennen elokuvan alkua ne äänekkäimmät puhujat, jotka sai monet ärtymään.

Lopulta valot sammui ja itse elokuva alkoi. Pimeässä mä kokosin itsevarmuuteni rippeet kokoon ja etsin Mikaelin käden omaani. Se nojautui muhun päin ja piteli kiinni sen koko puolitoista tuntisen, jonka elokuva kesti.

Vatsat täynnä popcornia, me päätettiin vielä mennä hetkeksi istumaan läheiseen kahvilaan. Me muut otettiin erilaiset kahvit ja Mikael tilasi teetä. Me vallattiin kaksi sohvaa isojen ikkunoiden vierestä. Kello oli jälkeen kuuden. Mikael painautui mun viereen hyvällä omalla tunnolla. Siinä tilanteessa me helposti voitiin syyttää tilanpuutetta, sohvat olivat niin pienet.

Mä tajusin, että olisin tahtonut istua niin aina. Meidän pitäisi paljastaa meidän suhde muille. Petri ja Lola tiesivät. Mun omatunto kuitenkin kolkutti, etten ollut kertonut Santulle. Se oli mun paras kaveri. Me oltiin tunnettu niin pitkään ja kerrottu suurin piirtein kaikki toisillemme. Se oli mulle kuin veli. En ymmärtänyt, miksen ollut jo kertonut. Olisi ollut helppo kertoa jo heti silloin, kun ihastuin Mikaeliin. En kuitenkaan ollut tehnyt niin. Santtu oli hyväksyvä, mä tiesin sen. Silti mä jotenkin pelkäsin sen reaktiota. Pelkäsin, että meidän suhteesta tulisi kiusallinen.

Katselin sohvilla istuvaa porukkaa. Kaikki kavereita ja kaikki pariskuntia. Mä voisin tottua siihen. Isohko porukka voisi olla vaihteeksi ihan kiva. Me tunnuttiin tulevan kaikki sitä paitsi ihan hyvin toimeen.

Muut juttelivat elokuvasta, jonka olimme juuri nähneet. Mun katse vaelteli mun höyryävästi kahvista ikkunaan ja siitä ulos. Taivaalta leijaili rauhalliseen vauhtiin höttöisiä lumihiutaleita. Se muistutti vielä enemmän lähestyvästä joulusta. Ihmisiä liikkui hämärässä, katuvaloja syttyi.

"Maa kutsuu Karria", mun vierestä kuului Mikaelin tyyni ääni. Mä käänsin pääni ja poika mun vieressä hymyili. Petri nauroi mun hölmistykselle, Hilla hymyili vienosti ja Santtu oli oma itsensä. Lola ei enää mulkoillut mua. Se vaikutti olevan vieläkin hieman varautunut, mutta ei se tainnut mua vihata.

"Kaikki hyvin?" Mikael kysyi kaikkien muiden palaillessa juomiensa ja keskustelunsa pariin.

"Joo, mä vaan mietin".

"Mitä?" se kysyi.

"Kaikkea ja en mitään". Mä nostin kupin huulilleni. Lämmin kahvi tuntui hyvälle. Mikael kurtisti kulmiaan, mutta hymyili sitten.

"Sä ja sun ajattelus", se mutisi.

Lopulta me tajuttiin, että oltiin istuttu kahvilla jo tunti. Yksimielisesti päätettiin, että oli aika lähteä kotiin. Mä hidastelin tahallani ja Mikael jättäytyi kävelemään mun viereen. Lumihiutaleet jäi valkoiseksi peitoksi sen hiuksille. Mä tartuin sitä hetkeksi kädestä ja painoin huuleni sen suupieleen.

Nojauduttuani taas poispäin näin Mikaelin hymyilevän.

~~~~~~

Juodaanko glögi lämpimänä vai kylmänä?