Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

9.

Raven

1521

Uusivuosi oli vaihtunut ja talvi iskenyt jäiset kyntensä pohjoiseen maahan. Lohikäärmeet pysyttelivät luolissaan ja elämä vuorten varjossa kävi verkkaiseksi. Raven katseli ikkunastaan jokea, joka kuohusi höyryävänä ja laski sulana mustana railona pitkälle nummille jäätyen vasta hieman ennen sukeltamistaan lumen peittämään mustaan metsään. Linna oli kylmä paikka olla, vaikka sen pohjoinen seinä olikin louhittu kiinni vuoreen ja vuoren sisällä oli lämmin. Kuumat lähteet houkuttelivat sotilaita ja linnan väkeä rentoutumaan niiden lämpimään syliin. Raven ei kuitenkaan lojunut lämpimässä vedessä, vaikka tiesi sotilastovereidensa viettävän kaiken vapaa-aikansa luolastoissa, joissa oli lämmin kesät talvet. Hän oli levoton ja vaelsi huoneessaan ja linnan käytävillä odottaen kuninkaan kutsua. Jotakin tapahtuisi ja pian.

Hän oli aamulla harjoitellessaan Stormin johdolla linnan pihalla nähnyt kun Blacwellistä saapui ratsastaja. Sotilaan kasvot olivat paleltumilla ja kasvojen eteen nostettu villainen huivi oli kohmeinen jäätyneestä höyrystä. Mies oli nuori, mutta hengitys oli jäätynyt hänen kulmakarvoihinsa ja etuhiuksiinsa saaden aikaan harmaan paksun huurteen, joka vanhensi miestä. Hevonen oli yhtä jäinen ja kohmeessa. Tallipojat veivät sen nopeasti talliin ja kuivasivat sen hikoilleet lavat. Ratsastaja kiiruhti nopeasti linnaan, nyökäten vain ohimennen harjoitteleville sotilaille. Raven oli aistinut miehen kiihtyneisyyden. Haistanut hänen kehonsa stressin. Mitä oli tapahtunut?

Raven nousi erkkeriltä ja asteli takan eteen. Hän katseli tulta mietteissään. Miksi kuningas ei ollut kutsunut häntä luokseen? Oliko Storm jo kutsuttu? Koska hän saisi enemmän vastuuta sotilaana isänsä rinnalla? Raven tunsi turhautuvansa. Hän ei ollut minkään arvoinen seistessään siinä huoneessaan tekemättä mitään. Hän voisi auttaa jos Kuningas vain luottaisi häneen ja ottaisi hänet vakavasti.

Viimein hänen odotuksensa palkittiin. Käytävältä kuului laahaavia askelia. Raven nousi ylös ja avasi oven ennen kuin Hans ehti koputtaa sille. Hans katsoi häntä hieman ärtyneenä. Mies ei pitänyt hänestä. Ravenin läsnäolo selvästi hermostutti kuninkaan neuvonantajaa.

- Vaikka minä hiipisin huoneesi ovelle kuulet minut silti. Etkö sinä muuta tee kun seiso korva kiinni ovessa kaiket päivät? Hans kysyi. Raven ei vaivautunut vastaamaan. Hän katsoi Hansia, joka jo nyt oli poikaa päätä lyhyempi ja odotti häneltä syytä vierailuun.

- Kuningas haluaa tavata sinut. Hans sanoi hieman koppavasti ja astui pois oven edestä tehden tietä prinssille. Raven lähti sen enempää kyselemättä harppomaan kohti kuninkaan tyhuonetta. Hänen piti malttaa mielensä, jottei hän olisi juossut käytävällä.

Kuninkaan huoneessa oli lämpimämpi kuin käytävällä. Sen kivisiä seiniä peitti paksut villaiset shaalit ja suuressa takassa paloi kaiken aikaa valkea. Ikkunat olivat pienet ja kapeat. Ne eivät juurikaan tuoneet valoa, mutta eivät myöskään päästäneet nummilta puhaltavaa tuulta sisälle. Isä seisoi takan äärellä tuijottaen valoon. Hänen hoikka figuurinsa näytti mustalta liekkejä vasten. Myös Storm ja aamulla linnaan ratsastanut sotilas olivat paikalla. Nuoren sotilaan hiukset ja kulmat olivat sulaneet, mutta posket ja nenänpää näyttivät räikeän punaisilta ja paleltuneilta.

- Raven ajattelin että sinunkin on hyvä kuulla tämä. Kuningas sanoi katsomatta poikaansa, joka seisoi keskellä pyöreää huonetta kasvot työpöytää kohden ja sen takana seisovaa tuleen tuijottavaa isää. Raven ei nähnyt isän uutta pappia, mutta haistoi tämän olevan jossakin suuressa huoneessa. Ehkä parvella kirjahyllyjen varjoissa. Isä kääntyi. Hänen silmänsä olivat synkät ja vihaiset.

- Sain juuri kuulla että kaupungissa on syntynyt kapinamielisiä aatteita ja ryhmittymiä, jotka ovat selvästi kuningasvastaisia. Kuningas sihisi ja piti pienen tauon. Raven sulatteli kuulemaansa ja oli juuri kysymässä lisää asiasta, kun kuningas jatkoi puhettaan.