I need you by my side✅

Ikävä

*JOONAS*

Mä pyörin sängyssä vailla pienintäkään käsitystä nukkumisesta. Nikon kanssa käyty keskustelu ahdisti mua ja sai mut taas muistamaan kuinka helvetin kivuliasta yksipuolinen rakkaudentunnustus saattoikaan olla. Ei asiaa auttanut vähääkään se et mä tiesin kaikesta huolimatta sen välittävän musta mut kun ne tunteet oli lähinnä täysin eri puusta veistetty kuin mun, ei se juurikaan lohduttanut.

Vaikka se oli luvannut ettei tämä tulisi vaikuttamaan meidän väleihin ja siihen mitä kaikenlaista oltiin tehty. Totta helvetissä se vaikutti. Turha pelata mitään friends with benefits leikkejä kun tunteet oli pelissä. Olishan se ollut väärin Nikoakin kohtaan. En mä itsestäni ollut huolissani. Kyllä mä sen olisin handlannut. Mä en vain halunnut et Niko joutuisi tuntemaan itsensä kusipääksi. Ei se ansainnut moista leimaa.

Kyllästyin turhanpäiväiseen sängyssä pyörimiseen ja nousin istumaan hiljaa kiroillen. Jos asiat olis olleet kuten ennen, mä olisin ollut jo soittamassa Joelille ja purkanut tuntojani sydän verillä. En mä kuitenkaan halunnut häiritä sen rauhaa nyt kun se sai vihdoin viettää laatuaikaa rakkaansa kanssa. Miten hitossa mä sain tämänkin kuulostamaan katkeralta?

Nikolle soittelussa taas ei ollut mitään taikaa. Kaikki oli sanottu ja turha asiaa sille oli enää purkaa. Se olis vain tuntunut todella oudolta... kelle mä sitten olisin soittanut? Ehkä mun olis pitänyt vain lähteä ulos potkimaan kiviä. Vierivä kivi ei sammaloidu, vai miten se meni... sehän palveli siis kaikkia osapuolia.

Olin vähällä säikähtää kuoliaaksi kun seinän toiselta puolen kuului hirveä tömähdys. Ette saatana voi olla tosissanne?! Mä todella toivoin et jompikumpi niistä löi vain päänsä. Ei se suuri menetys olis ollut kummankaan tapauksessa. Uskoitteko muuten jos mä sanoin ihan tosissani olevani onnellinen niiden puolesta? Ette varmaankaan...

Olin mä joskus onnellinen ollut ihan itsenikin puolesta. Pitkälti ne olivat vain olleet Nikon aiheuttamia tunnetiloja. Sen kanssa mä olin aina ollut ihan aidosti onnellinen. Ei mun tarvinnut milloinkaan esittää sitä. Se tuli vain luonnostaan, eikä sen tarvinnut oikeastaan tehdä edes mitään ihmeellistä. Olinko mä tietämättäni ollut rakastunut siihen jo pidemmän aikaa?

Nappasin puhelimen yöpöydältä ja näin juuri kyseiseltä brunelta tulleen viestin. Mä tunsin samantien perhosparven vatsassani. Kumma juttu et ne oli päättäneet pesiä sinne...

Niko oli lähtenyt Ollin ja Tommin kanssa baariin ja pyysivät aiemmin tänään mua seurakseen. Mä olin nähnyt järkevämmäksi ratkaisuksi jäädä himaan rikki revityn sydämeni kanssa. Ihan kun musta jotain iloa baarissa olisi ollut... kuitenkin olisin vain yön pikkutunneilla päätynyt Nikon syliin ja sitä varmaan tässä kohtaa vähiten oltais kaivattu...

Joelia ja Aleksia ne ei edes vaivautuneet kysymään. Antakoon rakastavaisten tehdä omia juttujaan. Tuskin ne baarissakaan muuta olis tehnyt kuin olleet toistensa kimpussa. Sitä ne teki treenikselläkin jatkuvasti. Alkuhuuma oli sitten saatanan suloista...

Avasin Nikolta tulleen viestin ja kyyneleet kohosi samantien mun silmiin. "Ikävä sua hattarainen" se oli laittanut ja heittänyt perään kolme mustaa sydäntä ja surusilmäisen emojin. Et uskokaan miten paljon mä ikävöin sinua... et uskokaan...

Hetken mä pyörittelin puhelinta kädessäni ja mietin mitä sille olisin vastannut. Ihan kun se sillä olis ratkennut. Mä vain tiesin et ikävöin sitä itsekin aivan helvetisti.

Näpyttelin vain vastaukseksi surullisen emojin kera tekstin "mullakin sua"... ainakin se oli totuus ja se sai luvan riittää. Ei mulla ollut antaa muuta. Tai olisi varmaan ollut mutta miksi mä antaisin jotain sellaista mitä ei kuitenkaan voitais milloinkaan ottaa vastaan. Ei ainakaan niin kuin se oli tarkoitettu.

Mun puhelin ilmoitti jälleen vastauksesta mut mä en vaivautunut edes katsomaan. Se oli kuitenkin juonut, eikä ollut siinä mielessä oma itsensä. Ihan hyvin se olis voinut alkaa vakuutella mulle vilpitöntä rakkauttaan tarkoittamatta sitä. Se oli nyt kaikkea sitä mitä mä tässä kohtaa vähiten kaipasin.

Mä toivoin vain et olisin jossain kohtaa päässyt edes lähelle sitä, mitä mun seinän takana kuherteleva kaksikko oli. Joskus tulevaisuudessa ehkä. Kun sydän oli päästänyt irti näistä tunteista ja oli valmis menemään eteenpäin. Löytämään jonkun jota rakastaa ja jonkun joka rakasti sua takaisin juuri samalla tavalla. Harmi vain että mä tiesin itsekin et en tulis koskaan rakastamaan ketään niin kuin mä Nikoa rakastin.

***

Pahoittelen jatkuvaa näkökulman vaihtelua :) Koittakaa kestää <3