Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

4

Arbush tunsi raivon sapekkaan kitkerän maun suussaan seuraavat viikot, kun hän suunnitteli seuraavaa siirtoaan. Hän antoi asian unohtua. Otti isänsä torut vastaan hiljaisena ja nöyränä, mutta Ravenia hän vältteli. Hän ei uskonut voivansa katsoa veljensä silmiin ilman että viha hänessä ei olisi paljastunut. Se velloi aivan tyynen ja rauhallisen pinnan alla, valmiina yltymään myrskyksi.

Eräänä iltana noin kuukausi sen jälkeen kun Arbush oli yrittänyt tuomita sikavarkaan, hän teki seuraavan siirtonsa pelissä, joka määräisi hänen kohtalonsa.

Hän seurasi veljeään ja muutamaa ylempää sotilasta luolastoihin kuumillelähteille, joissa sotilaat usein kävivät rentoutumassa. Holvimainen tila oli valaistu soihduin ja kynttilöin. Sen keskellä oli kaksi pyöreähköä allasta, joiden kivisiin kylkiin oli kaiverrettu portaat ja tasoja, joihin pystyi istumaan. Vesi oli kuumaa ja tuoksui voimakkaasti mineraaleilta. Se höyrysi ja teki ilmasta kosteaa ja paksua. Miesten äänen tuntuivat pehmeiltä ja kaikuivat holvien seinistä. Varjot leikkivät punaista louhittua kiveä vasten. Naurua, juttuja naisista, toisista sotilaista, taisteluista ja lohikäärmeistä. Miesten puhetta. Rentoutunutta, hieman humaltunutta. Rempseää. Raven oli kuin yksi sotilaista. Miten kukaan noin rahvaanomainen voisi koskaan olla kuningas? Ei kuningas kaveerannut sotilaiden kanssa. Arbush irvisti vihasta ja inhosta nojautuen kivistä seinää vasten. Hän kuunteli hämärässä sotilaita. Vakoili heitä. Odotti. Hän tiesi että Raven jäi yleensä viimeisenä istumaan kuumaanlähteeseen, kun muut sotilaat palasivat koteihinsa. Hän kai nautti yksinäisestä hiljaisesta hetkestä, jota säesti vain soihtujen rätinä ja välillä katosta putoilevat pisarat.

Arbush oli ollut oikeassa. Yksi kerrallaan muut sotilaat nousivat ja pukeutuivat palaten kotiinsa, jossa monessa heitä jo odotettiin. Arbush piiloutui pimeyteen ja katseli kun miehet ohittivat hänet. Storm oli heidän joukossaan, mutta hän näytti synkältä. Arbush tiesi, että hänen äitinsä oli menehtynyt. Muutama päivä aiemmin, hän oli nähnyt hautasaattueen joka oli vaeltanut nummilla kohti hautuumaata.

Raven hyräili hiljaa lähteen sylissä. Kuuma höyry ympäröi hänet. Sai tilan sumuisaksi ja salaperäiseksi. Veljen matala rauhoittava ääni kuulosti aavemaiselta holvikatossa. Arbush asteli hiljaa kuumanlähteen vierelle. Vesihöyry tarttui ihoon, teki sen märäksi. Vaatteet olivat kosteat ja painavat hänen yllään. Sydän hakkasi. Hakkasi, kuin laukkaava hevonen. Arbush tunsi jännitystä ja outoa kiihkeyttä. Hetki ennen tappamista tunne oli voimakkain. Voima ja valta kiihottivat häntä. Saivat hänet hurmioon. Raven ei nähnyt häntä. Pisaroiden kakofonia soi heidän ympärillään. Se säesti veljen hiljaista laulua. Lalua naiselle. Rakastetulle. Tuttua laulua. Arbush muistaisi veljensä loppu ikänsä, kun kuulisi tutun vanhan laulun. Hän näkisi Ravenin ruskeat silmät ja tuntisi hetken saman kiihkon kun nyt kun hän seisoi veljensä yllä valmiina tuomitsemaan hänet. Arbush nosti kummatkin kätensä vaakatasoon kämmenet alaspäin ja tuijotti tummaa vettä, jonka yllä höyry vaelsi ja nousi kohti kattoa. Hän tuijotti uhmakkaasti. Sormet koukistuivat hieman. Hän tunsi voiman virtaavan käsissään. Muurahaisten rynnivän ihon alla kohti sormenpäitä, jotka olivat polttavan kuumat. Hänen hampaansa nousivat irveen ja silmät muljahtivat päässä. Kuumalähde suorastaan räjähti kiehumaan. Raven huusi. Hänen huutonsa kaikui seinistä. Hän yritti pois, mutta vesi oli niin kuumaa. Se pulppusi villinä ja höyry peitti nyt Arbushin alleen. Hän ei nähnyt Ravenia. Hän kuuli veljen huudot. Veden äänen kun Raven yritti pois kiehuvasta altaasta. Hän haistoi palaneen lihan. Ravenin huudot vaimenivat. Arbush laski kätensä. Hän tunsi poltteen ihossaan helpottavan. Hän oli hikinen ja hengästynyt. Vesihöyry tiivistyi hänen kasvoilleen. Valui vetenä alas kaulalle. Joku tarttui hänen jalkaansa. Arbush säpsähti ja katsoi alaspäin. Punainen käsi höyryn seassa. Ravenin sormus.

- Arbush. Ravenin ääni oli korinaa. Ote oli luja, mutta hellitti sitten. Arbush otti askeleen taaemmas tuijottaen kuumaa höyryä, jonka seassa jossakin Raven oli. Käytävältä kaikuivat askeleet ja miesten huudot. He olivat kuulleet Ravenin tuskaisat huudot. Arbush tunsi paniikin nousevan sisällään. Hän vilkaisi käytävään. Höyry peitti kaiken näkyvyyden. Nopeasti hän livahti takavasemmalle ja sulloutui pieneen käytävään, jota pitkin pääsi konttaamalla maanalaisen järven kivikkoiseen rantaan. Hän kuuli takaansa sotilaiden huudot. Epätoivoiset. Hämmentyneet. Kauhistuneet.

Raven ei kuollut altaaseen. Hän eli vielä kaksi päivää. Kitui ja kärsi. Arbush kävi katsomassa häntä. Komeus oli kadonnut punaisten arpien alle. Kuningas seisoi poikansa sängyn reunalla. Silmät itkeneen näköisinä. Mustat viirit vedettiin salkoihin. Alamaiset surivat. Toivat uhrilahjoja Jumalille, että nämä armahtaisivat prinssin. Mutta Jumalat eivät kuunnelleet. Raven kuoli ja hänet haudattiin ja hautajaisissa, kun Arbush katsoi veljensä ruumista risuista ja oksista kootussa vuoteessa kukkien ympäröimänä, hän tunsi vallan huumaavan tunteen sisällään. Hän katseli kostein silmin, kun Ravenin ruumis sytytettiin tuleen. Hänestä tulisi kuningas. Raven oli uhrattu suuremman puolesta. Kukaan ei seiso enää tielläni. Arbush mietti ja nosti katseensa isäänsä, joka seisoi musta lampaantalja harteillaan tuijottaen tuleen silmät kyynelissä ja huulet surun väärentäminä. Paitsi kuningas itse.