Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

11.

Dina

Minusta on ihmeellistä, että elämän tasainen rata, joka kulkee samaa kaavaa päivästä toiseen, vuodesta vuoteen voi muuttua yhdessä hetkessä. Ensin kaikki oli normaalia. Äiti, isä ja Palin puhuivat alhaalla. Kiistelivät leikkisästi Palinin tutkimuksista, joihin tuskin kukaan muu uskoi kun Palin itse. Minä varvistelin yläkerran toisessa kammarissa, jossa nukuin ja kurottelin kampaa piirongin päältä, jonka päälle äiti oli sen laskenut. Lattialankkujen raosta loisti keltainen valo alakerran tuvasta. Kaikki oli hyvin. Kaikki oli normaalia. Elämä kulki ohjattua uomaansa. Sitten huuto! Karhea miehen karjaisu. Sitä seurasi kimeä kiljaisu. Pelokaalla äänellä huudettu. Lisää hämmentynyttä huutoa. Alakerrassa hiljeni. Tuolin jalat repivät lattiaa. Minä suoristauduin kampa käsissäni ja jähmetyin kuuntelemaan. Isä ja äiti pukivat ylleen. Minä näin niiden hahmot lattialankkujen raosta kun he juoksivat ovelle ja siitä ulos pakkaseen. Silloin tiesin että jotakin suurta oli tapahtumassa, jotakin mikä muuttaisi elämän rataa. En silloin kuitenkaan osannut arvata miten lopullisesti kaikki tulisi muuttumaan.

Dina kompuroi villaisen hameensa helmoihin loikkiessaan jyrkkiä portaita alakertaan. Palin seisoi tuvan ikkunassa kumartuneena katsellen jotakin kadulla. Dina ei jäänyt odottamaan. Äiti ja isä olivat ulkona. He olivat vaarassa. Vaikka Dina oli liian nuori ymmärtämään politiikkaa hän ymmärsi että isän ja äidin salaisuus, heidän kokouksensa ja intohimoiset aatteensa voisivat vielä saattaa heidät pulaan. Hän syöksyi ovelle ja avasi sen ennen kuin Palin ehti estää.

- Dina pysähdy! Palin huusi ja syöksyi siskontyttärensä perään. Hänen kouransa hipaisi vain kullankeltaisia kiharia kun tyttö livahti pakkasiltaan ja kadulle, jonka lumisella maalla makasi hänen isänsä.

- Isä! Dina huusi. Isän päästä tuli verta. Äitiä ei näkynyt missään.

- Dina tule takaisin! Palin huusi, mutta Dina ei kuunnellut. Hän liukasteli villasukissaan isänsä luo. Pakkanen puri poskia ja kohmetti kosteat hiukset.

- Dina! Äidin hätäinen huuto. Dina pysähtyi isänsä hahmon eteen ja katsoi vasemmalle. Kadulla seisoivat hevosvaunut, joihin hän ei ollut aiemmin kinnittänyt huomiota. Nyt hän näki äidin kalpeat kasvot kaltereiden takaa. Vanginkuljetusvaunut. Mitä tämä oli? Kova koura tarttui Dinan olkapäähän.

- Tyttö tänne. Sanat olivat kosketustakin kovemmat. Dina katsoi olkansa yli ja näki ensin vain mustaa. Sotilas oli suuri ja järkälemäinen. Hänen kasvojensa yläosa oli maalattu pelottaviksi mustalla sotamaskilla. Miehen silmätkin olivat mustat. Poskea pitkin kulki pitkiä arpia, aivan kuin jokin peto olisi kynsinyt hänen kasvojaan. Mies tarttui häneen kunnolla. Dina kiljui kun hänen jalkansa nousivat ilmaan. Hän potki miehen sääriä, rimpuili irti tämän tiukasta otteesta.

- PALIN! Hän huusi apua. Katsoi silmät kyynelissä ovelle, jolla Palin seisoi avuttoman näköisenä.

- Ei hätää pikkuinen! Minä selvitän tämän! Palin huusi, mutta hänen äänensä oli epävarma. Se oli täynnä pelkoa ja hämmennystä. Sotilas heitti Dinan vaunuihin. Siellä äiti kietoi hänet syleilynsä lämpöön. Äidin hengitys lämmitti päälakea. Dina painoi päänsä äidin rintaa vasten kuin aivan pienenä. Äiti sulki hänet takkinsa sisään. Vaunuissa oli paljon ihmisiä. Naapureita ja äidin ja isän ystäviä. Joitakin Dina ei tuntenut. Kaikkien kasvoilla sama hämmentynyt kauhu.

- Isä. Dina mutisi ja käänsi nyt sen verran päätään, että näki kadulle. Isää kannettiin kainaloista kohti vaunua. Kaikkien tienvieren talojen ovissa ja ikkunoissa näkyi ihmisiä. Miksi kukaan ei auttanut heitä? Kaksi tummiin vaatteisiin pukeutunutta sotilasta heittivät isän vaunujen lattialle, jonne joku oli levittänyt ohuen kerroksen olkia. Isä örähti. Äiti päästi iti Dinasta ja laski pakkasen armoille. Hän kyyristyi miehensä puoleen vaikeroiden. Isän kasvot olivat veren tahrimat. Dina tärisi kylmästä ja pelosta. Kyyneleet jäätyivät hänen poskilleen. Hän parahti ääneen kun vaunut nytkähtivät liikkeelle. Hän vilkaisi kotioveaan. Palinia, joka seisoi siellä. Päästi pakkasen sisään tupaan. Ei välittänyt siitä. Palinin kasvoilla oli sanaton hämmennys. Dina katseli kotiaan joka loittoni kokoajan kauemmas hänestä. Hänen sisällään oli suuri möykky. Hän kietoi kätensä ympärilleen. Villainen mekko oli pitkähihainen ja lämmin, mutta hänellä ei ollut takkia. Joillakin asiat olivat vielä huonommin. Heidät oli revitty kotiensa lämmöstä. Pakkanen lähenteli yli kahtakymmentä astetta. Yöstä tulisi vielä kylmempi. Dina vilkaisi suuntaan, johon kaksi suurta mustaa hevosta heitä vetivät. Hän näki soihduin valaistun portin. He olivat menossa metsään. Dina tarttui äitinsä käsivarresta. Äiti veti hänet lähelleen. Isä nousi istumaan pidellen päätään. Hän otti heidät kummatkin syleilyynsä. Painoi suudelman Dinan päälaelle.

- Kaikki järjestyy kyllä. Hän kuiskasi oudolla hieman unisella äänellä. Dina sulki silmänsä ja yritti uskoa isän sanoja.