Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

16.

Raven

Vuosi 1533

Näin öisin painajaisia, joissa kuljin sumuisilla nummilla hirviön ruumiissa. Suussani maistui raadeltujen veri. Silmäni näkivät kaiken, korvani kuulivat kaiken. Olin peloissani ja yksin. Etsin jotakin johon kuuluisin. Missään ei ollut mitään. Vain sumua. Kun heräsin hain lämpöä Jasminesta. Herätin hänet. Halusin hänen kosketustaan, jotta pääsisin eroon unen tunteesta. Ajatuksesta jossa olin eksynyt maailmassa, itsessäni.

Talvi oli kylmä, niin kuin aina. Sota jatkui. Kaikki olivat väsyneitä. Voimattomia. Taistelut taukosivat. Taistelukenttien veri peittyi puhtaan lumen alle. Edellinen kesä oli ollut kylmä ja sato jäänyt pieneksi. Lanttu oli ainut kasvi, joka ei ollut kärsinyt alkukesän halloista. Nyt koko Blackwell lemusi lantuilta. Sitä syötiin joka muodossa, kunnes ihmiset näkivät mielummin nälkää kun söivät juuresta.

Osa kylistä lähellä haltioiden rajaa kääntyivät heidän puolelleen ja saivat suojelua. Blackwellin muuttoliike oli ahkeraa, kun ihmiset pakkasivat tavaransa ja lähtivät kohti etelää opettelemaan elämää haltioiden rinnalla. Jos sodasta ei muuta hyvää ollut, niin ihmisten ja haltioiden välinen eripura tuntui vähenevän. Ne ihmiset, jotka eivät enää suostuneet uskomaan kuningas Arbushin valheita ja katselemaan tämän alati kasvavaa sadismiaan löysivät haltioista pelastuksen.

Nolarin miehet kulkivat kuin varjot sotilailta piilossa. He pukeutuivat mustiin ja peittivät kasvonsa huivilla ja suurella hupulla tappaen sotilaita varjojen suojista. Raven joukkoineen oli ottanut tehtäväkseen kitkeä kapinamieltä ja he kiersivät kylissä etsimässä kapinallisten piilopaikkoja ja niitä löytäessään polttivat kokonaisia kyliä esimerkkinä niille, jotka piilottelivat nurkissaan Nolarin miehiä.

Kuningas Arbush järkytti alamaisiaan uhraamalla linnan pihan uhrialttarilla ihmisuhreja. Hänen pappinsa Parathras suoritti uhraamiset. Raven oli pitänyt huolta, että hänen isällään olisi käytettävissään nuoria neitsyitä, sillä heidän verensä oli voimakkaampaa taikoihin. Kun Kuningas suoritti rituaalejaan Kawille pihamaalla sotilaskylässä oli hiljaista. Monet miehet olivat rintamalla ja naisia pelotti yksin kotona, vielä kun hallitsija valutti nuorten neitojen verta heidän kotiensa vieressä.

Pelkästään oudot ja pelottavat uhrirituaalit, eivät riittäneet riepottelemaan linnan asukkaiden elämää. Outo kulkutauti kaatoi monia. Rosen mökissä ravasi sairaita, joita Rose ei oikein osannut auttaa. Hän ei ollut koskaan törmännyt sairauteen, joka aiheutti verenvuotoa, harhoja ja väkivaltaisuutta ja lopulta kuoleman. Lopulta kaikki linnan pihan kylässä asuvat pysyttelivät visusti kotonaan ja pelkäsivät tartuntaa. Rose ei kuitenkaan uskonut mihinkään tavanomaiseen tautiin. Hän oli huomannut, että kaivuutöitä tekevillä kääpiöillä oli samankaltaisia oireita. Nyt oireita oli myös linnan läheisyydessä asuvilla ihmisillä. Rose aisti että ilmassa oli jotakin outoa. Sham aisti sen myös. Susi ei enää oleskellut Rosen mökillä, vaan oli muuttanut metsään laumansa luo.

***

- Älä nouse vielä prinssini. Siitä on liian kauan kun olemme viimeksi saaneet olla näin. Jasmine pyysi tarttuen Ravenin käsivarteen ja yrittäen pitää vielä hetken lähellään. Raven ei totellut naista. Hän oli levoton. Rauhattomat unet sekoittivat hänen mieltään öisin ja päivisin sen valtasi levottomat ajatukset. Koko pohjoinen tuntui elävän aallon harjalla. Jotakin oli tapahtumassa. Kuningas, jota hän kunnioitti ja jonka käskyjen mukaan hänen elämänsä määrääntyi käyttäytyi mielipuolen lailla. Raven yritti ymmärtää häntä ja hän oli vihainen itselleen kun ei onnistunut. Vuodesta toiseen sama hämmennys. Sama itse inho. Sama halu tehdä enemmän. Olla parempi. Häntä väsytti. Hän asteli erkkeri-ikkunalle. Ikkunoiden välistä käyvä viima sai alastoman vartalon värähtämään. Kylmyys ei ollut tuntematon vieras hänen vartalonsa kentillä. Sen ankaruus sopi hänelle. Pakkanen piti hänet skarppina. Se ei antanut unohtua haaveluun, niin kuin kesän lempeä lämpö saattoi tehdä.