Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

25.

Raven

Kuka minä olen? Mistä minä olen tullut? Olin aivan eksyksissä. Ajatukseni saivat pääni halkeamaan. Kaikki mihin olin uskonut hajosi käsiini. Silmieni edessä valtakuntamme kaatui tuhoonsa. Jos minä en ollut minä enää, kuka minä olin? Kuka oli kuningas, joka oli minut valheessa kasvattanut? Oliko kaikki muukin mihin hän on saanut minut uskomaan valhetta? Mikä on totuus? MIKÄ ON TOTUUS?!

Raven heräsi. Hänen oli kylmä. Kehoa särki, niin kuin aina sen jälkeen kun hän oli menettänyt itsensä hallinnan. Hän tunsi kovan lattian. Haistoi pölyn ja isän. Avasi silmänsä. Näki kalterit. Säikähti ja nousi ripeästi istumaan ja katsomaan ympärilleen. Hän oli huoneessa, jota hän ei koskaan ollut nähnyt. Se oli kuitenkin yksi linnan huoneista. Raven tunsi kiviset seinät ja hajut. Hän haistoi isän kirjat ja tämän kuivat myrkyllisen hajun. He olivat jossakin lähellä isän työhuonetta. Huone oli pieni, eikä siinä ollut ikkunoita, mutta siellä oli häkki. Häkki johon hänet oli lukittu. Raven nousi ylös ja asteli rautaisten kaltereiden eteen tarttuen niiden kylmään pintaan. Hän oli hämillään. Ajatukset eivät tuntuneet saavan kiinni mistään teoriasta siitä miten hän oli joutunut tänne. Raven kuuli jostakin askelia. Sitten napsahtava ääni kun puupaneloituun seinään ilmestyi piilotettu ovi. Valo häikäisi silmiä. Raven tunnisti isänsä ääriviivat kirkasta päivänvaloa vasten ja näki kaistaleen isän työhuonetta hänen selkänsä takaa.

- Isä? Ravenin ääni oli surkea, kuin pienellä hämmentyneellä pojalla.

- Noh noh. Ei hätää. Arbush sanoi hiljaa ja asteli häkin oven luo avaten sen lukon pitkillä näppärillä sormillaan.

- Mitä tapahtui?Raven halusi tietää kun hän astui pois häkistä. Arbush näytti tuolia, jonka päälle oli nostettu housut ja paita. Raven meni pukeutumaan.

- Sinä muutuit. Arbush sanoi hänen selälleen. Raven joka oli vetänyt juuri housut jalkaansa jähmettyi ja kääntyi isäänsä kohden.

-Kauanko olin"poissa." Satutinko ketään? Raven kysyi huolissaan. Arbush katseli poikaa hiljaa.

- Olit muuttuneena vuorokauden...Sinä siis tiedät tästä? Hän kysyi. Raven painoi katseensa ja raapi hiuksiaan saaden ne vielä enemmän pystyyn päälaelle, jos mahdollista.

- Tiedän. Hän sanoi hiljaa.

- Miksi et ole sanonut mitään! Arbush henkäisi. Raven vilkaisi isäänsä nolona.

- Mitä sinä tekisit hullulla pojalla? Hän sanoi hiljaa. Arbush katsoi häntä hölmistyneenä hetken ja sitten hänen ilmeensä kirkastui ja hän naurahti kuivasti.

- Hulluna... Vai niin... Ehkä minun olisi pitänyt kertoa sinulle jo aikoja sitten... Hän mutisi itsekseen. Raven katsoi isäänsä kulmat kurtussa.

- Kertoa mitä? Hän intti. Häntä pelotti. Oliko hänessä joku vika ollut aina? Oliko hän sairas?

- Raven et sinä ole hullu. Muutut oikeasti sudeksi. Isä sanoi. Ravenin leuat loksahtivat auki.

- Anteeksi mitä? Hän kysyi ja epäili nyt että isä taisi olla heistä kahdesta se hullumpi.

- Niin. Et vain kuvittele sitä. Arbush jatkoi.

- En ole kuvitellut muuttuvani sudeksi! Raven huudahti hermostuneena ja heilautti käsiään pää aivan sekaisin kaikesta tapahtuneesta ja tästä keskustelusta.

- Ahaa. Isä sanoi ja hieroi leukaansa.

- Mielenkiintoista. Hän jatkoi. Raven älähti ääneen ja hieroi taas hiuksiaan.