I need you by my side✅

Yöllinen ystävä

*JOEL*

"Mä lähden nukkumaan. Huomenna jatkuu ne kuvaukset" huikkasin olohuoneessa riehuville miehille. Niillä näytti olevan hyvä meno. Olli katsoi mua kulmiaan kurtistaen, ihan kun olis suuttunut äsköisestä. Miten helvetissä se jätkä muuten oli ylipäätään edes hereillä enää, olihan kello jo sentään 2. Siltä kun sammui lyhty aina ensimmäisenä. Eikä siihen vaadittu paljoakaan...

Niko rymisteli Joonaksen ja seinän välistä mun luo ja halasi veljellisesti. Kyseessä oli tällä kertaa ennemminkin veli humala kuin veli Moilanen...

"Hyvää yötä Joel" se sanoi hymyillen ja lähti mun vastausta odottamatta takaisin kaulailemaan Joonasta. Yllättyneet käsi ylös!

Mumisin vain itsekseni sille vastauksen ja lähdin kohti eteistä. Luojan kiitos mun asuntoni oli vain seuraavan seinän takana. Ei ainakaan ollut pitkä matka. Tai no.. sen sai kai itse määritellä oliko se hyvä vai huono asia... mä olin tyytyväinen jos saisin nukuttua edes muutaman tunnin.

"Joel, oota mua" kuulin äänen takaani.

Aleksi seisoi miltei mun vieressä ja katsoi mua odottavasti. Sen siniset silmät näytti aina yhtä lempeiltä. Toisin kuin mun. Aivan täydellinen vastakohta vaikka väri olikin täysin sama.

"Mä tuun kanssa" se sanoi ja ryhtyi vetämään kenkiä jalkaansa.

Sillä oli mustat maiharit joista mä olin ollut kateellinen likipitäen puolen ikuisuutta. Eikä se kateus tulis koskaan hälvenemään. Jos meillä olis ollut samankokoinen jalka, mä olisin varastanut nuo ja syyttänyt siitä Porkoa.

"Voinks mä tulla yöks? Ei jaksais lähteä tonne.." se kysyi meidän astuessa rappukäytävään. Ulkona satoi kaatamalla ja ukkosti, ellei sitten kolmas maailmansota ollut juuri alkanut. Rohkenin hieman epäillä asiaa, joten..

"Joo totta kai" vastasin samalla etsien kämppäni avainta.

Olispa ollut muuten kunnioittavaa pistää kaveri kävelemään yksin rankkasateessa himaan vaikka itse asuit bilehileen seinänaapurina. Puolensa toki kummassakin, sen bilehileen tuntien...

Kuulosti muuten rappukäytävässä aina yhtä karulta kun ulko-ovi avautui tai meni kiinni. Helvetillinen kaiku.

Mä päästin Alen sisään ja suljin oven perässäni. Vasta sisälle päästyäni mä älysin ettei mulla ollut tarjota miehelle sohvaa. Eräs nimeltä mainitsematon Joonas Porko oli nimittäin viime bileissä päättänyt laittaa sen uuteen uskoon, eikä mun uusi ollut vielä tullut.

"Mikäli et halua nukkua lattialla, joudut tulemaan mun viereen" totesin hiuksiani haroen ja suunnistin keittiöön etsimään jotain syötävää. Useampaan otteeseen todettu ettei alkoholisoitumisen jälkeen kannattanut mennä nukkumaan ilman että oli syönyt jotain. Ihan vaan näin omakohtaisena kokemuksena..

Eikä tuo yhdessä nukkuminen mikään uusi juttu olis ollut muutenkaan. Oltiin me ennenkin sänky jaettu. Olipa meitä joskus samassa hotellihuoneen sängyssä ollut neljäkin äijää. Niko nukkui Joonaksen kanssa lusikassa, mä jossain mahdollisimman kaukana niistä ja Olli jalkopäässä kuin koira konsanaan. Tämä oli siis vielä aikaa ennen Aleksia.

"Ei mua haittaa" mies vastasi hartioitaan kohautellen ja seurasi mua keittiöön.

Mun jääkaappini näytti aina yhtä ravitsevalta... purkki maitoa, juustoa, rasia voirasvaa, juotava jogurtti ja jauhelihapaketti. Miten niin mä en panostanut ruuanlaittoon?

Löytyi multa sentään ylähyllyltä leipää ja kurkkua. Kahvia näytti olevan paketti tolkulla, mut siitä ei ikävä kyllä tainnut olla paljoakaan apua näin keskellä yötä.

"Haluut sä jotain?" kysyin samalla heitellen ruokatarvikkeita keskelle pöytää. Mies katsoi mua huvittuneena ja pudisteli päätään.

"Mä otan vain lasin vettä ja meen nukkumaan" se vastasi ja sukkuloi itsensä mun takaa tiskikaapin luo. Sen oli aivan pakko mennä pienimmästä välistä mistä mahtui juuri ja juuri. Sen kädet tarttui mua lantiolta, ihan kun se olis jotain auttanut. Helpommaksi olis tullut kiertää koko keittiö.

Se etsi käsiinsä lasin, täytti sen vedellä ja veti ykkösellä alas. Olisinpa mäkin pystynyt samaan. Mulla tuo toimi vain ja ainoastaan valkoviinin kanssa. Joskus ehkä saattanut mennä myös kaljan kanssa...

Mä nyökkäilin vain ja ryhdyin tekemään itselleni leipää jotta pääsisin itsekin joskus nukkumaan. Aleksi poistui keittiöstä jälleen mahdollisimman pientä väylää käyttäen. Humala kun ei vain antanut aivosoluille mahdollisuutta toimia.

Saatuani aikaiseksi söpön sämpylän, mä heitin tarvikkeet takaisin kaappiin ja lainasin Alen käyttämää vesilasia. Joku herkkänahkainen olis voinut jopa järkyttyä moisesta mut ei se meitä haitannut. Eihän se ollut ystävä eikä mikään jos sä et voinut juoda sen kanssa samasta lasista. Tai sitten meillä vaan oli hyvin erikoinen käsitys ystävyydestä.

***

Saadaanpas vähän jatkoa tähänkin :) Pienenä spoilauksena... tulee muuten sunnuntaina ihan uutta tarinaa joka onkin astetta erilaisempi kun nämä muut :)