Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

7.

Olin nähnyt tummaan kaapuun pukeutuneen uuden papin linnassa aiemminkin. Isä oli kutsunut hänet linnaan matkojen takaa, vai oliko hän tullut kuultuaan pohjoisen velhokuninkaasta, joka palvoi unohdettua Jumalaa? En tiennyt. Pappi haisi kirpeälle myrkylle ja hänen mustilta näyttävien silmiensä pistävä katse pelotti minua. Hänen lausumansa rukous nousi kylmään ilmaan ja muutti sen myrkylliseksi. Vuohien viimeiset kiljaisut ennen verenvuodatusta repivät valkoista taivasta ja ihmisten hermoja. Harvoin oli veriuria linnan alttarilla jouduttu käyttämään. Seisoin isäni vierellä katsellen pappia ja ihmisiä ringin ympärillä. Heidän hiljaista hämmästystään. Hekin pelkäsivät. Hämmennys huokui heidän kalpeilta kasvoiltaan. Oliko oikein kaivaa esiin kauan sitten haudattu ja unohdettu Jumala ja suututtaa ne Jumalat joita pohjoisessa oli palvottu vuosisatoja?

Veri virtasi uhrialttarin uria pitkin kohti sen keskustaan kaiverrettua allasta. Se höyrysi kylmässä päivässä. Oli syksyn ensimmäinen pakkaspäivä. Kaikki olivat kokoontuneet alttarin ympärille, niin kuin usein Jumalia palvottaessa, mutta tässä kerrassa kaikki oli uutta ja vääristynyttä. Kuningas seisoi turkissaan kädet ristissä alttarin edustalla ja katseli valuvaa verta hullu kiilto silmissään. Ihmiset vilkuilivat hallitsijaansa ja välistä korokkeella puhuvaa pappia, jonka rukoukset ja loitsut lomittuivat toisiinsa saaden aikaan kivipaasien välissä soivan kauniin harmonisen laulun. Viisi harmaata kivipaasia nousivat alttarin ympärillä kolmen metrin korkuisina. Ne symboloivat jokaista viittä Jumalaa. Kaikissa kylissä oli omat alttarit, suurin osa oli kuitenkin jättänyt viidennen kivipaasin nostamatta. Raven vilkaisi viidettä kivistä suorakulmion muotoista päästään kapenevaa kiveä. Se oli puhdas. Sen pintaa ei aika, vesi ja tuuli ollut pehmentänyt. Hakkujen jäljet näkyivät sen pinnassa vielä selvästi. Kuningas oli vasta pystyttänyt oman kivipaasin Kawille. Haudatulle Jumalle. Muut Jumalat katselivat kivikasvoin alttaria ja pappeja hiljaa. Yksi niistä edusti kauneutta- rakastavaa Amidalaa joka loi kasvit, vihreät maan keuhkot ja myöhemmin haltiat. Ihmis kansa ei koskaan palvonut Amidalaa, sillä Amidala oli haltioiden Jumalatar. Yksi hiljainen paasi edusti Yrmyriä Amidalan miestä, joka oli Jumalista vähiten tunnetuin. Hän oli taiteilija. Muokkasi elämää, kokosi lajien kirjon. Leikitteli muodoilla ja muokkasi maan siihen muotoon kun se oli. Kolmannen paasin alla oli kuihtuneita kukkia, luita ja vuohen kalloja. Se oli Nolarin kivi. Nolar oli keksijä ja sielujen punnitsija. Hänen uskottiin kulkevan ihmisen joukossa. Aikojen alussa kerrottiin Nolarin keksineen ja rakentaneen neljä porttia jokaista ilmansuuntaa kohden. Porteista Jumalat olivat kulkeneet ajan halki mielensä mukaan asuessaan maan päällä, sillä siihen aikaan kun Jumalat kulkivat tämän maan kamamaralla aika oli kuolemattomien maassa samantekevää. Viimeinen paasi oli myös hyvin muistettu ja palvottu. Se oli Hendorin paasi. Hendor oli veden, myrskyjen, tuulen ja kaiken voimakkaan Jumala. Häntä sotilaat rukoilivat sotaan lähtiessään ja kiittivät sieltä elossa palatessaan.

Uskomusten mukaan Nämä neljä Jumalaa olivat löytäneet tämän maan ulottuvuuden ja alkaneet muokkaamaan sitä mieleisekseen. Ensin he olivat luoneet elottoman maailman omaksi ilokseen, sitten ikivihreinä kukoistavat kasvit ja ikuisesti heidän ilokseen kirmaavat eläimet. Nolar oli takonut portit, että heidän oli helppo kulkea aikojen halki. Vasta kuolema teki ajasta merkityksellisen ja sen toi mukanaan Kaw Jumalista vanhin ja vähiten pidetty. Kaw tuli viimeisenä tähän jo valmiiksi muokattuun ulottuvuuteen. Hän tuli universumien takaa, ulottuvuuksien pimeimmästä kolkasta ja toi mukanaan kuoleman. Sen rumat kasvot. Kasvit kuihtuivat hänen kulkunsa tiellä. Eläimet menettivät järkensä hänen katseensa voimasta. Hän muistutti neljää nuorempaa Jumalaa siitä, että ikuisuus kuului vain Jumalille.

Kun aika oli painanut ruman jälkensä maahan, muut Jumalat kyllästyivät siihen. Kaw sulki ajan portit, sillä nyt kun ajalla oli merkitys niin sen janaa saattoi huoleton kulkeminen haavoittaa. Hän loi neljä valvojaa, joiden ulkomuoto muistutti Jumalten omaa. Hän painoi heidän rintoihinsa Kaw:n merkin ja jokainen näistä sai oman ajan portin vartioitavakseen. Muut Jumalat eivät jaksaneet Kawin muutoksia ja hylkäsivät luomuksensa maan. Kaw jäi yksin ja viihtyi epätäydellisessä maailmassaan. Hän kulki sen metsäisiä maita ja kuumia etelän aavikoita seuranaan eläimiä, joita hänen katseensa oli koskettanut ja joiden mieli oli hänen mahdistaan sekoittunut. Mutta pian vanha Jumala tunsi itsensä yksinäiseksi. Vuosisadat alkoivat tuntua painavilta kulkea ilman älykästä seuraa. Tällöin syntyi ensimmäiset ihmiset. Nämä olennot Kaw loi myös Jumalten näköisiksi, mutta voimattomiksi. Hän antoi heille kyvyn ajatella, tuntea ja pohtia omaa elämäänsä. Hän auttoi ensimmäiset alastomat ihmisen alut matkalle kohti tulevaa valtakauttaan. Hän täytti olennot omalla huumaavalla olemuksellaan. Katseensa hulluudella ja se muokkasi kauniiden olentojen ulkomuotoa. Satojen vuosien saatossa Kaw oli saanut aikaan hirviömäisen rodun, joiden hulluus, intohimo ja väkivaltaisuus huvittivat vanhaa Jumalaa. Ihmisten rinnalle hän loi olentoja. Suuria lentäviä liskoja, joiden sisällä oli vain punaista hulluutta. Hän loi petomaisia eläimiä metsiin. Susi-ihmisiä, Vampyyrejä. Hirviöitä, joita hänen mielensä pohjilla eli.