I need you by my side✅

Jos menetän sut?

*JOONAS*

Pidin Nikoa tiukassa halausotteessa ihan kun se juuri olisi ollut pinkomassa karkuun. Tuskin sillä oli aikomustakaan mutta ne vähäisetkin suunnitelmat mä halusin vesittää heti alkuunsa.

Se istui sohvalla mun sylissä, pää mun rintaan nojaten. Kuunteli kaiketi mun epätasaisia sydämen lyöntejä. Niissä sitä kuuntelemista kerraksi olikin... 

Sen käytös oli viime aikoina herättänyt mussa lievää hämmennystä, sillä se oli ollut kaikkea muuta kuin oma itsensä. Aina kun mä olin kysynyt asiasta, sen mielestä kaikki oli hyvin. Mä rohkenin olla toista mieltä...

Mä tiesin kyllä etten aina ajatellut sanomisiani loppuun ja saatoin tahtomattani päästää suustani jotain sellaista mikä loukkasi toista. Mut se ei ollut mun tarkoitukseni ja Niko jos kuka sen tiesi ja sai sanottua takaisin jos jokin sitä vaivasi. Nyt se ei sanonut mitään ja se sai mut ajattelemaan kaikenlaista... yliajattelun kierre oli paskamainen..

"Onks kaikki hyvin?" päätin kysyä.

Tiesinhän mä vastauksen jo mutta jos mä olisin vaikka tällä kertaa saanut sen puhumaan siitä ihan itse, mikä oli vialla. Se sen kuitenkin meistä kahdesta käytöksensä perusteella paremmin tiesi. Ainakin mä uskoin niin. Se vaan olis ollut jo melkoinen erävoitto..

"Sun lähellä on aina asiat hyvin" se tokaisi.

Laskin toisen käteni sen pään päälle ja silittelin sen laineilevia hiuksia. Ne oli pehmeät ja tuoksui hyvältä. Se halusi aina pitää hiuksistaan hyvää huolta. Se oli musta aika söpöä. Ei se mitenkään aiheeseen liittynyt mutta ihana sivuhuomio vai mitä?

"Sä oot viime aikoina ollu vähän outo" uskaltauduin sanomaan. 

Se vähän , oli ehkä turhan lievästi ilmaistu. Musta tuntui kuin koko ihminen olis muuttunut meidän suhteen takia. Olikohan se sittenkin virhe... se että Joel ja Aleksi sai suhteensa toimimaan, ei tarkoittanut et meidän suhde välttämättä toimisi. Ehkä me oltiin sitten vain liian hyviä frendejä päästäksemme tunnetasolla vielä pidemmälle...

"Totta puhuen... mua vähän mietityttää yks juttu" sen sanat sai mun sydämen lyömään päinvastaiseen tahtiin ja tuskahien nousemaan pintaan. Nopeasti ja kivuttomasti.. kuin laastarin repiminen.

"Kerro vaan" sanoin rohkaisevasti ja siirsin käteni pois sen hiuksista. 

Olisko liikaa pyydetty jos tämä keskustelu käytiin kasvotusten? Tarpeeksi vakavasti otettava.. tai sitten se vain oli liikaa meille kummallekin. Ehkä...

"Jos mä teen jotain mistä et tykkää, kai sanot sen?" mies sanoi hiljaa.

Sen kysymys hämmensi mua suunnattomasti. Kai mä edelleen olin se sama Joonas kuin ennenkin vaikka me seurusteltiinkin... ei se muuttanut mun luonnetta miksikään. Kyllä mä osasin edelleen sanoa jos mua jokin vaivasi tai sen käytös vitutti mua syystä tai toisesta.

Siinä sivussa mä toki odotin Nikolta itseltään aivan samaa. Eipä ollut sekään mitään puhunut vaikka ilmeisesti olis ollut syytä sille.

"Mistä nyt on kyse?" kysyin vakavana.

Siirsin sylissäni makaavaa miestä hellästi sivummalle ja jäin katsomaan sitä odottavasti. Se sai mut tuntemaan oloni sellaiseksi kun mä olisin tehnyt jotain mikä sen oli saanut suunniltaan. Kerro mullekin mitä se oli, sillä mä en itse tiennyt!

"Pelkään et menetän sut..." se sanoi pitäen katseensa tiukasti lattiassa.

Katsoin sitä hämilläni sen sanat kuultuani. Mistä ihmeestä se oli tuollaista saanut päähänsä? Enhän mä ollut mihinkään menossa.. ei mulla ollut syytä siihen. Kaikki pitäisi olla enemmän kuin hyvin. Oliko mulla virheellinen käsitys siitä?

"Minkä ihmeen takia?" kysyin hämilläni.

Sen silmät näytti pelokkailta ja jotenkin arvaamattomilta. Ihan kun se ei olisi edes tuntenut mua enää. Vaikka mikään ei ollut muuttunut... mä en enää tuntenut Nikoa.

"Jos mennään liian pitkälle liian nopeesti.." se huokaisi.

Ja mä mietin vain että mitä ihmettä tuo mies oikein puhui... mehän oltiin jo ennen tätä menty turhankin pitkälle. Sen olisi luullut olevan ongelmista pienin...

"Musta sä et pääse eroon yrittämälläkään" tokaisin hymyillen.

Nostin sitä hellästi leuasta ylemmäs ja painoin kevyen suudelman sen huulille. En mä ollut menossa minnekään. Mulla ei ollut siihen syytä tai halua vielä vähemmän. Sen vierellä oli hyvä olla enkä mä sitä kehenkään olisi suostunut vaihtamaan vaikka olis käsketty. Mieluummin mä olisin sitten ollut yksin koko lopun elämääni. Onneksi mun ei kuitenkaan tarvinnut. Mulla oli juuri nyt kaikki se mitä mä uskalsin koskaan edes toivoa.

***

Myöhänen tänään kun olen lievässä tokkurassa ollu koko päivän uuden lävistyksen jäljiltä ::) Mutta tässä viimeinen osa näiden kahden näkökulmasta ja ens osassa hypätään jo timeskipillä etiäppäi O_o