I need you by my side✅

Hukassa

Heräsin helvetilliseen koputukseen ja yritin parhaani mukaan saada kiinni tilanteesta. Mikä maa, mikä valuutta? Mä en olis tiennyt kyseisellä hetkellä varmaan omaa nimeänikään.

Nousin sängystä ja laitoin valot makkariin ja olohuoneeseen. Hitto miten kirkasta! Parempi olla tärkeää asiaa kun mä olin valmis miltei sokeutumaan sen vuoksi.

Astelin ovelle tehdäkseni ärsyttävästä koputuksesta lopun ja katsoin turhautuneena rappukäytävässä seisovaan hahmoon.

"Tuliks se tänne?" Olli kysyi.

Katsoin sitä silmiäni siristäen. Niin kuka tuli? Ainakaan mun tietojeni mukaan täällä ei muita ollut. Vaikka olis ollut varmaan tarpeen, kiitos äänekkäiden seinänaapurien..

"Kuka?" Kysyin hämilläni.

Sen katse näytti huolestuneelta. Oliko jotain vakavaa sattunut? Hetkinen.. oliko nyt kyse Nikosta?!

"Niko" se sanoi.

Mä en olis tullut edes avaamaan ovea jos se mies olis ollut mun sängyssä. Siellä mä olisin täysin siihen kietoutuneena. Välittämättä ympäröivästä maailmasta yhtään mitään.

"Se sano baarista lähtiessään et tulee käymään.

Ei ollut Nikon tapaista eksyä matkalla mun luo. Kyllä se tänne osasi vaikka silmät kiinni. Minne se oli oikein jäänyt?

"Ei oo näkynyt" sanoin ja katsoin hetken huolestuneen näköiseen Olliin. Yritin saada jotain tolkkua siitä mistä nyt oikein oli kyse.

"Tuut sä mukaan?" Se kysyi.

No vittu mieti! Totta helvetissä mä olin tulossa etsimään sitä. Pelkkä ajatuskin siitä et sille olis tapahtunut jotain, sai mut paniikkikohtauksen valtaan.

"Totta helvetissä tulen" tuhahdin.

Olli jäi ovelle odottamaan kun mä lähdin etsimään makkarista housuja jalkaani ja jotain paitaa päälle. Ihan sama mitä kunhan vain nopeasti jotain.

Ei todellakaan ollut Nikon tapaista lähteä vaeltamaan baarista yksin kotiin ja eksyä matkalla. Mun olis vain pitänyt mennä niiden mukaan... ei se musta muuten olis parantunut mutta ainakaan se ei olis hukassa yksinään. Ja mä kun luulin olevani vain meistä se jonka perässä sai juosta ympäri kaupunkia baari-illan päätteeksi...

Vedettyäni siniset farkut jalkaani, nappasin tuolilla lojuvan hupparin ja kiskoin vetoketjun kiinni. Lähdin eteiseen kohti Ollia ja olin täysin valmiina metsästämään Nikon vaikka kiven kolosta.

"Tommi kävi heti aamusta sen luona tuloksetta" Olli kertoi.

Mua alkoi todella ahdistaa koko asia. Olinko mä ajanut sen noin pahaan shokkiin typerine tunnustuksineni.. mä toivoin vain koko sydämestäni et missä ikinäkään se oli, se oli kunnossa.

"Mites noi?" Se sanoi osoittaen Joelin asunnon ovea.

Niillä kahdella tuskin oli mitään käsitystä edes koko ympäröivästä maailmasta. Ne ei tienneet mistään muusta mitään kuin toisistaan. Se kävi hyvin selväksi viime yönä...

"Niiden ovikellon soittelusta ei muuta iloa olis kun se et ne sais hereille" murahdin.

Ei mulla muuten mitään niitä vastaan ollut mut musta olis ollut ihan mukavaa saada nukkua ilman ylimääräisiä häiriöitä. Joel oli tainnut unohtaa kuka sen seinän toisella puolen asuikaan...

"Anna toisten olla. Ne on niin rakastuneita" Olli naurahti.

Se mua niissä tällä hetkellä varmaan eniten ärsyttikin. Tai sitten mä olin vain lopen kyllästynyt olemaan yksin ja täysin katkeroitunut ystävieni onnesta. Mä olin huono ihminen!

"Mä tiedän. Vietän yöni rakastavaisten seinänaapurissa.." huokaisin.

Olli katsoi mua huvittuneena, toinen kulma koholla. Kyllä se tiesi varsin hyvin mistä mä puhuin.

"Joel on varmaan päättäny kostaa kaikki sun ja Nikon touhut huudattamalla Aleksia kaiket yöt" se sanoi. Jotain todella tyypillistä sille pikku saatanalle. Tätä se varmaan olikin odottanut koko ikänsä. Koston suloista katkeruutta... sitähän mä eniten kaipasinkin.

Pudistelin vain päätäni ja lähdin marssimaan portaita alas. Ei Niko sillä löytyisi et me jauhettiin turhanpäiväistä paskaa rappukäytävässä.

"Onks teillä ollu jotain riitaa?" Olli kysyi yhtäkkiä.

Ei kai asiaa niinkään voinut luonnehtia.. mä vain olin epätoivoisen rakastunut ja toisten onnesta kuuleminenkin poltti mun sysimustaan sieluuni reiän...

"Ei. Niiden söpöily vaan ottaa päähän" huokaisin.

Mä en olisi saanut sanoa noin. En edes ajatella. Mä tunsin oloni muurahaistakin pienemmäksi.. mahtoikohan sitä valoa tunnelin päässä näkyä milloinkaan? Tuskinpa vain...

"Mä tarkotin sua ja Nikoa" sen sanat sai mut hämmentymään.

Eihän se edes tiennyt mun tunteista Nikoa kohtaan... eikä se oikeastaan tainnut tietää mistään muustakaan. Mä en ollut edes varma oliko se ollut paikalla Nikon kertoessa sen erosta.. tästä tulis vielä helvetin pitkä tarina. Ilman niitä surullisen kuuluisia lopputekstejä..

"Ei. Miks niin?" Kysyin avatessani alaovea.

Ulkona oli jo yllättävän valoisaa, joskin hieman viileää. Huppari ei siis ollut liioittelua. Nyt oli kaiketi aamu mutta kellonajasta mulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Oli mitä oli. Ei se niin tarkkaa ollut.

"Se vaan sanoi lähtiessään et olis pitänyt pyytää sulta anteeks" Ollin sanat sai mut pysähtymään niille sijoilleen. Mä vedin väkisin silmille kohonneet kyyneleet takaisin ja huokaisin hiljaa. Eihän sillä ollut mitään syytä pyytää anteeksi...

"Koitetaan nyt vaan löytää se, jooko?" Sanoin pakottaen hennon hymyn huulilleni. Jostain se oli pakko löytää. Mä en suostuisi lopettamaan etsimistä ennen kun tiesin sen olevan turvassa ja kaiken olevan hyvin. Sen mä olin sille velkaa kaiken tämän jälkeen..

***

Missähän Niko luuraa?! O_o