I need you by my side✅

Valehtelija

*ALEKSI*

Mä istuin sohvalla vilttiin kääriytyneenä ja tuijotin eteenpäin. Mua oli jäänyt vaivaamaan treeniksellä käyty keskustelu. Olin kai ottanut tahtomattani hieman itseeni Nikon sanoista. Mulla kun oli ikävä tapa yleensä jäädä pohtimaan muiden sanomisia ja alkaa ylianalysoimaan asioita. Siitä nyt harvemmin seurasi mitään hyvää.

En mä usko Nikon mitään pahaa tarkoittaneen. Se vain oli koko tilanteesta hämillään ihan niin kuin kaikki muutkin. Minä itse mukaanlukien. Tuskin se itsekään olisi ollut valmis lähtemään tästä paikasta maailman toiselle puolen, vaikka tilaisuus olis tullutkin. Ei ainakaan yksin. Mehän oltiin bändi. Perhe...

Joel asteli mun luo ja istahti mun vierelle. Tuskin se edes odotti mun sanovan mitään. Halusi vain ilmoittaa läsnäolostaan. Ainakin mä tiesin sen olevan lähellä. Jatkoin tyhjyyteen tuijottamista enkä liikahtanutkaan. Mä tiesin et Joelia harmitti. Myös mun puolesta. Olihan tämä nyt helvetin iso päätös, joka saneli aika pitkälti tulevaisuuden askelmerkit. Ei ne sitä tarjousta enää uudelleen heittäneet kun sä kerran olit kieltäytynyt.

Siinä vain sattui olemaan se yksi pieni mutta... mä en nimittäin ollut kieltäytynyt. Kaiken lisäksi mä olin valehdellut mun parhaille ystävilleni ja ennen muuta Joelille... se jos mikä sattui syvälle sydämeen.

En mä siihen diiliin ollut vielä suostunutkaan mutta en mä ollut kieltäytynytkään. Mä olin luvannut harkita ja ilmoittaa asiasta viikon loppuun mennessä. Mulla oli siis kolme päivää aikaa tehdä lopullinen päätös. Mä tiesin itsekin olevani aivan kamala ihminen! En kaivannut siitä erillistä muistutusta...

"Joel.. mun pitäis kertoa yks juttu.." sain sanottua.

Pakotin itseni katsomaan sen sinisiin silmiin ja kertomaan totuuden. Minä joka en ollut luottanut siihen vaikka olis pitänyt. Hitto tämä särki mun sydäntä...

"No kerrohan" se sanoi hymyillen.

Pian se hymy hyytyisi kun se sai kuulla minkä petturin kanssa oli parisuhteessa. Mä en voinut kuin toivoa et se pystyisi ymmärtämään mua. Se taisi olla kuitenkin liikaa pyydetty...

"Mä lupasin harkita sitä tarjousta" sanoin hiljaa.

Joel katsoi mua vahva epäusko vakavilla kasvoillaan. Se epäusko oli täysin aiheellinen mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa et mä olin valehdellut sille. Ja kaikille muillekin...

"Sähän sanoit et kieltäydyit.." se sanoi epäilevästi.

Mä laskin katseeni lattiaan ja nyökyttelin vain päätäni. En mä voinut katsoa sitä edes silmiin. Niin heikko mä olin... mä en voinut olla kuin pahoillani vaikka sekin tuntui kohtuuttomalta. Ei mulla tainnut olla oikeutta siihenkään...

"Niin sanoin" myönsin.

Sen katse porautui mun sielusta läpi ja sai mut pelkäämään pahinta. Joelin vuoksi mä olisin valmis tekemään ihan mitä tahansa ja sen se tiesi itsekin... se kai eniten tässä kaikessa sattuikin..

"Sä valehtelit.." sen ääni sanoi.

Se kuulosti niin epäuskoiselta ja samaan aikaan halveksuvalta. Kyllä mä sen ansaitsin. Siitä ei ollut epäilystäkään. En mä ollut enää mikään puhumaan toisten luotettavuudesta.

"Niin.." en mä osannut sanoa mitään muuta vaikka olis ollut paljonkin sanottavaa. En mä osannut pyytää edes anteeksi vaikka se olis ollut vähintä mitä mä olisin voinut tehdä.

"Ajattelit kaikessa hiljasuudessa sit vain lähteä sanomatta mitään" sen sanat loukkasi vaikka tuskin ne oli puoltakaan siitä miltä mun sanat Joelista tuntui kaiken tämän jälkeen.

Ei se ihan niin mennyt. Mä lupasin vain harkita. Eihän se ollut sama asia. Ihan kun mulla olis ollut varaa lähteä viisastelemaan.

"Kyllä mä olisin kertonut" puolustauduin.

Ihan kuten olisinkin. Mitä pidemmälle se olis mennyt, sitä vaikeampaa siitä aina tuli. Mä en tiedä mikä siinä olikin et ajan kuluessa se kynnys vain kasvoi.

"Tunti ennen lähtöä vai?" se kuulosti niin turhautuneelta ja pettyneeltä et mä tunsin itseni banaanikärpästäkin arvottomammaksi. Kai mä sen ansaitsinkin..

"Joel älä viitti" sanoin hiljaa.

"Sä sait mut tuntemaan etten edes ansaitse sun rakkautta. Joka ikinen päivä mä oon kamppaillu sen tunteen kanssa etten mä oo tarpeeks hyvä sulle" sen sanat sai kyyneleet nousemaan mun silmiin. Mä olin saarnannut sille luottamuksesta ja nyt mä olin itse se petturi.

"Joel rakas.." se ei jäänyt enää kuuntelemaan vaan nousi ylös paikaltaan. Katsoi mua hetken silmiin ja pudisteli vain päätään.

"Mä meen nukkumaan ja kun mä herään, mä toivon etten näe sua täällä" se sanoi lähtiessään.

Mä annoin kyynelten virrata poskilleni. Yksi lause ja mä olin pilannut kaiken mitä mulla oli. Kaiken mitä mä rakastin. Tässäkö se nyt oli? Näinkö sen piti päättyä...

***

Draamaa tähänkin maanantaihin :) Saattaa muuten olla ettei huomenna tuu ollenkaan J&J :(