I need you by my side✅

Kaikki valmiina

Koko aamupäivä oli ollut yhtä sähellystä ja kaoottista sekamelskaa kun me oltiin oltu lähdössä Aleksin kämpille. Tai no päivä oikeastaan...

Joka toinen tavara oli hukassa ja mieli vielä vähän enemmän. Me oltiin valvottu puoli viidestä asti keskustellen lähinnä Aleksin peloista sen lähtöön liittyen. Ja vähän kaikesta muustakin siinä sivussa.

Se oli kertonut pelkäävänsä kulttuurishokkia ja ahdistuvansa sen seurauksena niin et vetäytyisi omaan kuoreensa eikä saisi itsestään irti sitä mitä olisi toivonut.

Se ei kuulostanut ollenkaan tyypilliseltä Aleksille mutta kyllä mä sitä ymmärsin. Ymmärsin paremmin kuin hyvin.

Se oli ollut myös harmissaan siitä et googlen keskustelupalstojen mukaan jenkeissä leipä oli pahaa. Sille tuli ikävä ruisleipää.. ehkä mä pakkaisin sille mukaan muutaman paketin.. harmi vain et tulli varmaan heittäisi ne saman tien roskiin. Tuskin sellaisia sai kuljettaa.. tai en mä tiedä.

Mä olin lohduttanut et aina voisi tulla käymään täällä, jos koti-ikävä iski ylitsepääsemättömäksi. Kyllä mä siitä huolta pitäisin. Ihan niin kuin ennenkin.

Se oli tyhjentänyt kaappeja tavaroista yksi toisensa jälkeen ja mä olin parhaani mukaan yrittänyt jeesata. Vaikka mä vihasin muuttamista yli kaiken. Pakkaaminen oli mulle väistämätön paha. Sitä oliskin kannattanut miettiä ennen kun ryhtyi tälle alalle...

Sen asunto näytti niin tyhjältä.. se sai mut tuntemaan oloni enemmän kuin haikeaksi kun muistot palasi yksi kerrallaan mieleen. Tänne me oltiin tultu sen jälkeen kun mä tajusin et kyse oli jostain muustakin kuin ystävyydestä.

Tuossa eteisessä mä olin sitä suudellut ja juuri siinä hetkessä ymmärtänyt et meissä oli potentiaalia johonkin paljon suurempaan. Paljon merkityksellisempään ja syvempään. Meillä oli tsäänssi kasvaa rakkaudeksi.

Kuulin syvän huokauksen viereltäni kun Aleksi istui lattialle mun viereen. Olisko voinut enää säälittävämmäksi mennä? Kai se tässä tapauksessa oli ihan ymmärrettävää kun huonekalut ympäriltä lähti toisiin maisemiin.

"Tässä se nyt oli" se huokaisi kallistaen päänsä mun olkapäälle.

Sen katseesta paistoi tyhjyys ja kaiho. Eipä tuo mikään ihme ollut kun siitä asti kun mies Helsinkiin oli muuttanut, oli se tässä kämpässä asunut. Siinä oli vierähtänyt vuosi jos toinenkin. Niin se aika vain meni...

"Kaikki on pakattu ja valmiina lähtöön" se jatkoi.

Kiedoin käteni sen ympärille ja painoin pääni sen omaa vasten. Oliko tämän pakko olla näin lopullista... haikeus ei sopinut mulle sillä siinä saattoi kyteä mahdollisen itkukohtauksen vaara. Eikä se ollut mitään kaunista katseltavaa.

"Vaikka me ei täällä paljoa oltu, mun tulee silti ikävä tänne" sanoin hiljaa.

Yksikin merkityksellinen asia riitti tekemään jostain unohtumattoman. Ja se yö teki tästä asunnosta juuri sellaisen. Ennen kaikkea meistä.

"Niin mullakin" se vastasi.

Sen nyt ymmärsi paljon paremmin. Oli se sen verran pitkään täällä asunut. Toisaalta eipä kai kaikki välttämättä tiettyyn paikkaan samalla tavalla juurtuneet. Monethan saattoi vaihtaa asuinpaikkaa vuoden välein. Mä en olis ikinä pystynyt sellaiseen.

Mulle oli ihan tarpeeksi siinä et mä tiesin lähteväni nykyisestä kämpästäni Aleksin lähdettyä. Olisipa mullakin jotain muuta ajateltavaa sitten. Ei tarvitsisi ainakaan murehtia yksin himassa ja tuijotella muistojen maalaamia seiniä. Huonekaluja, huoneita.. ihan kaikkea...

"Mennäänkö?" se kysyi yhtäkkiä.

Katsoin sitä hämilläni kun se oli nousemassa ylös lattialta. Mä luulin sen haluavan viettää täällä vielä hetken ennen lähtöä. Ei tänne kuitenkaan enää tämän jälkeen asiaa ollut. Avaimet luovutettiin muille jotka oli ottaneet muuttokuorman hoitaakseen. Luojalle kiitos huolehtivista ystävistä..

"Ai nyt jo?" kysyin hämilläni.

Aleksi näytti niin vaivaantuneelta et mä en oikein edes tiennyt mitä ajatella. Se vain nyökkäili ja käänsi mulle selkänsä.

"Mä haluun pois ennen kun alan itkemään" hiljainen ääni sanoi.

No sitten meitä oli kaksi. Mä nousin ylös ja kiedoin käteni Aleksin ympärille. Painoin leukani sen olkapäälle ja suljin silmäni. Ihan yhtä vaikeaa tämä mullekin oli.

"Voi kulta pieni" sanoin hiljaa tiukentaen otettani siitä.

Painoin kevyen suukon sen poskelle ja huokaisin syvään. Nyt mä tajusin sen kunnolla itsekin. Se lähtisi ylihuomenna ja sitten... sitten meitä ei enää olisi.

***

En istunukaan ku 4 tuntia kampaajan penkissä :) Mutta nyt on väri <3