I need you by my side✅

Yhteinen aamu

Ensimmäistä kertaa sitten puolen ikuisuuden, mä olin oikeasti nukkunut hyvin. Ja mun ikuista ruikutusta uniongelmista kuunneltuaan se saattaa kuulostaa mahdottomalta mutta niin se oli. Siinä vain oli se yksi pieni juttu. Se pieni juttu nukkui nyt mun kyljessä kiinni.

Se oli nukahtanut sohvalle mun syliin ja muutaman tunnin jälkeen havahtunut sen verran että jaksoi tulla sänkyyn. Sinne me oltiin lusikassa nukahdettu ja koko yö oli mennyt ilman yhden yhtä turhaa herätystä. Voitteko kuvitella?!

Kerran mä olin havahtunut siihen et en meinannut saada kunnolla happea Aleksin ollessa mun päällä ja toisen kerran siihen kun se silitteli mun hiuksia. Kai se oli ollut jossain valveunen tapaisessa tilassa.

Se oli halaillut mua koko yön ja vetänyt aina takaisin lähelleen jos mä olin erkaantunut liian kauas. Minä joka joskus sanoin vihaavani sitä jos jouduin jakamaan sänkyni jonkun kanssa...

Jos mä aina nukkuisin sen vieressä yhtä hyvin, en mä suostuis enää milloinkaan sänkyyn ilman sitä. Siihen sen nyt oli jäätävä. Toivottavasti hyväksyi kohtalonsa sillä mä en halunnut enää valvoa.

Kai se unettomuus nyt viimein oli alkanut antamaan periksi ja oli valmis taipumaan rakkauden alla. Niin mä halusin uskoa. Ei se näköjään lopulta muuta ollut vaatinut. Vain sen oikean ihmisen vierelle ja that's it. Näinkö helppoa se todella oli?

Mä olin ollut hereillä jo varmaan vartin mut en vain halunnut avata vielä silmiäni. Halusin pitää kynsin ja hampain kiinni siitä hetkestä mikä oli käsillä. Toisen kutittava hengitys omaa ihoa vasten ja lämmin keho liimautuneena kiinni mun omaan. Meidän ensimmäinen yhteinen aamu parina.

Vierestä kuuluvan tuhinan ja levottoman liikehdinnän perusteella Aleksi alkoi myös pikkuhiljaa heräillä. En mä voinut kuin ihmetellä miten pitkään sillä oli riittänyt unta kun vähintään pari tuntia se oli jo sohvalla ollessa nukkunut.

"Sä oot ihana" kuului hiljainen kuiskaus mun korvan vierestä. Mä hymyilin vain itsekseni ja tiukensin otettani siitä. Mä en päästäis sua enää koskaan karkuun kun kerran kiinni sain. En enää koskaa..

"Niin oot säkin" vastasin ja suukotin hellästi sen takkuisia mustia hiuksia. Ne sai sen näyttämään vielä entistäkin suloisemmalta. Miten se aina onnistuikin tuossa?

Musta oli aivan hemmetin siistiä huomata miten eri tavalla mä nyt koin tällaiset melko mitättömiltä tuntuvat perusjutut, kuten juuri toisen vierestä heräämisen. Aiemmissa suhteissa niillä ei ollut mitään merkitystä edes suhteen alkuvaiheessa. Ainut millä oli ollut väliä, oli seksi. Ja meidän tapauksessa se oli juuri se mikä oli vähällä pilata ihan kaiken.

Siksi kai koko asian ajatteleminenkin tuntui tällä hetkellä mahdottomalta. Eipä kai meidän vielä tarvinnut.. tai ei mulla ainakaan ollut sen suurempaa tarvetta kun muistaa mitä siitä viimeksi oli seurannut.

Enkä mä halunnut menettää Aleksia sen takia et se pelkäsi mun jättävän sen yksin sitten kun olin saanut sen mitä olin halunnutkin. Se oli kaikkea muuta kuin totta. Toivottavasti Aleksi tajusi sen itsekin.

Mä siirtelin hiuksia pois miehen silmiltä ja nauroin mielessäni sen aamu-unisuudelle. Se oli vielä ihan tokkurassa. Miten siitä oli edes lähtemään niin aikaisin treenikselle aina, jos sen herääminen oli näin hidasta joka aamu?

"Haluut sä aamupalaa?" kysyin noustessani istumaan. Aleksi katsoi mua harmistuneena kun mä irtaannuin siitä hetkellisesti. Milloin meistä tällaisia oli tullut?

"Kahvi kelpais" se tokaisi ja raahautui takaisin kiinni muhun. Etpä sä tästä mihinkään lähteä voinut. Et ainakaan ilman pientä takiaista. En mä tiennyt siitä kiinnostuessani et millaisen tarrautujan mä olin omakseni oikein saamassa. En mä valittaa halunnut!

En mä toisaalta tiennyt silloin kyllä mistään muustakaan yhtään mitään. Mä tunsin vain et joku natsasi. Eiks sen just niin pitäny mennä?

"Jäät sä sänkyyn vai tuutko mun kanssa?" Kysyin vaikka mä jo melko varma sen vastauksesta olinkin. Olisin mä ihan mielelläni sille kahvin sänkyynkin voinut tarjoilla. Ehkä sitten synttäreinä tai jouluna tai ystävänpäivänä tai.. tai vaikka joka päivä?

"Sun mukaan. Pitää saada vettä" se sanoi

Sen aamuinen ääni kuulosti musta vain seksikkäältä. Tumma, hieman käheä ja niin matala et se lähti varmaan varpaan päistä asti. Mä taas kuulostin katujyrän alle jääneeltä jyrsijältä. Ja näytin myös... enkä puhunut nyt pelkistä aamuista.

Vedin itseni sängystä ylös muutaman naksahduksen saattelemana. Pari selkänikamaa vain rasahti paikoilleen yön jäljiltä..

Astelin keittiöön niskaani naksautellen sillä joku jumi sielläkin tuntui olevan. Eikä ihme, sillä sellaisessa kenotuksessa mä olin ollut koko yön et hyvä sinänsä että mä pääsin edes liikkeelle ja pää liikkui vielä. Siellä olevasta toiminnasta mä en voinut sanoa samaa.

Aleksi seurasi perässä ja suuntasi ensimmäisenä hakemaan itselleen vettä. Olis varmaan pitänyt itsekin harrastaa moista enemmän.. ehkä ääni olis voinut kulkea vähän paremmin kuin energiajuoman ja valkkarin voimalla...

"Voisko kaikki aamut alkaa näin" Aleksi sanoi hiljaa.

Se laski lasinsa keittiön pöydälle, kietoi kätensä mun ympärille ja painoi päänsä mun lapaluihin. Sen hengitys kutitti mun ihoa ja sai mun sydämen ottamaan siivet selkäänsä. Voispa todella kaikki aamut alkaa näin... 

***

Tästä saatte hieman tasapainoa raffille oneshotille :)))