Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

26.

Rose.

Rose meni tapaamaan kuningasta, kun tämä pyysi. Hän ei olisi välittänyt nähdä Arbushia viime kertaisen tapaamisen jälkeen ja olikin onnistunut välttelemään tätä melko hyvän aikaa. Nyt kuitenkin hän seisoi kuninkaan työpöydän takana ja katseli miestä, joka näytti vain varjolta entisestään. Hän näytti riutuneelta, mutta hänen silmänsä loistivat valppaina. Ne tuntuivat näkevän kaiken. Illan oranssi kajo loisti vinosti Kuninkaan työhuoneeseen. Ulkoa puhalsi sisään leuto tuuli, joka toi mukanaan keittiöpuutarhan yrttien tuoksua.

- Asia koskee Ravenia. Arbush sanoi. Rose nyökkäsi.

- Sinähän välität pojasta?

- Hyvin paljon. Rose sanoi.

- Ja sinä tiedät varsin hyvin mikä hän on. Arbush jatkoi. Rose kurtisti kulmiaan. Kyllähän hän tiesi, vaikka hän ei ollut asiasta koskaan kuninkaalle puhunut. Hän oli tiennyt heti kun oli nähnyt pojan silmät ensi kerran.

- Raven muuttui eilen. Hän oli sutena tähän aamuun asti. Arbush sanoi. Rose kohotti kulmiaan.

- Niinkö? Hän sanoi yllättyneenä.

- Hän ei muistanut mitään ajastaan sutena ja on tähän asti luullut olevansa hullu. Arbush totesi. Rose huokasi. Häntä kävi poika sääliksi.

- Sinun olisi pitänyt kertoa hänelle hänen syntyperänsä. Hän on varmasti hämillään. Missä hän on nyt? Rose kysyi ja katseli ympärilleen, vaikka tiesi heidän olevan kahden. Arbush kohotti olkiaan.

- Hänen piti saada olla yksin.

- Miksi haluat puhua minulle? Rose kysyi suoraan.

- Sinä tiedät paljon susi-ihmisistä. Veljeilit heidän kanssaan aikanaan. Arbush sanoi. Rose nyökkäsi.

- Mitä sitten?

- Ehkä sinä voisit auttaa poikaa löytämään itsensä. Muuttumaan ja hallitsemaan muutostaan. Arbush ehdotti. Rose huokaisi.

- Ei minulla ole aavistusta miten se toimii. Hän sanoi.

- Parempi silti kuin minulla. Arbush töksäytti. Rose nyökkäsi. Kuka vaan olisi varmasti parempi ja kärsivällisempi opettaja kuin Arbush.

- Minä voin yrittää. Rose sanoi. Hän halusi enemmän kuin mitään auttaa Ravenia.

- Tee se pian. Minä tarvitsen häntä. Tarvitsen häntä sutena. Arbush sanoi ja näytti malttamattomalta. Hän hieroi laihoja kalpeita sormiaan yhteen pöydän päällä. Rose huokaisi.

- Mitä nyt? Hän kysyi sillä näki Arbushin haluavan jakaa ajatuksensa.

- Raven voisi suden muodossa ylittää haltioiden rajan ja salamurhata kuninkaan ja tämän velhon. Kukaan ei osaisi epäillä sutta. Se antaisi minulle lisää aikaa. Minä tarvitsen sitä. Kun menetämme Blackwellin me menetämme kaiken. Haltioilla on velho, joka tappaa viimeisetkin lohikäärmeemme. Minä tarvitsen vain hieman aikaa.

- Sinulle on annettu jo valtavasti aikaa. Ehkä sinun pitäisi vain luovuttaa. Rose ehdotti. Arbush kiukustui.

- Älä sano mielipidettäsi. Minua se ei kiinnosta. Autatko sinä Ravenia vai et? Arbush sihahti. Rose huokaisi ja nyökkäsi.

- Minä autan, mutta muista että teen sen hänen vuokseen. En sinun.

Matkalla mökilleen Rose mietti kuulemaansa. Ehkä pian olisi aika, jolloin susi joisi lähteen vettä. Ravenille oli paljastunut totuus ja Kuningas oli ohjannut miehen hänen luokseen. Rose auttaisi häntä ja antaisi hänelle korun. Sitten hänen pitäisi saada susi vain lähteelle kielekkeen laelle juomaan sen vettä. Minkä syyn varjolla hän sen saisi tehtyä? Vai kertoisiko hän vain että hänen unensa käski tehdä niin? Rose huokaisi. Hän astui mökkiinsä, joka oli hiljainen ja autio ilman Shamia. Asiat tulisivat kyllä järjestymään jotenkin. Rose uskoi siihen. Hänen oli pakko säilyttää pieni toivon hiven, ettei olisi vaipunut täysin epätoivoon. Hän istahti kiikkustuoliinsa ja risti kätensä syliinsä. Kuningas oli lähettänyt jonkun hakemaan Ravenia. Rose odotti malttamattomana. Hän tiesi että Raven ei tulisi ennen huomista, mutta silti hän päätti valvoa ja odottaa. Ei hän unta saisi kuitenkaan.