Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

29.

Dina

Dina yritti pidättää kyyneliään. Hän ei halunnut kohdata prinssiä alistuneena. Pelkonsa heikentämänä. Mutta tämä oli liian paljon. Tämä pieni selli oli pimeä, yksinäinen ja hiljainen. Äsken oli yksi sotilaista tullut ja erottanut hänet Rosmariinistä. Hän oli hetken ollut kaksissa käsissä revittävänä eri suuntiin. Rosmariini ei ollut halunnut päästää irti ja sotilas oli halunnut hänet mukaansa. Ensin Dina luuli että hänet aiottiin hirttää. Hän oli ihmetellyt omaa rauhallisuuttaan, kun hän oli kävellyt käytävällä sotilaan otteessa. Mutta he eivät olleet menneet ulos vaan kellarin halki talon takaosaan. Sotilas oli vienyt hänet toiseen selliin. Mies oli ollut hellä käsistään. Ei riepotellut tyttöä ja kun Dina kääntyi katsomaan miestä uudesta sellistään, hän oli ollut näkevinään tämän silmissä hieman sääliä.

- Miksi minut tuotiin tänne? Dina oli kysynyt sotilaalta, joka sulki oven hänen perässään jääden katsomaan häntä puuoven pienestä kalteri-ikkunasta.

- Prinssi halusi näin. Mies oli sanonut ja Dina oli tuntenut polviensa muljahtavan. Hän ei ensin ollut ymmärtänyt miksi prinssi haluaisi eristää hänet, mutta oli tajunnut sen pian. Ainut syy miksi hänet vietäisiin yksin oikeustalon takaosaan, pois silmistä ja kuuloetäisyydeltä olisi se, että hänelle haluttaisi tehdä jotakin pahaa.

- Miksi? Dina oli kuullut oman äänensä hennon soinnin. Se oli ollut pieni ja epävarma.

- Kai hän piti hiuksistasi. Mies oli sanonut, kohauttanut olkiaan ja empinyt hetken.

- Sinuna en taistelisi vastaan. Teet vain sen itsellesi vaikeammaksi. Hän oli jatkanut pahoittelevan näköisenä. Dinan suu oli vääntynyt alaspäin eikä hän ollut voinut pidätellä itkuaan. Hän oli syöksynyt ovea päin ja takonut sitä nyrkeillään.

- Ole kiltti päästä minut! Hän oli huutanut itkun sekaisella äänellä. Mutta sotilas ei ollut päästänyt. Dina oli kyllä nähnyt kärsimyksen hänen silmistään. Halun laskea hänet menemään, mutta sotilas teki töitä prinssille. Oli hänen sätkynukkensa. Mies ei ollut avannut Dinalle ovea, vaikka tämä oli rukoillut itkien. Sen sijaan hän oli lähtenyt ja jättänyt tytön yksin pimeään ja kylmään kellariin.

Dina ei voinut kuin odottaa. Kuunnella jokaista ääntä peläten sen olevan prinssin lähestyvät askeleet. Hän nojasi pienen sellin nurkkaan ja tuijotti oven kapeaa ikkunaa. Ainut valo tuli sen kautta kiviseen huoneeseen, jonka lattialle oli levitetty olkia. Tämäkö olisi huone jossa hän kokisi enisimmäisen kertansa miehen kanssa? Viimeisen? Hänet raiskattaisi pienessä likaisessa sellissä ja sen jälkeen hirtettäisi. Hän oli 22-vuotias kun hän kokisi tämän. Hänen tarinansa päättyisi rumaan loppuun. Dina sääli itseään. Se sai kuumat kyyneleet nousemaan väkisinkin silmiin. Hänen elämänsä oli tässä. Pelkkä säälittävä pyrähdys ikuisuuden näyttämöllä. Hän ei ollut koskaan saanut olla todella onnellinen. Hän ei ollut saanut rakkautta mitä hän oli niin kovin janonnut, tai kostaa vanhempiensa kuolemaa. Hän tuottaisi pettymyksen Palinille. Miten mies pärjäisi nyt ilman häntä? Dina voihkaisi ääneen ja pyyhki valuvaa nenää vaalean likaisen paitansa hihaan. Häntä paleli, sillä kivinen talo hohkasi kylmyyttä lämpimänäkin kesäyönä. Kylmyys oli kuitenkin pienin hänen murheistaan. Käytävältä kuului askelia. Ne olivat hiljaisia, mutta Dina kuuli ne. Hän pidätti hengitystään ja puri alahuultaan jännittyneenä. Valmiina taistelemaan loppuun asti. Hän ei antautuisi prinssille. Ei ainakaan ilman tappelua. Hän halusi satuttaa miestä, joka oli tulossa satuttamaan häntä. Mutta pystyisikö hän? Uskaltaisiko hän? Vai lamaannuttaisiko pelko hänet täysin?

Sellin oven vasemmalla puolella käytävän päässä oli ovi ulos takapihalle. Joku kulki hänen sellinsä oven ohitse. Dina näki mustan varjon ja kuuli askeleet ja sitten takapihalle vievä ovi avattiin. Yön harmaata valoa tulvi kellarikäytävään. Dina pystyi nyt näkemään jotakin. Hän kuuli mustarastaan laulun sisäpihan vanhoissa tammissa ja haistoi raikkaan ilman. Sitten hän näki hahmon, joka astui ikkunan eteen. Hän henkäisi ja sulki ensin pelosta silmänsä. Mitään ei tapahtunut. Dina raotti silmiään. Mies seisoi edelleen kuin patsas oven takana ja katseli häntä sellin ikkunasta. Miksi hän ei tullut jo sisälle?