I need you by my side✅

Viimeinen suudelma

Me oltiin saavuttu lentokentälle viime tipassa ja Aleksi oli rientänyt tekemään lähtöselvitystä sun muita asiaan kuuluvia juttuja. Enkä mä voinut kuin seurata sivusta. Vaikka mä olisin vain halunnut viedä sen takaisin kotiin ja unohtaa kaiken tämän.

Sen lento pyöri ilmoitustaululla eikä siihen ollut aikaa enää kuin pieni hetki. Se sai mun sydämen hakkaamaan tahdittoman kovaa ja tuskahien nousemaan pintaan. Kun se koneeseen nousi, ei paluuta entiseen enää ollut. Sitten se olisi menoa...

Mä olin istunut odottamaan sen mennessä täyttelemään papereita ja muuta lähdön kannalta tärkeää. Se oli ollut koko aamun aivan hermona, täysin ymmärrettävästi toki. Eilisillä läksiäisillä ja niiden tarjoamalla alkoholilla tuskin oli mitään tekemistä asian kanssa... ei yhtään parempaa ajankohtaa niille keksitty..

Se ilmestyi mun luo ja jäi katsomaan mua odottavasti. Oliko jokin vialla? Passi hukassa, lento peruttu, mitä tahansa teknisiä vikoja? Edes jotain..?

"Se olis nyt hyvästien paikka" se sanoi hennosti hymyillen.

Ne sanat särki mun sydämeni. Kyyneleet nousi silmiin kun mä rutistin sen halaukseen. Mä en olis tahtonut milloinkaan päästää irti vaikka mä tiesin et aikaa ei ollut enää juurikaan.

Ensimmäinen kuulutus sen lennolle kantautui mun korviini ja mä puristin Aleksia vain tiukemmin itseäni vasten. Oliko tämän pakko päättyä tähän.. jäähyvästeihin lentokentällä.. mä luulin aina et vain kuolema pystyis erottamaan meidät. Tekemistä silläkin olis ollut mutta... mutta että näin...

Mies siirsi mua hellästi kauemmas ja katsoi mua syvälle silmiin. Sen kyynelten kastelemilla poskilla oli hento puna. Siitä huolimatta se hymyili.

"Sä et tajuakaan miten kova ikävä mulla on jo nyt" se sanoi niiskauttaen ja siirsi mun poskille liimautuneita hiuksia korvan taakse. Se laski kätensä mun kaulan sivulle ja hymyili varovasti. Kyllä mä tajusin.. meitä oli tässä kuitenkin kaksi hyvästelemässä omaa rakastaan. Minä jos kuka tiesin.

"Älä mene" sanoin hiljaa painaen otsani sen omaa vasten ja annoin kyynelten juosta poskilleni. Kyllä mä tiesin.. se oli päätöksensä tehnyt eikä sitä enää voinut perua. Kumpa jokin saisi vielä sen mielen muuttumaan viime metreillä. Mä tiesin ajattelevani itsekkäästi mut.. koittakaa ymmärtää..

"Voi rakas.." se huokaisi.

Vedin sen takaisin itseäni vasten ja suutelin sen suolaiselta maistuvia huulia. Jos mä vain olisin tiennyt että aikaa oli näin vähän, mä olisin käyttänyt sen paljon viisaammin kuin sillon alkuun.. sitä vain ei koskaan voinut tietää.. siinä se elämän yllätyksellisyys taisi näkyäkin..

"Mä vaan rakastan sua niin helvetin paljon" se henkäisi mun huulia vasten. Mä nyökkäilin ja suutelin vain sitä uudelleen. En mä halunnut lopettaa ennen kuin oli pakko. Pian sen huulet oli kuitenkin enää vain pelkkä muisto..

Toinen kuulutus repi meidät erilleen syväksi muuttuneesta suudelmasta. Se sai mut puristamaan silmiäni kiinni ihan kuin tää olis ollut pahaa unta. Ensi kertaa ikinä mä olisin ottanut sen ilolla vastaan.

"Niin mäkin rakastan sua" vastasin.

Puristin sen kättä vain kovemmin omaani vasten ja katsoin sen kauniita kasvoja vielä pienen hetken. Vain muutamien sekuntien aikana mä kelasin päässäni kaiken mitä me yhdessä oltiin koettu.

Aina siitä ensimmäisestä tapaamisesta tähän aamuun, kun se sulki viimeisen kerran mun asuntoni oven perässään. Yhteisistä keikoista biisien kirjoituksiin ja äänityksiin. Meidän tarinasta ei ihan yksi biisi tulisi riittämään...

Meidän ensimmäisestä suudelmasta tähän, joka tulisi viimeiseksi jäämään.

"Mun on mentävä etten mä myöhästy" se sanoi vetäen mut vielä tiukkaan halaukseen. Mä vastasin siihen koko voimallani niin, että pelkäsin miltei rikkovani Aleksin. Mutta mä en välittänyt ja tiesin ettei välittänyt sekään.

Mä vedin sen viimeiseen suudelmaan kyynelten valuessa molempien kasvoille. Se oli hetki jolloin kaikki ympärillä tapahtuva unohtui. Siinä oltiin vain me kaksi ja suunnaton sydäntä repivä ikävä toisen menettämisestä. Rakkaudesta.

Se piteli mua kädestä kiinni ja irrottautui vastahakoisesti mun otteesta. Sen silmät oli punaiset ja kasvot kyynelistä märät. Sen kroppa tärisi jännityksestä, adrenaliinista, ikävästä, aivan kaikesta.

"Kiitos kaikesta.." se sanoi pistäen uuden kyynelten aallon virtaamaan mun silmiltä. Mä olin luullut kuivuneeni jo tyhjiin...

"Erityisesti siitä et sain pienen hetken olla sun" se kuiskasi painaen otsansa mun omaa vasten. Sen sanat oli mulle liikaa. Miten sillä oli noin paljon kauniita ja sydäntä särkeviä kommentteja kun mä en osannut sanoa muuta kuin että rakastin sitä. Rakastin niin paljon etten mä pystyis ketään muuta enää rakastamaan.

Puristin sen kättä niin et oli vain ajan kysymys milloin se murtuisi. Mies lähti kävelemään musta poispäin ja hitaasti hetki hetkeltä meidän kädet erkaantui toisistaan ja joutui lopulta päästämään irti. Tähän tämä todella päättyi.. meidän rakkaustarinan viimeinen sivu oli käännetty. Jäljellä oli enää vain tyhjät kannet. 

***

En voinu olla julkasematta tätä kun sain valmiiks ja hyi että mä itken!!! ;( Huomenna viimeinen osa...