Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

10.

Dina

Kun nousin huoneeseeni tiesin että tulevat tapahtumat muuttaisivat elämäni. Olin kuitenkin valmis siihen. Vihasin kaikkea kuninkaaseen liittyvää. Joten vihasin hänen julmaksi kutsuttua poikaansakin. En usko että olisin kuitenkaan uskaltanut lähteä suorittamaan tehtävääni, jos en olisi törmännyt Roniin. Äänettömässä lumisateessa. Illassa, joka tuntui unelta. Ron ilmestyi kuin tyhjästä ja valoi pelkoni tilalle uskoa. Ron sinun vuoksesi tekisin mitä vain. Olen soturiprinsessasi.

Dina istui penkillä ikkunan vieressä ja tuijotti lumisateeseen. Leipurin tuvassa paloi vielä kynttilöitä. Siellä oli Ron. Hän oli palannut taistelusta. He olivat tavanneet äsken. Sattumalta. Lumisateessa. Dinan sydän pamppaili edelleen. Hän tuijotti leipurin tuvan ikkunaa kadunvarrella, eikä kuunnellut ylhäältä kaikuvia huutoja, kun sotilaan jalkaa amputoitiin. Gol istui tuvan pöydän ääressä ja joi viiniä näyttäen kireältä.

- Mitä sinä haaveilet tyttö? Gol kysyi. Dina kääntyi hitaasti miehen puoleen ja kohautti olkiaan. Hän vihasi Golia. Ronin saapuminen, heidän keskustelunsa oli valanut Dinan epätoivon tilalle kuitenkin rohkeutta. Hän mietti Ronia ja sitä ettei Gol tiennyt miten voimakkaaseen viholliseen Dinalla oli suhteita. Ron oli yksi niistä jotka olivat aloittaneet sodan. Yksi rohkeista edelläkävijöistä. Eivätkä he tienneet. Heille Ron oli vain leipurin poika. He eivät edes huomanneet, että Ron oli ollut poissa useita päiviä taistellessaan kasvot peitettyinä haltioiden kanssa vapauttaakseen pohjoisen hullun kuninkaan kynsistä. Ron oli sankari ja Dina halusi olla hänen vertaisensa. Siksi hän oli vastannut myöntävästi Ronin pyyntöön.

- On epäkohteliasta olla vastaamatta. Kuka sinut on kasvattanut? Gol ärähti. Hän oli humalassa. Humalassa mies oli entistäkin sietämättömämpi, mutta kun hän nukahtaisi hän ei heräisi ennen aamua. Ei vaikka Dina nousisi ja hiipisi miehen ohitse portaisiin.

- Katselen vain lumisadetta. Mielummin sitä kun sinua. Dina sanoi. Gol katsoi häntä ja hänen ilmeensä seikkaili kahden vaiheilla. Suuttuako, vai huvittua?

- Olet sinä kyllä aika tapaus. Miksi vihaat minua niin paljon? Ettei vain suonissasi virtaisi kapinallisten verta? Gol epäili. Dinan sydän hakkasi. Näkikö mies hänestä että hän suunnitteli jotakin? Hän yritti rauhoittua ja hymyili happamasti.

- Ei se johdu siitä että olet sotilas, vaan siitä että olet vanha ilkeä juoppo. Hän tokaisi ja Gol rävähti nauramaan.

- Olet kyllä pahasuisin nainen jonka olen tavannut. Ei ihme ettet ole löytänyt itsellesi miestä. Tuollaista kukaan haluaisi. Kiukkuinen kuin ampiainen ja sukukin täynnä lainsuojattomia tai seinähulluja. Gol naurahti ja otti nyt viinipullon käteensä viitsimättä enää kaataa punaista juomaa lasiin. Hän kaatoi viiniä suoraan suuhunsa, niin että sitä valui alas suupieliä leualle. Dina katseli miestä inhoten, mutta niin kuin useimpina iltoina, tänään hän ei ahdistunut vieraasta kotonaan. Olkoot. Hän ei olisi täällä enää aamulla. Jos hän aikoisi toteuttaa lupauksensa Ronille, hänen olisi lähdettävä yön selkään. Ron lupasi suojella häntä ja auttaa pois kaupungista. Suojelua hän tarvitsisikin. Prinssin surmaajaa ei kohdeltaisi hyvin jos hän jäisi kiinni. Pelko kouraisi Dinan vatsaa. Hän epäröi. Ei halunnut lähteä tähän. Jos Palin palaisi, niin miten hän löytäisi Dinan jos Dina olisi pakosalla? Joutuisiko Palin kärsimään hänen teoistaan? Dina huokaisi ja katsoi taas Ronin talon ikkunaa.

Palin ei ollut täällä. Hän tuskin enää palaisi. Ron oli hänen ainoansa. Hän oli Ronin soturiprinsessa. Hän ei pelkäisi. Ronkaan ei pelännyt. Hän ei pettäisi tämän luottamusta. Tänä yönä hän tappaisi prinssin.