Punaiset Lohikäärmevuoret: Ensimmäinen Osa - Uinuva Jumala

9.

Raven

Stormin vasen jalka oli kuollut. Varpaat olivat muuttuneet mustiksi ja turvonneiksi. Kantapää myös. Parantaja sanoi, että hänen jalkaansa ei voisi pelastaa. Miehen kivut olivat kovat. Raven näki sen miehen kalpeilta kasvoilta. Hän tiesi miten se sattui. Parantaja oli tutkinut hänetkin ja huomannut oikean jalan pikkuvarpaan muuttuneen tummaksi. Raven menettäisi vain varpaan. Se ei haittaisi, mutta Stormin ura sotilaana olisi ohitse. Ilta oli haikea. Storm joi viinaa suoraan pullosta, jonka suloinen apulainen oli antanut hänelle sairasteltasta. Hän ei puhunut siitä, että olisi tuhon oma. Hän esitti urheaa. Raven oli vihainen itselleen. Hän oli epäonnistunut täysin tehtävässä. Miehiä oli kuollut, Storm oli haavoittunut, eivätkä he olleet saavuttaneet mitään tältä matkalta. Hän ei halunnut palata linnaan sellaisten uutisten kanssa.

Gol vei heidät kaupungin laitamille. Mukulakiviselle kadulle, jonka varrella oli hirsisiä kaksikerroksisia taloja vieri vieressä. Hän pysähtyi yhden eteen. Se näytti kotoisalta.

- Täällä minä majailen. Gol sanoi ja hymyili hypäten alas vaunuista ja ojentaen kätensä auttaakseen Stormia. Raven oli tuntenut Golin aina, eikä koskaan ollut pitänyt vanhemmasta sotilaasta. Gol haisi valheelle.

- Sen tytön kanssa, joka oli teltassa? Raven kysyi ja astui alas vaunuista lumiselle tielle. Sotilas, joka oli vaunuja ajanut lähti heti jatkamaan matkaansa. Gol avasi ovea suurella avaimella ja naurahti.

- Kyllä vain. Mutta uskokaa pois suhteemme on täysin viaton. Tyttö on kuin ampiainen. Gol virnisti ja avasi ovensa.

- Teidän jälkeenne. Hän kumarsi ja antoi Stormin ja Ravenin linkuttaa sisälle.

He tulivat tupaan, jonka lämpö otti heidät vastaan lempeästi. Gol kiiruhti sytyttämään kynttilöitä ja öljylamppuja.

- Ylhäällä on kaksi kammaria. Storm sinut leikataan suuremmassa. Gol sanoi. Storm huokaisi ja istui tuvan penkille nojaten pöytään.

- Voi paskan paska. Hän sanoi hieman humalan, kivun ja kuumeen sumeltamalla äänellä. Raven katseli häntä kulmmiensa alta ja puri hammastaan. Hän ei osannut lohduttaa.

- Asuuko tyttö täällä yksin? Raven katseli ympärilleen. Hän oli tunnistanut tytön heti, kun oli nähnyt tämän teltassa. Hän oli usein miettinyt kultahiuksista tyttöä ja mitä hänelle kuului.

- Kyllä. Tytön vanhemmat olivat ensimmäisiä kapinallisia ja setä on seinähullu. Gal sanoi ja nauroi kaivaen seinän vieressä olevasta puisesta kaapista viinipullon.

- Siis oikeasti hän on hullu. Uskoo aikamatkustukseen. Gal sanoi iskien pullon pöytään Stormin eteen.

- Missä hän on nyt? Raven kysyi ja linkutti pienelle ruutuikkunalle, jonka kulmissa kasvoi kuurankukkia.

- Jossakin etsimässä jotakin. En tiedä. Luultavasti kuollut, tai jumissa taistelulinjan takana. Gol kohautti olkiaan ja etsi nyt toisten kaapeista laseja viinille.

- Sinä saat tytön huoneen. Ei ehkä ihan ihanteellinen huone prinssille, mutta parempi kuin teltta. Kelpaako se? Gol kysyi ja pysäytti isännöinnin ja katsoi nyt ulos tuijottavaa prinssiä.

- Kelpaa. Raven mutisi katsellen lumisadetta. Katua pitkin saapuivat vaunut.

- Parantaja tuli. Hän sanoi hiljaa, kun näki miehen pitkässä kaavussa astuvan vaunuista. Parantaja oli eri kuin heidän teltassa tapaamansa. Raven tunsi miehen.

- Tunnetko Parantaja Gebelin? Komensin miehen hakemaan hänet, kun sain tietää teidän loukkaantuneen. Gol ilmoitti. Raven nyökkäsi. Gebel oli pohjoisen kuuluisin parantaja. He olivat hyvissä käsissä. Siltikään tästä yöstä ei tulisi miellyttävä, varsinkaan Stormille.