I need you by my side✅

Lipsahdus

Mä heräsin siihen miten jokin mun korvan juuressa huusi pahemmin kuin palohälytin. Raotin toista luomeani vastahakoisesti ja tajusin metelin aiheuttajan olevan mun puhelin. Voi vittu..

Vastasin siihen edes katsomatta kuka kyseinen häirikkö oli. Ei mua jaksanut enää kiinnostaa.

"Missä oot?" Kuului tuttu ääni toisesta päästä.

Mistä minä tiedän?! Unessa! Sen mä ainakin tiesin. Kotona.. ilmeisesti sohvalla. Kyllä.. mä olin nukahtanut sohvalle.

"Kotona" murahdin unisena.

Mä en tiedä mitä kello oli eikä mua suoraan sanoen olis voinut edes vähempää kiinnostaa. Mä aloin olla jo niin turta.. niin helvetin kypsä tähän elämään.

"Me ollaan studiolla. Tuu tänne" Joonas sanoi.

Studiolla? Mitä siellä? Mä raotin toistakin silmääni ja aloin vastahakoisesti räpytellä niitä auki. Oliko mun pakko?

"Heitän vaatteet päälle ja tuun sitte" huokaisin ja painoin punaista luurin kuvaa sulkeakseni puhelun. Oliko mun tosiaan aivan pakko?

Kampesin itseni väkisin ylös sohvalta ja vasta kelloa katsoessani tajusin nukkuneeni reilusti yli normaalin heräämisaikani. Kello oli puoli yksi... ei siis ihmekään että mua jo kaivattiin paikalle.

Vilkaisin puhelintani vain huomatakseni ettei Joel ollut vastannut mun viestiini. Vain katsonut...

Mä hinasin itseni makkariin vaihtamaan vaatteita sillä en ihan viitsinyt lähteä samoilla millä olin nukkunut. Hitto ne haisi hieltä!

Sen verran unessa mä olin ollut Joonaksen soittaessa että en edes tajunnut miksi mun studiolle piti mennä. Äänitykset oli jo kuosissa joten turhaan me kallista studioaikaa kulutettiin.

Mä vaihdoin farkut jalkaani ja heitin harmaan hupparin päälleni. Suin ohimennen takkuista peikkotukkaani edes hieman paremman näköiseksi ja näin kahden minuutin varoitusajalla.. mä olin valmis lähtemään.

—-

Studiolle saapuessani mä sain lukuisan kysyvän katseen itseeni. En kai mä nyt noin harvinainen näky ollut. Olinhan mä täällä eilenkin ollut. Ja sitä edellisenä päivänä..

"Hei! Aleksi tuli" Joonas hihkaisi.

Katsoin sitä kysyvästi ja lysähdin sohvalle Ollin ja Nikon seuraksi. Tommi tallusteli soittimien luota ja Joelista ei ollut näköhavaintoja. Kai se oli jäänyt nukkumaan eilisen deittinsä kanssa...

"Mikä juttu nyt?" Kysyin siltä pudistellen ylimääräiset ajatukset pois päästäni. Ei se mieli siitä ainakaan parantunut. Ehkä pitäisi vain päästää irti..

"Tänään kaikille sopii, joten mennään yhdessä syömään ja sen jälkeen baariin" Joonas sanoi. Just nyt kun mua ei olis asia jaksanut vähääkään kiinnostaa. Mieluummin mä olisin vain lojunut himassa kipeän sydämeni kanssa. Eikö mulla siihen ollut oikeutta.

Muut vaikutti olevan asiasta niin innoissaan et mä päätin vain pitää suuni kiinni ja tyytyä kohtalooni. Siinä sitä olikin tyytymistä kerraksi...

Vajosin syvemmälle sohvan nurkkaan ja hieroin vielä unesta solmussa olevia silmiäni. Ehkä se sitten teki ihan hyvää että päästiin porukalla tuulettumaan. Ihan kunnolla. Sitä tämä jengi kaipasikin.

"Ale, tuut sä hetkeks mun kanssa?" Joonas kysyi.

Revin itseni väkipakolla ylös ja lähdin seuraamaan Joonasta. Mihin se sitten ikinäkään oli mua viemässä. Ei se mua ainakaan enää tämän enempää umpikujaan saattanut viedä.

"Mä saatoin eilen lipsauttaa jätkille sun ja Joelin jutusta" Joonas sanoi pahoittelevasti. Hyvä vain... säästyinpähän itse siltä. Miehen sanoissa vaan oli yksi pikkuriikkinen virhe. Meillä ei ollut mitään juttua. Ja jos olikin, se oli yksipuolista sellaista.

"Ei meillä oo mitään juttua" huomautin väsyneenä.

Joonaksen katse oli harmistunut. Kyllä mä tiesin ettei se toivonut pahimmissa unissaankaan meistä paria. Se vain pilaisi kaiken. Kyllä mä sen tiesin. Ihan kaiken. Siltä kannalta siis ihan hyvä ettei Joel ollut samassa veneessä. Eikä yksipuolisista tunteista voinut muutenkaan parisuhdetta kasata. Ajatuksena niin kovin kovin kaukainen.

"No mut... tästä tilanteesta" se sanoi hiljaa

Mä nyökkäilin vain ymmärtäväisenä. Hyvä sinänsä että se oli tullut jo muidenkin tietoisuuteen. En mä tätä salailua olis jaksanutkaan enää kovin kauaa. Mä voin vain toivoa et ne tajuais ettei niiden maailman tarvinnut kaatua mun sydänsurujeni mukana. En mä tarvinnut ketään myötäelämään niitä tunteita. Se olis tuntunut vain kaksi kertaa pahemmalta. Ihan kuin muilla ei olis ollut ihan tarpeeksi omissa ongelmissaan.

Kyllä mä tiesin et niistä jokainen oli mulle kuin veli, joten olisinhan mä niille voinut uskoutua. Se vaan tuntui niin väärältä.

"Ei se haittaa. Oikeestaan kiitos" sanoin hennosti hymyillen ja läimäytin Joonasta olkapäälle. Suuntasin takaisin muiden pariin ja Joonas seurasi perässä.

Kohtasin ensimmäisenä Nikon hymyilevät kasvot. Se nappasi mua kädestä kiinni ja veti mut tiukkaan halaukseen.

"Voi Allu.. sä oot ihan hiton mahtava" se kuiskasi ja rutisti mua tiukemmin itseään vasten. Hymähdin sen sanoille ja kiedoin käteni sen ympärille. Mitä hittoa mä oikein näiden kanssa pelkäsin?

***

Kohta tapahtuu hauskoja ::) Osittain kyllä tiiän jo vastauksen mutta miten porukka on viihtynyt tän stoorin parissa<3 Olis kiva kuulla uusiltakin ihmisiltä kommenttia <3 :)