I need you by my side✅

Kaikki järjestyy?

Mä olin kertonut Nikolle ja Joonakselle kaiken. Ne istui sohvalla ja kuunteli mua kyseenalaistamatta hetkeäkään. Vaikka nekin oli harmissaan siitä miten mä olin salannut totuuden, ne ymmärsi kun mä sain asiasta kertoa. Ja mä olin kuollakseni pelännyt niidenkin reaktiota. Miten musta oli tullut näin säikky...

Niko oli sanonut ymmärtävänsä ja se lämmitti edes hieman mun kylmennyttä sydäntäni. Sen mielestä oli loogista että mä yritin vain suojella Joelia totuudelta. Tosiasia oli myöskin se, et ei mun olis tarvinnut sitä suojella yhtään miltään. Totuus olis kuitenkin tullut ilmi ennemmin tai myöhemmin. Halusin mä sitä tai en... ja mitä pidemmälle se olis mennyt, sitä enemmän se olis satuttanut. Aivan kaikkia osapuolia. Eniten kuitenkin sitä ketä mä vähiten olisin tahtonut loukata. Ja siitä huolimatta mä olin tehnyt niin...

Ne oli saaneet mut ymmärtämään etten mä voinut pakoilla Joelia ja totuutta enää yhtään pidempään. Mun olis itsepäisesti pitänyt vain jäädä sen luo ja pistää se mies kuuntelemaan mitä mulla oli sanottavaa. Olkoon niin vihainen kun tahtoo mutta se tiesi aivan yhtä hyvin kuin minäkin sen tosiasian, et mä rakastin sitä vaikka mä sanoisin tai tekisin mitä. Se merkitsi mulle niin paljon enemmän kuin yksikään diili, et mulla ei riittänyt edes sanat kuvailemaan sitä.

Mä olin seissyt varmaan vartin Joelin oven takana ja pohtinut mitä tehdä. Kaiken rohkeuden yhteen kasattuani mä päätin kuitenkin koputtaa sen oveen. Mä en tiedä siitä oliko se järin fiksu idea mutta mä tein sen silti.

Hetken odotettuani mä kuulin rapinaa eteisestä. Pian mun edessäni seisoi väsynyt mutta huolestuneen näköinen nutturapää. Mä en ehtinyt tehdä tai sanoa yhtään mitään kun se veti mut jo tiukkaan halaukseen. Silläkin oli ollut ikävä...

"Anteeks että mä suutuin" se sanoi vetäen mua entistä tiukemmin itseään vasten.

Sen sanat sai mut hymyilemään tahattomasti. Musta sillä ei ollut mitään syytä pyytää anteeksi. Mä olin tässä se joka oli tehnyt väärin...

Irrottauduin sen otteesta ja työnsin sen sisälle asuntoon, pois jäätymästä täältä rappukäytävästä. Se oli ollut ilmeisesti nukkumassa kun sillä ei ollut päällään kuin boxerit. Takaisin siitä lämpimään niin kuin olis jo!

Vedin oven kiinni perässäni ja huokaisin varovasti hymyillen. Nyt mun oli aika kertoa sille se kaikki sama, mitä mä olin hetki sitten Joonakselle ja Nikolle kertonut. Ja toivoa vain et Joel ymmärtäisi. Toivottavasti se ei ollut liikaa pyydetty...

"Kaikki on nyt hyvin? Sä oot kunnossa ja-" Joel alkoi selittää.

Pudistelin päätäni ja suljin sen suun. Eihän tuosta muuten loppua tulisi millään...

"Rakas, anna mun puhua nyt" sanoin hiljaa hymyillen.

Se katsoi mua silmät lautasen kokoisina ja nyökytteli vain päätään. Oli melko helppo tehtävä luokitella tuo myöntäväksi vastaukseksi. Ja se riitti mulle.

Vedin takin päältäni ja jätin kengät nurkkaan. Tätä keskustelua mä en halunnut käydä eteisessä. Olohuoneessa odotti pehmeä sohva, joten parempi siellä oli olla. Sitä paitsi Joel oli silminnähden kylmissään, joten kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. En mä halunnut sen palelevan..

"Mä en olis saanut valehdella sulle, anteeksi siitä" aloitin.

Joel nappasi sohvalta pörröisen viltin ja kääriytyi siihen. Se nyökkäili hymyillen ja käpertyi sohvan nurkkaan pieneksi palloksi. Se näytti hieman siililtä... koita siinä sitten käydä vakavaa keskustelua!

"Mä lupasin ilmottaa sunnuntaihin mennessä mitä teen" selvensin.

Joelin ilme vakavoitui mutta edelleen se näytti ymmärtäväiseltä. Jos mä olisin heti kertonut sille, oltais tältäkin draamalta vältytty. Mä tiedän et se olis ymmärtänyt kun mä olisin sille epäröimättä uskaltanut kertoa totuuden. Mä pelkäsin sen suuttuvan ja niinhän siinä sitten kävi...

"Mä en pystyny heti kieltäytymään.. kyse on kuitenkin ihan helvetin isosta diilistä" jatkoin ja istuin Joelin vierelle. Se nyökkäili eikä sillä näyttänyt olevan aikomustakaan sanoa mitään. Se hiplaili viltin päässä olevia hapsuja kuin stressilelua. Ihan kelpo keino tuokin..

"Mä kerroin tilanteesta ja ne lupas järjestää kaiken" mä tiesin sen todella harvinaiseksi. Yleensä kaikki oli aina hoidettava itse jos jotain halusi. Siihen mä olin tottunut.

"Sä taidat ihan oikeesti haluta sitä diiliä" Joel sanoi katsoen mua vakava ilme kasvoillaan. Miten mä olisin voinut väittää etten halunnut. Se oli aivan helvetin suuri houkutus. Mua sattui etten mä pystynyt laittamaan itselleni rakkainta ihmistä sen edelle...

"Mutta mä haluan myös sut" sanoin kyyneleet silmissäni.

Sen se tiesi sanomattakin. Siksi kai se hymyilikin. Vaikka siihen sattui niin kovasti et mä en enää tiennyt mitä tehdä. Niin sattui muhunkin. Väistämättä mä tiesin mihin tämä oli menossa.

"Tiedän. Mut mä tiedän myös et sä et anna itselles ikinä anteeks jos jätät elämäs tilaisuuden käyttämättä mun takia" se sanoi tarttuen mua käsistä. Sen silmiin kohosi kyyneleet vaikka se yrittikin esittää urhoollista. Mä en enää edes yrittänyt. Se oli oikeassa.

"Kyllä me tästä jotenkin selvitään.. vai mitä?" sanoin varovasti painautuen lähemmäs Joelia. Se kietoi kätensä mun ympärille ja huokaisi syvään. Eikö niin kauan ollut toivoa kun oli rakkauttakin? Meidän tapauksessa se ei tulisi häviämään milloinkaan.

"Totta kai selvitään" se vastasi hetkeäkään epäröimättä.

Vaikka se tiesi ihan yhtä hyvin kuin minäkin mihin tämä oli johtamassa. Etäsuhdetta kun oli kovin vaikea ylläpitää jos asuttiin eri puolilla maapalloa. Mä vain en kuvitellut meille käyvän koskaan näin... 

***

Tämmöinen täältä nyt tuli :(