I need you by my side✅

Täydellinen ilta

Polttava kosketus tuntui varpaissa asti kun tutut kädet seikkaili mun paidan alla. Se teki niin hyvää et mä olisin melkein halunnut itkeä. Siinä tapauksessa toisessa osapuolessa oli oltava jo jotain todella maagista... mun tapauksessa se vaati enemmän kuin paljon. Ehkä tuossa miehessä sitten oli jotain maagista, yliluonnollista... kai se olis pitänyt olla tiedossa jo pitkään. Aina se vain jaksoi yllättää.

Aleksi istui hajareisin mun sylissä, huulet lukkiutuneina mun omia vasten kun mä nojasin selkäni sängyn päätyyn. Mulle olis kelvannut vallan mainiosti sohvakin mutta tuo mustahiuksinen ihanuus halusi sänkyyn. En mä todellakaan siitä valittanut. Päinvastoin. Totta kai mun olis pitänyt tietää mihin treffi-ilta päättyy. Niin se meidän kohdalla viimeksikin oli makkariin päättynyt. Jos niitä nyt edes treffeiksi pystyi kutsumaan.

Tätä iltaa sen sijaan pystyi joten eiköhän se ansainnut arvoisensa päätöksen. Mikä siinä olikin et ennakko-oletuksena treffien oli päätyttävä aina sänkyyn tai muuten ne oli menneet pieleen?

Vaikka me oltais nukahdettu olohuoneen sohvalle, mä olin sitä mieltä et tämä ilta oli ollut täydellinen. Aleksi oli todella panostanut ruokaan ja se oli ostanut jopa pullon valkoviiniä. Kuvitelkaa! Mies joka vihasi sitä enemmän kuin minä lintuja! Ja se oli paljon sanottu!

Kaiken hyvän lisäksi se oli vielä onnistunut yllättämään mut täysin. Sekään tehtävä ei ollut helpoimmasta päästä. Mä olin kuvitellut sen lähteneen kotiinsa, aivan kuten se oli mulle sanonut. Jännä... sitä helposti uskoi mitä toinen sanoi. Sanokaa vain sinisilmäiseksi! Sitä mä olin tässä kohtaa enemmän kuin mielelläni.

Annoin ajatusteni liukua pois ennakko-oletuksista sun muista kun sylissäni istuvan miehen huulet kiinnitti huomionsa mun kaulaan. Siitä mä en lähtenyt valittamaan ollenkaan! Se oli taitava viemään multa järjen päästä moisilla tempuillaan. Ei siihen yleensä paljoakaan vaadittu...

Ensimmäistä kertaa ikinä Aleksi oli se joka halusi määrätä tahdin. Siihen oli tyydyttävä mitä tuleman piti. Vaatteista se oli kuitenkin jo halunnut eroon, paitaa ja boxereita lukuunottamatta. Tarkemmin sanottuna siis vaatekappaleesta... Mielenkiintoinen tapa etten sanoisi... mä kun yleensä etenin aina ylhäältä alas. Vaihtelu tunnetusti virkistää, niin mulle oli joskus kerrottu.

Yllättävän monessa tilanteessa se tahtoi pitää paikkansa. Aleksi oli kuitenkin poikkeus siinäkin. Sitä mä en suostuis vaihtamaan vaikka tarjolla olis mitä. Yhtä ainutlaatuista ja mua täydentävää ei toista ollut...

"Mitä miettii Joel?" kuulin pehmeän äänen kysyvän.

Nostin katseeni tuohon suloisuuden perikuvaan ja annoin hymyn nousta kasvoilleni. Miten se onnistuikin aina näyttämään noin viattomalta. Vaikka kyseessä olis ollut mikä tilanne tahansa. Sitä viattomuutta ei näemmä saatukaan rikki ihan niin helpolla kun mä olin kuvitellut...

"Sinua" vastasin ja painoin käteni hellästi sen vyötärölle.

