I need you by my side✅

Stressaantunut

Me oltiin sovittu jätkien kanssa et Aleksin läksiäiset pidettäis sen lähtöä edeltävänä päivänä. Sopiva ajankohta vai mitä? Kevyt darra ja helvetin pitkä lento oli huikea yhdistelmä. Ei kateeksi käynyt...

Muut oli sitä mieltä et se osaisi vähiten odottaa mitään kun se tapahtuisi niin myöhäisessä vaiheessa ja kaiken lisäks vielä mun kämpillä. Mä kun tiesin et me tultais viettämään Aleksin lähtöä edeltävät päivät aika tiiviisti sen luona. Olihan sen tavarat sun muut kuitenkin siellä.

Mä laahustin rappusia pitkin kohti kotia kun olin päässyt ulos autosta. Tommi oli ollut ystävällinen ja heittänyt mut ohimennen himaan. Ei kateeksi käynyt sitäkään tuon ajomatkansa kanssa. Se olikin heti suoraan sanonut et huomenna ei tarvinnut soitella sitä sitten tänne.

Eikä ollut tarkoituskaan. Meillä oli vielä viimeisiä pakkaushommia Aleksin kanssa, joten oltais varmaan aika tiiviisti sen luona koko päivä. Sitten siitä seuraavana iltana olisi tarkoitus jo viettää sitä kyseenalaista lähdön juhlaa. Joka mulle oli juhlasta kaukana. Mä yritin ihan tosi tsempata!

Avasin oven ja astuin sisään asuntoon jossa oli täysi valaistus päällä. Kello oli ollut puoli kaksi meidän lähtiessä treenikseltä ja mä luulin Aleksin olevan jo unessa saavuttuani kotiin. Vieläkö se jaksoi raataa? Keskellä yötä..

Mun sydän oli sulata silkasta rakkaudesta kun mä näin olohuoneen sohvalle nukahtaneen mustahiuksisen söpöläisen. Sen puhelin oli tipahtanut kädestä lattialle ja kaikki tavarat jääneet lojumaan pitkin huonetta. Siihen se oli väsynyt kesken kaiken.

Menin sitä lähemmäs ja kyykistyin sohvan vierelle. Katselin hetken tuota kertakaikkisen suloista näkyä ja silitin hellästi sen tummia hiuskiehkuroita.

Mä en olisi sitä halunnut herättää mut tiesin sen kiroavan mut aamulla alimpaan helvettiin jos en sitä sänkyyn olisi hätistänyt. Mun sohvani kun ei ollut mikään maailman selkäystävällisin nukkumapaikka.

"Hei.." kuiskasin hiljaa.

Se tuhahti tyytyväisenä ja käänsi vain kylkeään. Jos mä vaan annoin toisen nukkua. Enköhän mä sen aamukiukusta selvinnyt. Olin mä ennenkin joten miksi tämä olis poikkeus. Sai se aina yrittää esittää vihaista mut suurin osa sen yrityksistä meni penkin alle pahemman kerran. Sitä vaan ei voinut ottaa tosissaan.

Tai sitten mä käyttäisin oman käden oikeutta ja kantaisin sen sänkyyn. Pääsisipä ainakin pehmeään ja lämpimään sänkyyn. Mun lähelle, turvalliseen syliin. Vielä pieneksi hetkeksi.

"Tuuhan tänne" sanoin hiljaa ja nostin Aleksin hellästi syliini.

Se mumisi itsekseen jotain mistä tuskin oli edes tarkoitus saada selvää. Nuku vain. Se raotti unisia silmiään hieman mutta suurempi väsymys tuntui vievän voiton, eikä se montaa sekuntia jaksanut silmiään auki pitää.

Kannoin sen makuuhuoneeseen ja laskin varovasti sängylle. Ihan kuin hauraampaakin lasiesinettä olis käsitellyt. En mä halunnut sen särkyvän enää yhtään enempää...

Se kääntyi kyljelleen ja tuhahti tyytyväisenä. Pieni oli jo niin väsynyt tähän kaikkeen... ja ihan ymmärrettävästi. Kyllä se siitä kohta paremmaksi kääntyi. Tai pahemmaksi... mutta ainakin tämä järjetön stressaaminen ja häslinki olis vihdoin ja viimein ohi. Se taisi olla enää ainut hyvä asia tässä...

Kävin sammuttamassa olohuoneesta valot ja toistin saman makkarissa. Minähän en tunnetusti saanut unta jos jostain loisti edes pienikin valonpilkahdus. Minkä pimeyden kuningas luontaiselle ominaisuudelleen mitään mahtoi...

Heitin päällysvaatteeni lattialle ja kömmin Aleksin vierelle. Nappasin jalkopäästä peiton, jonka vedin meidän päälle. Änkesin kiinni sen kylkeen ja kiedoin käteni sen lämpöä hohkaavan kehon ympäri. Tähän oli hyvä nukahtaa. Mieluiten mä olisin viettänyt siinä koko loppuelämäni mutta siihen mä tyydyin mitä saatavilla oli. Mun sylissä kun oli kaikki mitä mä koskaan olisin voinut toivoa...

***

Palkitsin itseni rokotteesta selviämisestä, julkaisemalla uuden osan :) (ja hankkimalla uuden tatuointiajan.... )