Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

2.

Raven

Nyt

Tuntuu kuin siitä kun viimeksi seisoin tässä ja katselin nummien takana kohoavia punaisia vuoria olisi kulunut vuosikymmeniä. Se mies joka olin silloin kun viimeksi kuljin tällä maalla, oli eri ihminen. Ikuisuus mahtuu hetkeen ja hetki voi kestää ikuisuuden. Olen oppinut tällä matkallani paljon. Elämä silloin oli vain silmänlumetta. Kaikki mitä tein. Kaikki syyt joiden vuoksi elin.

Linna ei näy näin kauas, mutta savu nousee mustana seinämänä kohti sinistä taivasta. Tiedän että entinen kotini on vain savuavia raunioita. Lohikäärme ilmestyy savun lävitse. Sen siipien iskut saavat mustan savupilven pöllyämään pyörteen lailla. Olento syöksee tulta ja kiljuu. Nummet loimuavat tulisina sieltä täältä. Tämä on helvetti. Tuhon alku. Minä olen ollut tekemässä tämän kaiken mahdolliseksi. Nyt olen lopettamassa sen. Tämä on viimeinen taisteluni tiedän sen, mutta olen rauhallinen. Sen jälkeen kuin tein päätökseni sydämeni on ensi kerran täyttynyt oudosta varmuudesta. En epäile itseäni. En syitteni aitoutta. Tämän takia minä synnyin. Tämän vuoksi olen tässä nyt. Minä menen suoraan sinne missä Kaw Jumalista vanhin lepää. Minä en pelkää, sillä minua on rakkaus koskettanut ja en enää voi hävitä.  

Vuosi 1510

Raven

En ymmärrä sitä miksi imettäjä ei enää halua olla kanssani? Miksi minun pitää olla iso poika ja yksin tässä kylmässä huoneessa? En ymmärrä näitä sanoja, joita minun pitää lukea ollakseni hyvä prinssi. Tehdäkseni isäni ylpeäksi.

Mutta minä olen täällä enkä valita. Istun yksin ja katselen lohikäärmeitä. Luen kirjoja, vaikka en ymmärrä niiden sisältöä. Teen sen kaiken että hän rakastaisi minua. Olisi minusta ylpeä. Ottaisi minut luokseen. Rinnalleen hallitsemaan tätä maata ja koko maailmaa, niin kuin hän sanoo vielä tekevänsä. Minä odotan ja opettelen ja vielä jonakin päivänä olen hänen arvoisensa.

- Tämä on sinun uusi huoneesi. Imettäjä sanoi ja työnsi pojan sisään suureen huoneeseen, jossa oli iso erkkeri-ikkuna, takka ja suuren suuri tolppasänky. Raven katseli huonetta. Se haisi saippualle, villalle ja pölylle. Jossakin katonrajassa haisi kirpeä home. Ulkoa ikkunoiden välistä tuuli ja ilma oli raikasta ja se toi mukanaan lohikäärmeiden ja joen tuoksun.

- Täältä näkee suoraan lohikäärmeiden luolan suulle. Imettäjä sanoi ja harppoi kannat kopisten erkkeri-ikkunalle. Raven asteli hänen perässään ja kipusin penkille, joka oli pehmustettu kauniisti kuvioidulla kankaalla. Hän katseli totisena maisemaa. Lastenhuoneesta oli näkynyt linnan piha. Raven piti katsella sotilaiden elämää ja eläimiä. Hän piti ulkoa tulevista tuoksuista. Täällä maisema oli huimempi. Siltä se viisivuotiaasta prinssistä tuntui. Korkea pudotus suoraan rotkoon, jonka pohjalla virtasi kylmä joki, näytti kieh tovalta myös pelottavalta. Vesi virtasi voimalla suoraan vuoren seinästä. Miten se oli mahdollista? Raven mietti katsellen hiljaa siniset silmät suurina putousta, joka kohisi korvia huumaavasti hänestä oikealla.

- Mistä vesi tulee? Hän kysyi Imettäjältä.

