I need you by my side✅

Muisto meistä

Koko aamu oli mennyt darran huuruisissa tunnelmissa ja Aleksi oli kiskonut särkylääkkeitä toinen toisensa perään. Ihme jos se ei tulisi jo kohta niistä kipeäksi.

Meillä oli ollut yllättävän seesteinen illanvietto siihen verrattuna mitä yleensä oli totuttu näkemään. Kukaan ei ollut kadonnut, kukaan ei oksentanut eikä Aleksi joutunut Tommin seuraksi vesilinjalle.

Me oltiin puhuttu mieleenpainuvimmista keikkamuistoista ja naurettu sille kuinka Joonas ja Aleksi oli joskus onnistuneet törmäämään toisiinsa keskellä lavaa. Ei siinä mitään hauskaa näin jälkeenpäin ajateltuna ollut mutta kun paikalla oli ollut ja tilanteen oli nähnyt, se oli huvittava. Uskokaa vain!

Nikon mielestä joka illanviettoon kuului pelit, joten me oltiin sitten isketty pullo rinkiin ja pyöritetty niin maan perkeleesti. Sen idean seurauksena Olli sai Joonakselta kunnon kielarin, Nikon tuijottaessa vieressä leuka miltei lattiassa.

Mä sain pistää mielikuvitusta kehiin kun sain tehtäväkseni taiteilla Aleksille fritsun jonnekin muualle kuin kaulaan. Siitäkös se oli innostunut...

Lopulta muiden lähdettyä me oltiin Aleksin kanssa jääty sänkyyn pussailemaan ja päädytty lähes harrastamaan seksiä. Lienee kaikkien kannalta parasta et sitä ei viety loppuun.. sen verran tukevassa humalassa meistä kumpikin oli.

Se oli heti aamusta päättänyt mennä kohentamaan oloaan suihkuun ja mä sain sillä välin aikaa etsiä sille ostamani läksiäislahjan. Kai se olis pitänyt antaa jo eilen mut jostain syystä mä halusin pitkittää sitä ja jättää tähän päivään.

Eihän se mitään suurta ja mahtavaa ollut, oikeastaan jopa aika mitätön mutta mä olin tullut siihen lopputulokseen et mikään kauppa ei tarjonnut kyllin arvokasta tuotetta Aleksille. Ei sellaista vain ollut..

Toki mä olisin voinut aina repiä sydämeni irti ja laittaa sen somaan pikkuruiseen rasiaan, jonka Aleksi saisi ottaa mukaansa. Harmi vain et siellä ei ollut enää yhtään mitään, sillä se sydän oli viety jo. Se lähtisi tänä iltana Aleksin mukana jenkkeihin.

Mä olin päätynyt toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon tai no.. vähintäänkin hyvään sellaiseen ja hankkinut sille kaulaketjun, jossa roikkui riipuksen tilalla meidän bändin logolla varustettu sormus. Musta se oli aika söpö ja oikeastaan aika omalaatuinen.

"Muru, tuutko auttamaan?" sen kysyvä ääni kuului.

Mä jätin pohdinnat niille sijoilleen ja lähdin suuntaamaan kohti ääntä. Totta kai mä autoin! Ei siitä olis pitänyt olla epäilystäkään. Miksi se edes kysyi.

Seurasin lopulta makkariin johtavaa ääntä. Missä välissä se jo sinne oli ehtinyt? Avasin oven ja näin Aleksin seisovan keskellä makkarin lattiaa, pyyhe nilkkoihin tipahtaneena. Vai niin...

Se kääntyi katsomaan mua ja hymyili. Olisko mun muka pitänyt tietää mihin katsoa?! Kaikki houkutteli ihan yhtä paljon..

"Minkälaista apua sä kaipasit?" kysyin hymyillen. Mä saatoin aavistaa mistä oli kysymys. Se vain ei ollut Aleksin tapaista tällaisissa tilanteissa. Ehkä se oli keksinyt uuden tavan purkaa stressiä. Mielenkiintoista...

"Pakkasin ajatuksissani jo kaikki niin et mulla on vain farkut jäljellä" se huomautti.

Mua ei haitannut yhtään jos se oli lähtöön asti ihan vain noin. Ei se muuta tarvinnut. Niin upealta se näytti. Pikkuinen fritsu rinnassaan. Sen mä olin eilen taiteillut.. oli sillä sisäreidessäkin muutama. Niistä mä vastasin vasta kun me oltiin kahdestaan.

"Mitä jos mä en anna mitään?" kysyin kiusoittelevasti ja astuin sitä lähemmäs. Sivelin hellästi sen kylkiä ja katsoin sitä virnistäen. Kyllä meillä vielä sen verran aikaa oli!

"Joel" se sanoi vaativasti mutta lempeästi. Myönnyin sen tahtoon ja menin etsimään sille paitaa ja boxereita. Olkoot sitten kans tyytyväinen..

"Mulla on sulle jotain" sanoin kääntyessäni vaatteet kädessäni sen suuntaan. Se nappasi ne multa ja katsoi mua kysyvästi.

Se veti ensin mustat boxerit jalkaansa, jotka mä huomasin olevan sen omat. Älkää kysykö kuinka ne mun kaappiini oli eksyneet.

Sitten se veti mun mustan hupparin päälleen ja sai mun sydämessä tuntumaan inhottavan piston. Se näytti niin suloiselta mun isossa hupparissani.. enkä mä saisi enää katsella sitä noin.. voi hitto..

"Mitä?" se kysyi kiinnostuneena ja hiplaili mun hupparin naruja kuin olis juuri ollut aikomuksissa kuristaa mut.

Vedin sille ostamani korun taskustani ja ripustin sen miehen kaulaan.

"Aina kun sulle tulee ikävä, voit katsoa tätä" sanoin hennosti hymyillen. Olisipa mullakin ollut jotain mihin turvautua sietämättömäksi käyvän ikävän keskellä. Ei voi mitään..

"En mä muuta sit ehdikään" se sanoi ja kääntyi jälleen mun suuntaan. Katsoin sitä hymyillen ja sen kaulassa olevaa korua. Vaikka itse sanonkin, se oli kaunis.

"Kiitos rakas" se sanoi ja kurottautui halaamaan mua. Kiedoin käteni sen ympärille ja rutistin sitä hellästi itseäni vasten. Sä ansaitset vain parasta.. juuri siksi mä annankin sun mennä.. 

***

Enää pari osaa!! O_o