Se kallisti päätään ja hymyili. Enkö mä juuri puhunut siitä viattomuudesta... mä en sopinut viattomuuden kanssa edes samaan lauseeseen. Oliko mulla liian iso ego? Minä kun kallistin päätäni ja hymyilin noin, mulla oletettiin samantien olevan pahat mielessä! Olisin mäkin tuon leiman ihan mielelläni ottanut edes joskus... Ei mennyt taas nallekarkit ihan tasan...

"Parempi onkin" se sanoi ja painautui mua lähemmäs.

Tartuin sitä tiukemmin vyötäröltä ja katsoin kysyvästi sitä silmiin. Se ei antanut mulle vastaukseksi kuin hellän suudelman. Ehkä se riitti... parempi se oli kuin yksikään sana tai lause. Niin paljon enemmän se kertoi...

Mä sanoin antavani sen viedä mut jos mä vähän jeesasin? Ei se ollut kuitenkaan ihan sama asia. Eihän..?

Ennen kun mä kerkesin sanomaan tai tekemään yhtään mitään, Aleksin kädet tarttui mun paidan helmaan vetääkseen sen pois. Sehän luki mun ajatuksia... se ei kyllä paljoa tainnut enää tässä kohtaa vaatia..

Sen kosketus oli kuin polttomerkkaus. Aleksin vuoksi mä olisin suostunut siihenkin... se jätti mut kaipaamaan vain lisää ja lisää, koko ajan enemmän kunnes oltiin jo siinä pisteessä et sekään ei enää riittänyt.

Autoin siltä paidan päältä ja heitin vähän sinne päin, minne se oli juuri mun omani viskannut. Olipahan niilläkin siellä lattialla seuraa toisistaan. Ihan kuten meillä täällä hieman ylempänä...

"Voidaanko olla näin?" se kysyi varovasti.

Katsoin sitä kysyvästi, odottaen pientä lisäselitystä. Mun järkeni ei nimittäin riittänyt tajuamaan mitä se tarkoitti tuolla. Halusiko se viheltää pelin poikki tässä kohtaa?!

"Ihan miten sä vaan haluat" vastasin.

Jokainen voi tykönään kuvitella oliko ihan helppoa jättää homma sikseen tässä kohtaa mut eipä se nyt maailmanloppu ollut. Mulle oli ok, mitä se ikinäkään halusi.

Se hymyili ja tarrasi mun yllätyksekseni kiinni mun boxereihin. Tämäkö oli sen käsitys? Vai olinko mä taas ymmärtänyt jotain väärin?

"Mä luulin ettet sä haluu jatkaa" sanoin ihmeissäni.

Se pudisteli vain päätään huvittuneena ja jatkoi kesken jäänyttä hommaansa. Mä autoin sitä parhaani mukaan nostamalla lantiotani ylemmäs.

"Aattelin vaan toista asentoa" se tokaisi.

Katsoin sitä silmät hämmästyksestä suurina. Se taisi tosiaan haluta viedä ihan alusta loppuun... vaihtelu virkisti kuten todettua mutta pitikö tässä nyt liiallisuuksiin ruveta...

Se heitti omat boxerinsa lattialle muiden vaatteiden sekaan ja tuli mun syliin.

"Onks se ok?" se kysyi.

Ihan kun mä olisin voinut sanoa vastaan tuolle katseelle. Se sai tehdä mulle mitä halusi ja mä kyllä hyväksyin sen...

"Miten sä haluat?" kysyin.

Se katsoi mua toista kulmaansa kohottaen ja painoi kätensä mun olkapäille. Näinkö?

Se nousi hieman ylemmäs ja laskeutui varovasti mun päälle. Näinkö?!

"Mä aattelin näin" se kuiskasi. 

***

Olen hieman titi vitun tyy joten meen vaan suosiolla nukkumaan ja palaan joulunpyhinä tämän kanssa asiaan :)