I need you by my side✅

Järkeä vai ei?

*JOEL*

Joonaksen kanssa käyty keskustelu oli saanut mut miettimään et oliko tässä enää mitään järkeä. Mihin koko elämässä ylipäätään kannatti uskoa kun kuitenkin sen tärkeimmän menetti aina.

Kipu oli rakkaudessa väistämätöntä, sen mä olin huomannut. Enkä mä sitä mitenkään pelännyt. Kyllä mä olin valmis kärsimään jos vain tiesi sen et siitä kärsimyksestä tulis edes joskus loppu ja se johtais johonkin hyvään. Sitä vaan ei etukäteen voinut tietää...

"Mä soitin sinne" Aleksi kertoi.

Katsoin sen väsyneitä silmiä enkä rehellisesti sanoen tiennyt enää itsekään mitä olis pitänyt sanoa tai edes ajatella. Kaikki tuntui menettäneen merkityksensä eikä mikään tuntunut oikeastaan enää siltä kun olis pitänyt tuntua. Ja se jos mikä sattui.

"Millon sä lähdet?" kysyin harmistuneena.

Niin raadolliselta kun se tuntuikin sanoa mut sillä ei tainnut olla loppupeleissä mitään merkitystä. Mä tiesin sen lähtevän ja se siitä. Siihen se kaikki tulisi päättymään, ennemmin tai myöhemmin. Se vain oli sydäntä särkevä fakta.

"Tää tapahtuu tosi nopeesti mut mä voin yrittää selvittää-" painoin sormeni sen huulille hiljentääkseni sen. Mä halusin vain tietää kuinka kauan meillä oli aikaa.

"Aleksi, millon?" kysyin vaativasti.

En mä halunnut sitä painostaa mutta mun vain oli saatava tietää.

"Kahden viikon päästä.." tahaton henkäys karkasi mun suusta. 

Kaksi viikkoa?! Miten siinä ajassa ehti tekemään kaiken tarvittavan? Eikö meillä tosiaan ollut aikaa sen enempää..? Muutama mitätön viikko ja sitten tämä kaikki oli ohi. Siihen taisi vain olla tyytyminen. Se oli otettava vastaan mitä otettavissa oli.

"Luoja mun tulee ikävä sua" henkäisin hiljaa.

Se veti mut tiukkaan halaukseen ja painoi päänsä mun rintaa vasten. Mä tuskin tulisin ikinä hyväksymään sitä tosiasiaa etten saisi pitää tuota pörröpäätä enää sylissäni. Kauaa se ei ollut enää mun...

"Niin mullakin sua" se sanoi hiljaa.

Mä yritin vain ymmärtää sen tahtoa ja kunnioittaa sitä päätöstä mut siitä huolimatta mä en käsittänyt miten se pystyi asettamaan rakkauden tulilinjalle tässä tilanteessa. Mä en olisi pystynyt lähtemään..

Aleksi olikin vahva. Mä taas heikko joten.. no päätelkää siitä.

"Koitetaan viettää tää kaks viikkoa niin paljon yhdessä kun mahdollista, eikä synkistellä jooko" se sanoi. Niin se varmasti olis pitänyt mut kuinka mä pystyin ajattelemaan asiaa noin kun ikävöin sitä jo nyt vaikka se oli vielä mun kanssa.

"Voit olla varma et mä en susta irti päästä ennen kun on viimenen pakko" tokaisin.

Aleksi hymyili. Se tiesi tuon itsekin aivan todeksi. Tuskin sillä mitään vastaansanomista oli asian suhteen. Olishan se nyt sattunut jos se ei olisi ajatellut samalla tavalla.

"Just siks mä rakastankin sua niin kovasti" se sanoi hymyillen. Mutta et tarpeeksi jäädäksesi. Mä tiesin itsekin olevani aivan kamala ihminen!

"Tuut sä laittamaan ruokaa mun kanssa? Kuolen kohta nälkään" se sanoi ottaen mua kädestä kiinni. Ruoka kieltämättä houkutteli. Alkoi tässä itselläkin jo nälkä tehdä tuloaan. Kummasti nämä pienet perusasiat alkoivat unohtua kun jotain uutta ja erikoista tapahtui ympärillä.

"Toki. Mitä mielessä?" josko se olisi kehittänyt edes vision pienessä mielessään. Minä onneton kun en edes tiennyt mitä omista kaapeista löytyi. Miten mä ikinäkään tulisin pärjäämään omillani, ilman sitä?!

"Olisko tortillat mitään?" Se ehdotti.

Niitä mä en ollut syönytkään pitkiin aikoihin. Ne oli nopea tehdä ja kaiken lisäksi vielä hiton hyviä. Täysin mielikuvituksetonta, joten sopi mulle.

"Onko jälkkäriä?" Kysyin kulmiani kurtistaen. Jostain syystä mä olin aina tottunut siihen et tortillojen jälkeen oli saatava jälkkäriä. Älkää kysykö mistä se oli jäänyt päälle..

Aleksi naurahti ja kietoi kätensä mun ympärille. Se oli sitten syötävän suloinen...

"Jos se tarjoillaan makkarin puolella?" Se kysyi hennosti hymyillen. Se sai tartutettua hymynsä muhunkin, mikä oli jo pienoinen ihme. Sen idea kuulosti toimivalta. Olen mukana!

"Ai sellasta aattelit" vastasin kulmiani kohottaen ja olin jo täysin valmis sivuuttamaan nälkäkuoleman ja hyökkäämään suoraan jälkkärin kimppuun. Aina parempi!

"Mut ensin ruoka" se sanoi virnistäen ja kuljetti mut perässään keittiöön. Kai tämän kaiken pystyi hetkeksi edes siirtämään taka-alalle ja yritti keskittyä vain olemaan mahdollisimman paljon läsnä. Vielä kun se mahdollista oli.

***

Hyvä tapa aloittaa vuosi :) Tekiks joku muuten jotain uv lupauksia??? O_o