- Se tulee luolasta. Maanalaisesta järvestä. Mutta emme näe tästä aukkoa josta se virtaa, koska se jää veden alle. Imettäjä kertoi ja avasi hieman ikkunaa, mutta sulki sen heti tullessaan toisiin aatoksiin.,

- Älä sinä avaa tätä. Voit pudota. Hän komensi tiukasti ja katsoi poikaa tuimasti, jotta tämä olisi varmasti uskonut. Raven haistoi naisesta pelon. Hän nyökkäsi ja käänsi katseensa imettäjästä takaisin maisemaan. Ikkunasta oikealla oli vuoret ja vasemmalla nummet. Raven pystyi näkemään täältä Peltosuon kylän. Talot olivat vain pieniä pilkkuja nummella joen takana. Suoraan edessä vuoristoa ja vuoren kyljessä korkealla luolan suu. Luolan jossa lohikäärmeet asuivat. Linnan pihaa en nähnyt uudesta länsisiiven huoneesta.

- Kun istut tässä ja katselet tarkkaavaisesti niin näet lohikäärmeitä. Imettäjä kertoi. Raven nyökkäsi. Hän ei halunnut jäädä tänne. Raven katsoi hoitajaansa synkällä ilmeellä.

- Haluan takaisin lastenhuoneeseen. Hän ilmoitti. Imettäjä naurahti ja suipisti punaisia huuliaan pudistaen päätään itsevarmasti.

- Raven sinä olet jo iso poika. Näet tänään isäsikin. Hän aloittaa koulutuksesi. Et voi enää asua pienien poikien huoneessa. Tämä on oikean prinssin huone. Isäsi asui täällä nuorena. Nainen sanoi ja nipisti pojan poskea. Raven ei pitänyt siitä ja murahti irvistäen. Imettäjä veti kätensä pois näyttäen kireältä. Haisten kireältä. Hän muisti vielä sen kerran kun nuori prinssi oli purrut häntä niin että hänestä oli vuotanut verta. Raven katseli naista, joka oli hänet kasvattanut ja vaikka hän oli kovin pieni vielä hän tunsi naisesta huokuvan helpotuksen tunteen. Raven tuijotti naista ja tarkkaili tämän ilmeitä. Hermostuneita vilkuiluja sivulle. Imettäjä oli aina hieman pelännyt häntä. Kaihtanut. Miksi? Sitä poika ei ymmärtänyt.

- Mutta saanko tänne keinuhevoseni ja kirjani? Raven tiedusteli katsellen huonetta, jossa ei ollut yhtäkään lelua.

- Ne ovat pikkupoikien juttuja. Tästä lähin opettelet ratsastamaan oikealla hevosella ja lukemaan oikeita kirjoja. Loitsukirjoja. Imettäjä sanoi yrittäen hymyillä. Raven katsoi häneen synkkänä, eikä väittänyt vastaan. Hänen synkkä olemuksensa olikin syy miksi hoitaja tunsi olonsa vaikeaksi hänen kanssaan. Poika ei ollut kuin muut lapset. Hänen vakavuutensa ja synkkyytensä, ei sopinut yhteen lapsuuden kanssa. Imettäjä ei tiennyt miksi poika oli sellainen. Johtuiko juro hiljainen luonne ujoudesta, vai piilikö pojan sisällä kylmä ihmishirviö. Samanlainen kuin hänen isänsä Kuningas oli?

- Kuningas hakee sinut kun on valmis opettamaan sinua. Imettäjä sanoi ja perääntyi ovelle. Raven käänsi rauhallisena katseensa ikkunaan. Hän istui kädet sylissään erkkerillä ja tuijotti ulos mustat hiukset ulkoa loistavassa valossa kiillellen.

- Hyvästi prinssi. Imettäjä sanoi ja astui ulos ovesta. Ulos painostavasta tunteesta, joka hänet täytti kuninkaallisen perheen läsnäollessa. Raven ei vilkaissutkaan ovelle. Hän tuijotti alas rotkoon. Jokeen oli pitkä matka, jos hän putoaisi veisikö virta hänet minne asti? Kuolisiko hän? Mitä sitten tapahtuisi? Kuolemaa oli vaikea ymmärtää. Mitä tarkoitti lopullinen?