I need you by my side✅

Aika kultaa muistot

Koko yö me oltiin Joelin kanssa pohdittu miten saatais meidän suhde toimimaan pitkästä etäisyydestä huolimatta. Ainahan toisen luo voisi matkustaa mutta jenkit tietäen se ei ollutkaan ihan niin helppo homma. Aikaero taisi olla meidän tapauksessa murheista pienin..

Mä olin ehdottanut josko Joel olis lähtenyt mun mukaan mutta se ajatus taisi kuolla jo syntyessään. Sen lähtöön kaikki kaatuisi, enkä mä voisi sallia sitä. Miten mä voisin tehdä jotain sellaista muille jätkille. Mä olin alunperinkin tullut mukaan paljon muiden jälkeen ja nämä olivat olleet aivan skideistä asti yhdessä. Kaikkea kaunista ei voinut rikkoa...

Lopulta me oltiin tultu siihen lopputulokseen et vietettiin kaikki mahdollinen aika yhdessä mitä mahdollista oli, aina siihen asti että mun olis lähdettävä ja katsottais sen jälkeen mitä tapahtuu. Mitä muutakaan me oltais tässä tilanteessa voitu oikein tehdä...

Mä olin luvannut soittaa sinne päivällä ja kysyä lisää tilanteesta. Kertoa että suostuisin niiden tarjoukseen ja muuttaisin unelmieni perässä sinne. Vaikka mä tiesin mun sydämeni jäävän tänne. Niin sen vain oli mentävä. Ja me molemmat tiedettiin se.

Joel oli nukahtanut joskus aamuyöstä puolittain mun syliin ja siinä se nukkui rauhallisen näköisenä edelleen. Kuinka paljon mä tulisin ikävöimään sitä etten joka aamu nähnyt ensimmäisenä sen kasvoja, saanut suudella sen pehmeitä huulia, hukkua sen lämpimään syliin... sitä listaa mä voisin jatkaa loputtomiin.

Kaiken eniten mä tulisin kuitenkin ikävöimään itse sitä ihmistä. Sitä, joka oli opettanut mulle mitä rakkaus todella oli. Sitä, joka ei luovuttanut vaikka mä en jaksanut enää uskoa... Sitä, joka sai mun hengityksen pysähtymään joka kerta mun lähelle tullessa.. Sitä, jota mä rakastin niin paljon että se sai mun sydämen pakahtumaan siitä rakkauden määrästä...

Olihan muistot aina tallella mutta ei nekään pitkälle auttaneet. Mitä enemmän aikaa kului, sitä kaukaisemmilta ne muistot alkoivat aina tuntua. Tiedättehän? Ja mikä pahinta.. sä et voinut sille yhtään mitään. Vaikka juuri aika toi niille usein sen kuuluisan kultareunuksen... sekään ei tehnyt niistä pysyviä. Lopulta nekin vain haihtui ja jäi unholaan...

Mä vain en halunnut uskoa et muistot meistä ja kaikesta siitä mitä me oltiin ehditty käymään läpi, suostuisi haihtumaan edes ajan kanssa. Tai sitten mä olin vain liian optimistinen...

Painoin kasvoni Joelin hiuksiin ja tiukensin otettani siitä. Sen rauhallinen hengitys ja tyytyväinen tuhina sai mullekin levollisen olon aikaan. Se näytti niin kauniilta... miten mä ikinäkään voisin selvitä siitä etten nähnyt tuota miestä joka päivä. Joka viikko tai edes joka kuukausi. Mihin mä olin oikein suostumassa...

"Mä rakastan sua" kuiskasin tietäen jääväni vaille vastausta.

Mulle kuitenkin riitti että sain sanoa sen ääneen. Mä tiesin kyllä Joelin tietävän sen ja tuntevan itse samoin. Se oli tarpeeksi. Ei mun tarvinnut tällä kertaa kuulla päivänselvää asiaa.

Se kääntyi paremmin mua kohti ja painoi päänsä mun rintaa vasten. Tarkemmin ottaen juuri mun sydämen kohdalle. Se oli vihdoin saanut käyttötarkoituksen. Sinä sait sen heräämään henkiin... juuri sinä. Rakas sekopäinen, kaunis, sinisilmäinen blondini.

"Mäkin rakastan sua" se kuiskasi ja tuhahti tyytyväisenä.

En mä voinut kuin hymyillä. Unensa läpikin se kuuli mun sanani. Tuota lausetta ei sanomalla voinut loppuun kuluttaa. Ja hyvä niin. Meillä kun ei ollut sitä aikaa ihan loputtomasti käyttää. Vaikka mä olin salaa toivonutkin että päästäis joskus se sanomaan meidän läheisten paikalla ollessa. Se taisi jäädä vain haaveeksi. Ehkä sitten ensi elämässä jos meidän tiet vielä kohtaavat... toivottavasti tähdet osasivat johdatella meidät sitten toistemme luo kun aika oli kypsä. Vielä se ei ollut...

***

Oli pakko tulla julkasee osa näistä ku tuli ikävä niitä :(